Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Moni tekee nyt nukkumisessa saman virheen – uusi uniongelma on täällä: Etätyön seurauksena nukkumaanmenoaika on siirtynyt voimakkaasti eteenpäin.

Vierailija
10.02.2022 |

Unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto on harvoja päätyökseen unihäiriöpotilaita hoitavia lääkäreitä Suomessa. Tuhansia uniongelmaisia ihmisiä hoitaneena hän on huomannut, että etätyöskentelyn yhtäkkiä räjähdysmäisesti lisäännyttyä ihmisten elämänrytmi ja nukkumaanmenoaika on siirtynyt voimakkaasti eteenpäin. Yritykset ovat voineet antaa vapauden tehdä töitä melkeinpä mihin vuorokauden aikaan tahansa

Tuomilehto kuuluttaa yksinkertaisten, positiivisten rutiineiden perään.

– Kun vaikkapa työmatkat jäävät pois, itsestäänselvyydet, kuten suihkuun meno, tiettyyn aikaan syöty aamupala ja lounaalle meno unohtuvat, Tuomilehto kertoo.

Nukkuminen perustuu hyvään rytmiin. Kun nämä itsestään selvät rutiinit puuttuvat, käy helposti niin, että sen sijaan että ihminen herää puoli seitsemän, hän herää varttia vailla kahdeksan, heittää vähän vettä tukkaan ja vaihtaa pyjaman yläosan ja hyppää videopalaveriin.

Ymmärrys siitä, että ihan yhtä tärkeä asia kuin nukkumaanmenoajankohta on myös heräämisaika.

– Jos heräämisajankohta siirtyy kahdella tunnilla eteenpäin, se tarkoittaa, että meille tulee tosi isoja paineita, kun nukkumaanmenokin siirtyy kahdella tunnilla eteenpäin. Yhtäkkiä meidän elämässämme illoista onkin tullut tosi aktiivisia. Joko siellä tehdään töitä vapaaehtoisesti tai ollaan muuten kovin aktiivisia. Vaikka joillekin meistä kertyisi määrällisesti riittävästi nukuttuja tunteja, niin uni on heikkolaatuista, Tuomilehto sanoo.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/39f23aae-4368-471d-b351-163db…

Ikävä kyllä tällä hetkellä nukkuminen kilpailee ajasta täysin sekundaaristen asioiden kanssa ja kärsimme seuraamuksista. Noin puolet suomalaisista työntekijöistä herää joka aamu väsyneenä. Olemme unohtaneet, että vähintään yhtä tärkeä kuin määrä, on unenlaatu.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höpöhöpö. Itse olen mennyt nukkumaan jopa aiemmin etätöiden myötä.

Tälläkin uutisella koitetaan vaan patistella ihmisiä takaisin konttorille keskelle hälinää ja häirintää.

Vierailija
2/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö. Itse olen mennyt nukkumaan jopa aiemmin etätöiden myötä.

Tälläkin uutisella koitetaan vaan patistella ihmisiä takaisin konttorille keskelle hälinää ja häirintää.

No, jos sinä, niin tietenkin voimme sivuttaa täysin unilääkärien ja dosenttien tutkimukset ja kokemukset asiasta.

Patistaminen sana on tullut käyttöön ihan vaan, koska on aina ollut ihmisiä joita on joutunut patistamaan. Tosilta määrätyt jutut jää tekemättä ellei niihin ole joko rutiini tai joku patista,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö. Itse olen mennyt nukkumaan jopa aiemmin etätöiden myötä.

Tälläkin uutisella koitetaan vaan patistella ihmisiä takaisin konttorille keskelle hälinää ja häirintää.

Meillä ihan sama. Tai no samaan aikaan mennään nukkumaan on sitten seuraava päivä toimistolla tai etäpäivä. Taas joku haluaa demonisoida etätöitä. Etätyöt on parasta ikinä.

Vierailija
4/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kellontarkasti sama nukkumaanmenoaika on etätöitä tai ei. Heräämisaika aikaistunut osin kipujen takia. Ennen klo 6, nyt 5

Vierailija
5/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä mitä vikaa siinä on jos menee nukkumaan myöhemmin ja sit myös herää myöhemmin? Jos ne työt voi tehdä kuitenkin oman aikataulun mukaan

Vierailija
6/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ikinä mitkään rutiinit auttanut nukahtamaan aiemmin. On olemassa ihmisiä jotka ei vaan sopeudu yhteiskunnan pakottamaan aika ikkunaan. Miksi toimisto töitäkin pitää tehdä aamu aikaisesta iltapäivään kyllä niitä samoja papereita voi plarata vaikka yöllä tai tehdä iltavuoroa ne keille sopii erilainen rytmi. Monien uniongelmat johtuu vain paineesta elää niinkuin nämä lääkärit pakottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä mitä vikaa siinä on jos menee nukkumaan myöhemmin ja sit myös herää myöhemmin? Jos ne työt voi tehdä kuitenkin oman aikataulun mukaan

Aamuvirkkujen moralismia. Iltaihmiset saavat kerrankin elää oman sisäisen kellonsa mukaan. täytyyhän sitä paheksua.

Vierailija
8/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ikinä mitkään rutiinit auttanut nukahtamaan aiemmin. On olemassa ihmisiä jotka ei vaan sopeudu yhteiskunnan pakottamaan aika ikkunaan. Miksi toimisto töitäkin pitää tehdä aamu aikaisesta iltapäivään kyllä niitä samoja papereita voi plarata vaikka yöllä tai tehdä iltavuoroa ne keille sopii erilainen rytmi. Monien uniongelmat johtuu vain paineesta elää niinkuin nämä lääkärit pakottaa.

Minun ainakin vaikea saada unta, kun tiedän aamulla edessä olevan törkeän aikainen herätys. Pelkään sitä jo etukäteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole myöhästynyt nukkumaanmenoaika, mutta se mikä on myöhentynyt on - heräämisaika!

Nukun paljon enemmän ja paljon paremmin kuin lähityössä.

En halua lopettaa etätöitä milloinkaan.

Vierailija
10/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi olen virheetön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kivoja nää tutkimukset. Mikäs auttais vuorotyöläinen uniongelmiin kun säännölliset rytmit on mahdottomia…

Vierailija
12/12 |
10.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen taas ennen koronaa aina mennyt töihin klo 7, nyt parin vuoden etätyörupeaman jälkeen saan vaivoin itseni ylös klo 9. Ja menen nukkumaan nykään klo 12-01.

Eli oma rytmini on sekoittunut juuri uutisen mukaiseksi. Toivon että kesällä saisin rytmiäni edes vähän aikaistettua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kahdeksan