Lapsena kun kerroin murheistani äidille, se vaan tiuski, ei apua, ei empatiaa

Oli varmasti pettynyt koska olet geneettisesti huonompi kuin sisaruksesi.

Kun saisit vaikka terapiassa ja muutenkin elämässä hoivaavia empaattisia ja ymmärtäviä ja lämpimiä kokemuksia, opit myös sen jälkeen pitkän ajan kuluessa ymmärtämään että äitisi tunnekylmyys ei ollut sinun vikasi eikä normaalia. lasta täytyy lohduttaa hädän ja surun hetkellä. niin meistä kasvaa empaattisia aikuisia.

Voimahali ja lämmin rutistus Sinulle ja kaikkea hyvää tähän päivään. Olet arvokas ja tärkeä . Jos sinuun satuu koita itse puhaltaa haavaan ja sitoa se tiukasti. Sekin auttaa.