Rehellisesti ,kuinka paljon omistat vaatteita ja kenkiä?
ja tarvitsetko kaikkia näitä vaatteita ja kenkiä?
Kommentit (23)
Omistan aika paljon. En ole laskenut kappalemäärää, mutta yksi kaapillinen henkareissa roikkuvia hameita sun muita leninkejä ja kaksi kaapillista villapuseroita sun muuta sellaista. Kenkiä yksi kaapin ala-osa eli aika paljon. Kaikki vaatteeni - nämä siis joita en koskaan käytä - ovat jo 'eri aikakaudelta' koska minulla on jo ikää ja elämäntilanne sellainen että ei niitä tule käytettyä. Ovat siis tasokkaita ja sopisivat kyllä nykyaikaan, mutta kun nykyaikana kuljetaan lumpuissa niin olisin niissä täysin ylipukeutunut eivätkä sovi myöskään paikkoihin, joissa käyn harrastamassa sitä sun tätä. Eläkeläismummujen nuoruuden vaatteet ovat kohta suurinta huutoa. En enää osaisi kyllä kulkeakaan noissa vaatteissa. En kuitenkaan voi heittää niitä pois koska tuntuisi siltä että sitten olen ihan alasti tms.
Rehellisesti sanoen molempia liikaa. Ei tule käytettyä edes kaikkia. Silti aina pitää ostaa lisää.
Todella vähän, eli vain sen minkä oikeasti tarvin.
3 paria kenkiä, 10 t-paitaa, 2 pitkähihaista paitaa, 13 paria alushousuja, 5 paria rintsikoita, 20 paria sukkia, 3 takkia, 2 hupparia, 6 ulkohousuja, 4 pyjamahousuja, 4 pyjamapaitaa, 6 pipoa, 4 hanskaparia.
Akushousuja minulla on liian vähän. Farkkuja kolme, mikä on hyvä määrä. Muuta liikaa.
Oon laittanut ostostopin, jotta tulisi käytettyä loppuun kaapissa olevat. Niitä kun sitten pikkuhiljaa laitaan pois, voi ostaa uuttakin. Jostain luin, että vaatteita on oikea määrä silloin kun kuvat, ja niin se varmaan on. Turhaa pitää niin suurta määrää kotona pyörimässä, ettei mikään edes kulu.
On liikaa mutta silti ei ole sopivaa asua joka tilaisuuteen.
Hauska tuo että jollain 13 kpl pikkareita. Mulla on ehkä 80 paria
Ei siis paria, eihän pikkarit pareittain ole.
Ostan vain tarpeeseen ja harkiten. Paljasjalkakenkiä löytyy joka kauteen. Merinovilla ja pellavavaatteita. Ostaessa hinnalla ei ole väliä. Laadulla on. Mies sanoi että ei ole ikinä nähnyt niin tyhjää naisen vaatehuonetta. On kyllä vielä paljon turhaakin tullut säilytettyä mutta periaate on että vaate, jota ei ole vuoteen käyttänyt joutaa pois.
No menis viikko jos listaisin tähän kaikki. Tyhmä aloitus! Riittävästi on, jos sitä haluat kuulla.
Niin paljon, ettei hetkeen tarvitse ostaa uusia, kunhan pysyn mitoissani.
Olis kaunista ja mahtavaa jos itselläkin olisi siisti, niukka, laadukas, omaan tyyliin sopiva vaatevarasto. Mutta oon vähän rönsyilevä, niin pidän erikoisemmistakin vaatekappaleista. Ne sitten rikkoo sitä harmoniaa.
Ihan uteliaisuuttani kävin laskemassa kaikki mun kengät (tähän kuuluu kaikkien kelien jalkineet). Yhteensä 34 paria.
Kyllähän tuo nyt joksikin aikaa riittää. Koska alkaa kevätsesonki?
Aivan liikaa. Asun yksiössä ja vaatteita on enemmän kuin mihinkään kaappeihin kunnolla mahtuu joten osa matkalaukuissa jos tulee vieraita, eteinen taas ihan täynnä kenkiä, lattialla nyt 12 paria ja iso osa kesäkenkiä tungettu kaappeihin piiloon.
Viimeksi kun laskin kenkäni, niitä oli yli 30 paria. Vaatteet mahtuvat kolmeen makkarin kaappiin (paitsi takit, joita minulla on 12). Laukkuja minulla on vain 10, jos mukaan lasketaan myös reput ja matkalaukut, jne.
Omistan enemmän kuin käytän. Oikeasti käytössä 3 neulepaitaa ja yksi mekko, 2 housut ja parit paksut sukkikset. Plus kotipäiviin 2 legginsit ja tunika, 2 t-paitaa ja huppari.
Kesään vastaava määrä käyttövaatteita.
Omistan silti vielä puolet lisää vaatteita, joita en juuri koskaan käytä. Suurin osa kyllä jotain juhlavaatteita.
Mielestäni aika maltillisesti kyllä omistan vaatteita. Tai kenkiäkään, ehkä 10-15 paria sisältäen kaiken talvikengästä sandaaliin, juhlakenkään tai sisäpelikenkään.
Alushousujakin mulla on vain 6kpl, sukkia itseasiassa 5paria. Pesen pyykkiä lähes päivittäin, on sen kokoinen perhe. Sinkkuna toki pitäis enemmän omistaa.
Aika vähän.
2 korkkarit,
2 nahkasaappaat,
3 talvikengät,
2 tennarit,
4 kesäkengät
ja yhdet varvatossut
2 urheilukengät
2 työkengät
Kaapissani on vain kenkiä ja vaatteita joita käytän.
"Vaatteita on oikea määrä silloin kun kuvat", kirjoitti joku tuossa aiemmin. Selvennätkö hieman, mitä tarkoitit, en vaan saa ajatuksestasi kiinni.
Miksi sanot "rehellisesti"? Onko oletusarvo, että ihmiset alkaisivat valehdella?