Mihin perustuu se harhaluulo, että entisajan ihmiset olisi olleet nykyistä huomattavasti lyhyempiä?
Esimerkiksi Rooman legiooniin haluttiin vähintään 170cm pitkiä miehiä. Jos tälläisia löytyi sadoin tuhansin jo 2000 vuotta sitten, niin ei tainnut ihan harvinaista olla?
Kommentit (21)
Koska ne oli. Napoleonkaan ei ollut pieni mies, aivan keskimittainen hän oli aikanaan.
Oliko ihmiset paremmin ruokittuja ja hyvinvoivempia antiikin aikana, kuin myöhempinä ajanjaksoina?
Onhan se totta. Yli keski-ikäiset suomalaiset miehet ja naiset ovat huomattavasti lyhyempiä, kuin lapsensa/lapsenlapsensa. Jos olet ikinä käynyt vanhoissa rakennuksissa, kuten linnoissa, huomaat matalat mitat sielläkin, kun joudut kyyristelemään.
Roomassa ja Palestiinassa lähes puolet naisista olivat niin vakavasti aneemisia ja aliravittuja, että kallon luut olivat haparoituneet. Miehet saivat paremman ravinnon. Toki geeneissä oli mahdollisuus kasvaa pidemmäksi, mutta huono ravitsemus ei sitä sallinut. Nälänhätä raskauden aikana (esim. tanskalaisilla naisilla tutkittu) näkyy vielä naispuolisissa lapsenlapsissa.
Meneppäs tutkimaan hautoja niin löydät aika pitävät todisteet sille, että ihmiset todellakin ovat olleet lyhyempiä ennen.
Joku pikkumies taas etsii lohdutusta kun ei edes sulkapäässä yllä olankorkeudella
Suomessa oli ennen lyhyempiä sukupolvia, ehkä osa oli pitkiä. Sitten tuli keskimittaisia. Nyt nuorissa on paljon pitkiä. Edelleen on kaikkia pituuksia.
Kun menee aleksis kiven kuolinmökkiin, niin jotenkin siitäoviaukosta tulee sellainen tunne.
Ihan vaan siksi, että tutkimustieto kertoo että keskipituus on jatkuvasti kasvanut. Esimerkiksi armeijassa nuorten miesten keskipituus on kasvanut huomattavan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan siksi, että tutkimustieto kertoo että keskipituus on jatkuvasti kasvanut. Esimerkiksi armeijassa nuorten miesten keskipituus on kasvanut huomattavan paljon.
Keskipituus ei ole kasvanut ennä vuosikymmeniin.

Onpas. 40 vuotta sitten suomalaisten keskipituus oli noin 5 cm vähemmän kuin nyt.

Ja 1800-luvulla keskipituus oli yli 10 cm pienempi kuin nyt.
Lontoon V&A museossa on näytillä vaatteita eri aikakausilta. Siinä saa hyvän käsityksen siitä, kuinka paljon ihmisten pituus on kasvanut viimeisten vuosisatojen aikana. Monet sotilaspuvut esimerkiksi näyttivät siltä, että voisivat mennä nykyään jonkin alakoululaisen päälle, ei todellakaan aikuisen sotilaan.
Ainakin kaikki sängyt tehtiin aika lyhyitä varten ja muuten tuo 170.......eikö se juuri ole lyhyt?
Nyt oli puhe Roomasta, eli nykyisestä Italiasta. Italialaisten miesten keskipituus on nykyisin 174cm. Jos Rooman valtakunnan aikoihin on kyetty rekrytoimaan muutaman miljoonan rooman kansalaisen populaatiosta satoja tuhansia yli 170cm pitkiä miehiä, niin eihän tuossa voi olla kovin suurta käytännön eroa keskipituuksissa antiikin ajan ja nykyajan välillä?
ap
Olen vanhaa sukua ja kaikki lapsuuden perheessäni ovat alle 170 cm. Isoisäni olivat n. 165 cm, isoäitini olivat n. 150 cm. Heidän vanhempansakin (eläneet 1800-luvulla) olivat tuon mittaisia. Itse olen 155 cm.
Vanhoissa maalaistaloissa on niin lyhyitä sänkyjä, ettei niihin mahtuisi nykyään nukkumaan kuin lapset. Ei tarvitse mennä Suomessakaan kuin 100 vuotta taaksepäin, kun väestö oli paljon lyhyempää,
Samoin museoissa näkee vanhoja vaatteita. Ei mahtuisi nykyinen aikuinen ihminen niihin. Vaikkei olisi ylipainoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun menee aleksis kiven kuolinmökkiin, niin jotenkin siitäoviaukosta tulee sellainen tunne.
Ennen olivat ihmiset lyhyempiä johtuen mm. heikommasta ravinnosta ja kovasta työnteosta pienestä pitäen. Mutta oviaukot olivat matalia myös lämpöhukan estämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Koska ne oli. Napoleonkaan ei ollut pieni mies, aivan keskimittainen hän oli aikanaan.
Napoleonin lyhyyttä on selitetty ranskalaisten mittojen erilaisuudella, mutta eivät ne täsmää tämän nykyisen pituusarvionkaan suhteen.
Tuo on luultavasti vaihdellut aikakauden mukaan. Siihen on vaikuttanut mm. ravinto jacsen saannin mahdollisuus.
Juuri jokin aika sitten luin Itävalta-Unkarin keisarinna Sissin elämänkerran. Hän oli 173cm pitkä ja aikalaiselleen tuo oli todella huomiota herättävä pituus naisella.
Nykyään tuo pituus taas on ihan normi Euroopassa.