Lue keskustelun säännöt.
olen väsynyt olemaan "en mitään"
04.02.2010 |
Tässä tilanteeni:
Olen joutunut mieheni vuoksi muuttamaan 5 kertaa aina uuteen maahan. Meillä on 3 lasta ja olen siis hoitanut viimeiset 10 vuotta lapsiani kotona.
Nyt voisin lähteä töihin mutta KUKAAN ei enää palkkaa minua koska minulla ei ole yhtään työkokemusta. Pitäisi jatkokouluttautua (nyt minulla on yliopistotukinto) mutta toisaalta maan vaihto tulee eteen taas parin vuoden sisällä. Mies vihjailee, että töihin pitäisi mennä koska yksin hänen palkallaan on tiukkaa.
En kuitenkaan saa mitään työtä. Olen liian korkeasti koulutettu mutta sitten taas oman alani paikkoihin minulla ei ole yhtään työkokemusta.
En tiedä enää mitä teen. Olen täysin vieraantunut yhteiskunnasta. Tekisi mieleni lähteä Suomeen, mutta mies ei ole valmis ainakaan vielä palaamaan ja lain mukaan en voi siten ottaa lapsiani mukaani (siis ilman hänen suostumustaan). Ilman lapsiani en voi elää, mutta olen niin väsynyt olemaan "ei mitään".
Mistäköhän sitä sais voimaa jaksaa huomiseen...
Kommentit (13)
ja jos tärppää, niin muutat sinne lasten kanssa? Mies tulkoon sitten perässä.
Jos et Suomestakaan saa töitä, niin sitten voisit ainakin lopettaa sen Suomen- haikailun tai miettiä, että tulisitko Suomeen johonkin koulutukseen.
Oma ja paluumuuttajakavereiden kokemus on, että Suomessa vasta surkeat työmarkkinat onkin heti valmistumisen jälkeen ulkomaille kotiäidiksi lähteneelle korkeakoulutetulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. marykay.com tai missä maassa nyt oletkin, suomeksi tietty marykay.fi.
Tai joku muu kotimyyntihommeli?
Joka paikassa ja jokaiselle tutulle kerrot olevasi taas valmis tyoelamaan. Voisit vaikka aloittaa talla palstalla kertomalla alasi ja asuinmaasi, ei sita koskaan tieda. Mina olen kaksi kertaa saanut ihanan tyon ihan talla tavalla.
Ensi aluksi myos unohda tuo perisuomalainen "en mina ole mitaan" asenne, silla ei pitkalle potkita.
Aika outo mies suoraan sanottuna sinulla, jos olet ensin "uhrautunut" hänen työlleen, ja nyt antaakin ymmärtää että on sun syytäsi, että hänen palkallaan on tiukkaa... Muutenkin minusta outoa jos hän haluaa olla siellä, mutta ette yhtäkkiä enää pärjää hänen palkallaan... Miten olette pärjänneet viimeiset 10 vuotta? Oikeasti, sympatiani ovat täysin puolellasi...
mutta koskaan ei ole ollut rahaa mihinkään ylimäräiseen. Kyllä minä ymmärrän miestnikin, minustakin olisi mukavaa jos voisin osallistua perheen rahatilanteen parantamiseen.
En vaan tiedä mitä minä enää teen. Työhakemuksia olen lähettänyt jos johonkin, mutta ei tällaista ulkomaalaista kauan kotona ollutta naista kukaan halua palkata. Enkä tiedä palkkaisko kukaan mua enää Suomessakaan. Kaduttaa niin hirveesti, mutta sitten on jo hirveän syyllinen olo. Eihän sitä omia lapsia voi katua, varsinkin kun ovat niin ihania.
Miehellä on siis unelmatyönsä, joskin palkka ei ole mikään erityisen upea. Suomessa sukulaiset jaksavat ihastella kuinka upeaa uraa hän on tehnyt ja minua pidetän luuserina ja siipeilijänä joka ei viitsi mennä töihin. On kyllä kurjaa, enkä tosiaan tiedä mistä saan itseluottamusta tähän nujerretuun olotilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ei saisi tehdä tuolla tavalla. Olisi oltava töissä ennen kun tekee lapsia. Jos on ollut tiukkaa niin miksi on tehty 3 lasta?
