jokin osa minusta rakastaa ja kaipaa vielä miestäni mutta järki sano että kannattaa lähteä

onko se aina näin vaikeaa. en usko että meitä on tarkoitettu toisillemme,olen nyt vakavissani miettinyt eroa. olemme siis avoliitossa,emme edes kihloissa mutta asumme yhdessa ja meillä lapsi +yhteishuoltajuus kirjoitettu. ahdistaa jo valmiiksi ajatella yksin oloa,kaikki muutto ja lapsen tapaamis ja raha asiat. Olen nuorikin vielä 24v. En voi kuvitella että löytäisin joskus vielä jonkun kunnon miehen ja että perustaisimme perheen..tuntuu ihan liian kaukaiselta.tai edes joku treffeillä käyminen..en vain tiedä mitä teen...