Onko täällä paikalla äitejä/isejä joilla kokemusta lasten suurista ikäeroista?

eli olen pikkusisko ei vanhempi.



Meillä on läheiset välit vaikka olenkin aina 12 v nuorempi. Olemme aikuisia jo.



eli jos itse jaksat niin siitä vaan.

niin suuria ikäeroja, mutta mulla ja veljelläni on 11 vuotta. Veljelle mun syntymä oli todella kova paikka, varsinkin kun allergioiden ym takia huutelin paljon... Tietyllä tavalla on kuin oltaisiin oltu kaksi ainutta lasta, eipä juuri leikitty koskaan yhdessä. Kun täytin 18 v ja osa meidän kavereista alkoi olla samoja, ekoja kertoja tehtiin juttuja yhdessä ilman että vanhemmat käski... ja nyt kun molemmilla on 4 lasta, niin ollaan paljonkin tekemisissä toistemme kanssa -osin sen takia, että hänen vaimonsa on mun parhaan kaverin sisko ja tullut myös mun hyväksi ystäväksi.



Miinuspuolia siis löydän paljon, plussia en yhtään vaikka veljeäni rakastankin. Toki jos lasta haluaa, niin ei ole mitään syytä "olla hankkimatta" vain sen takia, että tulisi liian iso ikäero.



Tuttava hankki iltatähden, nuoremman sisaruksen kanssa oli ikäeroa 13 vuotta, vanhemman kanssa 15 vuotta - sanoi, että on ihanaa kun on lastenvahdit omasta takaa (isommat oli tyttöjä)

Onnea!



Itsellä sisariin ikäeroa 10 ja 15 vuotta.

Vanhin muutti oman perheen kanssa asumaan kun pyörin hiekkalaatikolla, toinen muutti omaan kun olin ala-asteella.



Ihan eri maailmoissa olen elänyt kuin siskot, vasta reilu parikymppisenä kun sain oman lapsen aloin lähenemään siskojani, sitä ennen oli siskojen omat vauva-ajat, kotona (mummolassa) kävi visiiteillä ja päinvastoin, ei tuntunut kovin sisaruudelta sen aika ja sitten sen jälkeen oma teini-ikä.



Mutta mikäs tuossa on olla äitinä?

Kunhan et ihan orjattaria lapsistasi kasvata. 13- vuotias ei ole vielä valmis ihminen, vaikka haluaakin jo olla, vauvaan ei kannata verrata! :D



Itsellä lapset on tarhaikäsiä ja minusta voisi olla hauska joskus 10 vuoden kuluttua saada iltatähti.

Katsoo nyt miten monta kertaa mieli muuttuu välissä. ;)



Mutta onnea uudestaan!

Ja kakkonenkin täytti 8v kuopuksen syntyessä. Kuopus on perheen "maskotti", isommat lapset on jo niin isoja, etteivät olleet erityisen mustasukkaisia tai jotain, kerrottiin kyllä aika realistisesti mitä tuleman pitää (äiti on väsynyt, vauva itkee myös öisin, syö jatkuvasti, äidillä ei ole niin paljon aikaa kuin ennen...) ja yleensä tosi ihanasti isommat kohtelevat pientä. Pikkuinen on selvästi luonut hyvän suhteen (erilaisen, toisen siskon kanssa riehutaan ja toisen kanssa pussaillaan ja halitaan ja kellitään kainalossa) molempiin siskoihinsa.



Arki on kuin esikoisen kanssa ikään, pienelle on aikaa, paitsi illat on kiireisemmät, kun on isompien harrastuksia. Tekemistä kyllä riittää aamusta iltaan.

Edellinen lapsi 4-vuotias eli ikäeroa 20 vuotta. Eihän tuossa voi sisarussuhteesta puhua vaan enemmän on kuin täti, joka käy ja muistaa lahjoilla + joskus on hoitajana. (maksamme toki korvausta, kun on opiskelijana aina rahapulassa) Tää 4-vuotias silti tykkää kauheasti ja haluaa aina syliin. Ja kyllä tästä vanhemmastakin vaistoaa, että tykkää pienestä.