Ja miksi eläätte miehen ehdoilla? Hyvin ap olisi voinut ilmoittaa, että nyt Suomeen niin, että hänkin saa mieluinen työ!
Neuvoja ap:lle mulla ei ole varoituksen sana muille kyyläkin. Älä tee kaikkea miehen ehdoilla! Tämä on teidän ainoa elämä!
Olisi oltava töissä ennen kun tekee lapsia. Jos on ollut tiukkaa niin miksi on tehty 3 lasta?
Turha sinun siellä on jossitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elä ota paineita. muista aina että olet tervetullut takaisin suomeen sosiaalituen piiriin. Jos kukaan ei sinua rakasta niin me täälä rakastamme ja pidämme sinusta ja lapsista huolen.
kiitos että olet täälä meidän seuranamme av:lla
kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, niin työmarkkinat alkavat vetää. Sitten lähdet tekemään sijaisuuksia, mietit kaikki taitosi kielitaidosta organisointitaitoihin ja aloitat työurasi. Uraputkeen et enää ehdi, mutta älä ap menetä toivoasi. Ilman toivoa ihmisellä ei ole mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samastun tilanteeseesi, minunkin mieheni luo uraa ja minä peesaan ja hoidan lapsia kotona ulkomailla. Yliopistosta yksi tutkinto ja toinen on kesken. Työkokemus käytännössä nolla.
Saisitko "jalkaa oven väliin" erilaisten vapaaehtoistöiden, organisaatioiden ym. kautta? Usein hakeutuminen lähes mihin tahansa hommiin avaa nopeastikin uusia mahdollisuuksia ja sitäkautta pääsee myös palkkatyöhön.
Tai pystyisitkö vielä tosiaan kouluttautumaan osittain uudelleen? Onko paikkakunnallasi yliopisto, ehkä siellä tarvittaisiin henkilökuntaa? Oletteko miehesi kanssa niin eri aloilla, ettet hänen kauttaan voisi löytää hommia?
Tärkeintä lienee motivoitua ja ymmärtää, että sinulla todellakin on annettavaa!!.
Voithan esim. tarjoutua aluksi vaikka ilmaiseksi hommiin joksikin (esim.3kk) ajaksi näyttääksesi "kyntesi" ja sanoa, että sen ajan jälkeen sitten palkoille, kiitos. Kehitä strategia, joilla saat ne 10 vuotta kansainvälisenä kotiäitinä näyttämään vahvuudelta!!
Me miehen uran taustavaikuttajat emme todellakaan ole "ei-mitään". Valitettavasti oma elämä ja uraputki pirstaloituu sen myötä, mutta oma mieheni ei ainakaan pärjäisi päivääkään ellen olisi tukemassa häntä täällä.
Älä muuten Suomeen ikävöi, on harvinaisen kurja paikka tällä hetkellä :)
En tiedä missä maassa olet, mutta siistit ja ahkerat suomalaiset saavat kyllä töitä.
Ota työnhaku harrastuksena, ekalla tai tokalla kerralla ei tärppää, mutta lopulta varmasti kyllä. Kysy myös haastattelijalta, jos et tullut valituksi, että miksi et saanut pestiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole AP, mutta numeron 7 kirjoitus sai lähes kyyneleet silmiini. Jollekin tuollaiset sanat saattavat merkitä elämässä paljon, etenkin kun JOUTUU kenties olemaan kaukana "kotoa" ja mieli maassa.
en minä Suomeen haikaile minkään sosiaalitukien vuoksi. Lähinnä tuntuu, että Suomessa minulla olisi paremmat mahdollisuudet saada töitä edes puoliksi oman alan töistä. Tai en tiedä.
Päivä kerrallaanhan se on tässä räävittävä. Joskus tulee vain näitä kuoppia matkalle... huoh!
Ja yliopisto meillä on täällä, mutta tyssää kyllä työnhaku aina siihen kun ei ole opetuskokemusta eikä kuin 2 julkasua 10 vuoden takaa...
ap