Jos ostat itse kalliita ja mielestäsi hyviä lahjoja, niin oletatko että

Mä tykkään ostaa lahjoja ja olen hyvä siinä, mutta tiedän, että se on toisille vähän niin kuin pakkopullaa. Lahjansaaminen on kuitenkin kivaa, ei sen niin väliä vaikka se ei olisi mikään täysosuma...

Mulla ainakin pointti aikuisiällä lahjojen suhteen on kyllä lahjojen antamisessa. Jos jotain saa, niin kiva, mutta paljon ihanampaa on koittaa keksiä mukavia lahjoja ihmisille. Oikeastaan en ymmärrä, miten jotkut aikuiset voivat suhtautua niin lapsellisesti lahjojen saamiseen ja niiden sisältöön.

mutta niille joille annan, niin he ovat vielä varattomampia kuin minä. Haluan ilahduttaa heitä, joille siitä on suurin ilo.



Välitän myös varakkaista ja rikkaista ystävistäni. heille annan aikaani ja ystävyyteni.

Ilahdutan parasta ystävääni joka on parin koululaisen yh, esim hömppäkirjalla, hänen lempisuklaillaan ja punaviinipullolla, koska näistä hän pitää ja nauttii, ei vaan kehtaa itseään hemmotella noilla.

odotan saavani.

Mutta kallista en odota saavani.



Miksi antaa lahjaa toiselle, jos sitä ei ole mitenkään mietitty saajan kannalta?

Mä tiedän, ettei kaikilla ole varaa, eikä aikaa (tai halua/voimia) joululahjaostoksiin. Mä tykkään ostaa lahjoja, joten mulle se on mukavaa. Osalle lahjojen ostaminen on pakkopullaa.

Tosin tarkoin harkittua kyllä, kallista ei tarvitse olla.

Ei tarvitse olla edes tarkoin harkittua, kunhan on kallista.

varojeni mukaan. Silloin kun pystyn, ostan tietenkin jotain kalliimpaa, mutta se ei ole itseisarvo. Mieluiten ostan jotain, jota tiedän lahjansaajan himoitsevan, mutta ei raaski ostaa itselleen.



En odota vastalahjojen olevan kalliita, en oikeastaan edes odota vastalahjoja. Mutta mieluummin ei mitään, kuin jotain halpaa krääsää. Silloin tuntuu siltä, että lahjan antaja on tosiaan "pakosta" ostanut jotain eikä ole yhtään ajatellut mistä pidän. Lahjojenhan on tarkoitus ilahduttaa, ei vaivaannuttaa...

Muuten en ajattele lahjan arvoa. Itse ostan sitä mistä ajattelen toisen pitävän. En krääsän näköistä ikinä, mutta jos jotakin kaunista löytään halvalla tai voi tehdä itse niin totta kai ajattelen myös minkä verran rahaa itse laittaisin likoon. En odota mitään kallista keneltäkâän, mutta joillakin ihmisillä on tapana iloita kovasti hyvistä/kalliimmista lahjoista ja antaa silti takaisin käytettyä/itselleen tarpeetonta. Se on se mikä tympäisee. Tulee kaatislavaolo, vaikka itse näki vaivaa, että saisi oikeasti annettua jotakin mielekästä. onneksi sellaset ihmiset on harvassa. Se ei liity niinkään varallisuuteen kuin luonteenpiirteisiin. En ikinä halua odottaa liian kallista keneltäkâän ja jos tilanne on se, ettei pysty lahjaa ostamaan tai ostaa jotakin pientä, niin se ei haittaa minua ollenkaan. Iloitsen enemmän antamisesta muutenkin. Joka tapauksessa tuo harmituksen aihe liittyy muutenkin sellasten ihmisten yleisasenteeseen, että itse ahmitaan kaikkea, mutta ei haluta ikinâ antaa. Se on se ahne asenne mikä inhottaa. Vastalahja, jonka siinä tapauksessa saan, on vastenmielinen asenteen vuoksi.

Miksi antaa lahjaa toiselle, jos sitä ei ole mitenkään mietitty saajan kannalta?

En puhu itsestani, vaan yleisesti. Ei kaikki jaksa tai halua miettia sen kummemmin.

Mutta mulla on yhden ystävän kanssa tilanne hieman toisinpäin. Hän ostaa lapselleni (kummi) aika arvokkaita lahjoja ja merkkivaatteita - pidän niistä kyllä:) Mutta, haluan/haluaisin sitten itsekin häntä "huomioida". Ei tämä nyt mikään suuri ongelma ole, kun yhdestä ihmisestä kysymys.

Miksi antaa lahjaa toiselle, jos sitä ei ole mitenkään mietitty saajan kannalta?

Kun TIETÄÄ etukäteen että kiitokseksi tulee jokatapauksessa taas yliolkainen tuhahdus ja takanapäin esitettyä mutinaa annat sitten mitä tahansa, niin sitä helposti tulee annettua vain joku sellainen neutraali vakiolahja, kuten nyt vaikka suklaata tai kukka-asetelma tai teetä tai viinipullo. Ei sitten harmita niin hirveästi itseä kun kuulee ne nurinat, kun ei ole itsekään yrittänyt niin hirveästi.