äidilläni neuroottinen siivousvimma, diagnoosi?
Äitini siivoaa neuroottisesti ja tämä on aina aiheuttanut ongelmia perhepiirissämme. Nyt tilanne on vaan pahentunut. Onko tälle siivousvimmalle jotain virallista nimekettä? Haluaisin etsiä netistä lisätietoja asiasta auttaakseni isääni. Kokemuksia?
Kommentit (14)
Ikävät kokemukset lapsuudessa aiheuttavat tällaista. (alkoholismia vanhemmilla, nöyryyttämistä, vähättelyä lapsuudenkodissa tms. ahdistavaa, jota hän ei pysty itse käsittelemään.
Päässä asiat sekaisin, siivoamalla hän pyrkii helpottomaan pään epäjärjestystä.
Et oikein voi tehdä muuta kuin yrittää ymmärtää, sillä jos hän ITSE ei tajua ongelmaansa, ei hän voi siihen yrittää puuttua.
Kurja lapsuus (mm isä alkoholisti) ja nyt ns. siivoushullu. Vanhemmiten on ollut pakko rauhoittua, kun kunto ei enää kestä, mutta ei osaa olla ns paikallaan ja tekemättä mitään. terapiaan ei mene.
ehdota et ilmottautuisi siivoojaksi ja lähipiiri vois toimia suosittelijana kuinka tehokas on! sais kaiken lisäksi vielä rahaakin siitä siivoomisesta!!
Liikaa aikaakaan hänellä ei ole vaan hänellä todella on vaan pakonomainen tarve pitää kaikki paikat järjestyksessä. Hän ei kestä esimerkiksi sitä, että heidän luonaan käy yövieraita, ellei lattiat ole vahattu!
Viimeksi kun olimme lapsuudenkodissani käymässä, hän hermostui kun jääkaappi oli sekaisin! Totta kai se oli sekaisin kun syöjiä oli 5 lisää ja meidän nuorimmalla oli vielä omat erikoismaidot ja sörsselöt mukana.
Jos olemme viikonlopun heidän luonaan, hän imuroi tuona aikana ainakin 3kertaa koko huushollin. Isäni ei saa jättää lehteä viikkaamatta ettei tule noottia. Samoin äitini mielestä lehtiteline on siivottava vähintään kerran viikossa, maustepurkit pitää olla pituusjärjestyksessä, meidän vierailijoiden hammasharjat pitää sopia vessan väreihin ym.!
Siis oikeesti säälittää isääni, mutta myös äitiäni. Hän ei koskaan ehdi leikkimään lasteni kanssa kun koko elämä kuluu siivoamiseen! Asiaa ei auta, vaikka siivoan yhdessä hänen kanssaan, hän ei vaan osaa rauhoittua tuolta pakkomielteeltään. Niin surullista.
ja siis piti vielä lisätä, että esim. kun menemme heille hän melko pian käy läpi kassimme ja SILITTÄÄ keikkien meidän vaatteet, jos ne ovat kassissa vähänkään rypistyneet (siis alusvaatteita myöten).
Tarvitsen lisätietoa tässä pakkomielteestä, mutta oisko kellään linkkivinkkejä?
kuulostaa siltä, että äitisi tavoittelee tuolla siivoushysterialla jonkinlaista elämänhallintaa. Kun kaikki on tip top vanhan kaavan mukaan, elämä on reilassa. Kun tulee jokin yllättävä sotku, kaikki kaatuu...
mutta miten tähän saa hoitoa? Siis tilanne on kerrassaan epänormaali, muuten ihana äiti, mutta kun sen kanssa on mahdotonta elää!
Hänen pitäisi pikaisesti hakeutua hoitoon.
Neurooseista kärsivät ymmärtävät jollakin tasolla hulluutensa.
aiheuttavat tällaista. (alkoholismia vanhemmilla, nöyryyttämistä, vähättelyä lapsuudenkodissa tms. ahdistavaa, jota hän ei pysty itse käsittelemään.
Päässä asiat sekaisin, siivoamalla hän pyrkii helpottomaan pään epäjärjestystä.
Et oikein voi tehdä muuta kuin yrittää ymmärtää, sillä jos hän ITSE ei tajua ongelmaansa, ei hän voi siihen yrittää puuttua.
Mutta lieneekö äitisi hoitoon motivoitunut, jos kerran perhesuhteet vielä jotenkin toimii?
On helpompi hinkata pöydän pintaa, kuin raivata ajatuksiaan. Se tarjoaa hetkellistä helpotusta. - Samalla elää tiedostomaton toive, että tämä epäjärjestys selkiytyisi ja lika puhdistuisi. Sisäinen tunne heijastetaan ulkoiseen maailmaan. Tämän harvoin tiedostaa itse, ja jos se otetaan puheeksi, ensireaktio on loukkaantuminen ja torjunta.
Neuroottisesta siivoamisesta voi oppia eroon. Mitä paremmin ihminen tunnistaa ne siivoamisen vaikuttimet, jotka eivät perustu hygienian tai viihtyvyyden tavoitteluun, sitä todennäköisemmin hän löytää muita keinoja tyydyttääkseen nämä tarpeet.
Kiellot, moitteet ja pilkka eivät helpota liikasiivoojaa. Se, mikä häntä auttaa, on omien kielteisten tunteiden tiedostaminen ja tunnistaminen. Se auttaa ratkomaan niitä ongelmia, joita pakonomainen siivoaminen pitää yllä. Kun oma mieli kirkastuu, kotikaan ei näytä enää niin likaiselta.
(lainauksia Meidän Perhe-lehdestä 2/2010)
vanhin siskoni on aivan kamala ,aina luutunkanssa kulkemassa,syynää ja kyttää että kuka mihinkin jäljet jättää.Kesälomilla hoteleissa hän ei tyydy hotellisiivoukseen vaan luutuaa lattiat sielläkin.aina vain valittaa kaikesta,mikään ei tyydytä.Meilläkin kyläillessä katselee uteliaana kaikki paikat kuin huumekoira,ja arvostelee mielessään ja vertailee kellä siistein kämppä,ja tämä ärsyttää suunattomasti minua.Vihaan sitä mammaa oikeesti, pysyisi kotonaan .T.nuorin sisko