Kyse miehen lapsesta, on tullut nuorena isäksi.

Ja minä löydän kyllä paljonkin hyviä puolia tuosta asetelmasta näin lapsen näkökulmasta katsottuna. Musta oli tosi hienoa että mulla oli vanhempi isoveli joka katsoi mun perään ja opetti mulle juttuja. Lisäksi sain riittävästi huomiota ja aikaa vanhemmiltani ilman että heitä täytyi jakaa ja kilpailla samanikäisen sisaruksen kanssa. Tämä nyt ei toki ollut varmaan sitä näkökulmaa mitä etsit, mutta kun joku aiemmin mainitsi ettei keksi yhtään hyvää puolta asetelmasta niin minusta niitä kyllä oli reilusti :)

Itselläni on 17 vuotta nuorempi sisko, olemme ainoat lapset joten välissä ei sisaruksia.

Meillä todella läheiset välit olleet aina. Olen tietysti jeesaillut äitiäni hoitoapuna silloin kun sisko oli pieni ja sisko on halunnut jo 3 vuotiaasta tulla "yökylään" mun luokse.

Nyt ollaan 32 ja 16 ja edelleen lämpimät välit. Tykätään viettää aikaa yhdessä ja olen sisko tykkää puhua asioista mun kanssa. Helpompaa kuitenkin kuin äidille puhuminen ja silti saa aikuisempia neuvoja kuin kavereiltaan : D



Ja sitten omat lapset.

Miehen vanhin lapsi on 16, keskimmäinen lapsi 8 ja nyt vauva puolvuotias.

Eli tasaiset 8v ikäerot ja hyvin toimii.

Kaikki viihtyy keskenään, siis nua kaksi vanhempaa yllättävän paljon tekevät yhdessä asioita kun vanhempi on meillä. On tietysti tuon 8 vuotiaan idoli suorastaan.

Molemmat vanhemmat lapset ihastuivat vauvaan heti. EI mitään mustasukkaisuus juttuja ole ollut ja kummpatkin tykkää olla vauvan seurana ja auttaa hoitamisessa. Paitsi vaipan vaihdossa : D

Mitään suurempia riitoja ei ole koskaan eikä juuri nahisteluakaan, joten se ainakin isona erona pieneen ikäeroon.

Niin ja oma jaksaminen, oli taas ihana aloittaa "vauva elämä" kun edellisestä kerrasta niin kauan ja isommat jo itsenäisempiä ja osaavat tehdä asioita itse.



eli ainakin näillä kokemuksilla sanoisin että go for it. Meille on isot ikäerot sopineet ja on ihan harkiten jätettykin väliä. Pienemmällä ikäerolla ei haluttu lapsia yrittääkkään.

Lapset ovat syntyneet -92,-95, -99, -2000, ja 2008. Vanhin ja 2000 syntynyt tyttöjä. Isot ikäerot takaavat, että kokoajan tapahtuu. Pienin saa syliä ja huomiota kaikilta ja isommat selvästi nauttivat toisiltaan saadusta ihailusta. Vanhin joutuu kaitsemaan nuorinta, mutta se kuuluu "kotitöihin", eikä ole kuin satunnaista.



Vanhempana joutuu koville kun on niin eri ikäisiä ja jokainen ansaitsee huomionsa. Oma aika on vähissä, mutta yritämme huomioida kunkin vuorollaan tekemällä jotain lapsen kanssa kahden. Tärkeää meille on myös ollut koko perheen tekemiset, joissa jokainen voi osallistua omalla taidollaan.Koenkin että lapset ovat oppineet osallistumaan asioihin ja huomioimaan toiset.

Ei voi sanoa että ois kaverisuhde,mutta voi miten vauva voikin saada ihailua osakseen.Olen onnellinen vanhimmasta ja nuorimmasta lapsestani ja rakastan heitä aivan yhtä paljon.

olenkohan mä se sun tuttu? ;) Mulla 13- ja 15-vuotiaat isosiskot vauvalla ja käytin just noita sanoja...