Oletko pelännyt kuolevasi synnytyksessä?
Mulla on rv 37 alkamassa, ja alan taas miettiä, miten lasten elämä järjestyy ym. jos menehdyn synnytyksessä. Tämä on aika hassua, koska edelliset synnytykset (2) ovat menneet tosi hyvin - mutta niitäkin ennen olen aina pelännyt - enkä synnytyksen aikana ole kokenut mitään epätoivoa tai pelkoa. En myöskään pelkää itse synnyttämistä tai kipua.
Oletteko te muut kokeneet kuolemanpelkoa ennen synnytystä? Onko tämä siis tavallista?
Kommentit (40)
Koko kuopuksen raskausajan olin ihan varma, että kuolen. Annoin jopa miehelle ohjeita siitä, miten hän selviää lasten kanssa, kun minua ei ole. Kun synnytyksessä sitten olikin jonkun verran draamaa, mies kielsi mua synnyttämästä enää ikinä!
Hassua oli se, etten pelännyt synnytystä missään vaiheessa enkä lapsen puolesta, olin vain ihan varma, että kuolen siihen. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. :)
sain raskausmyrkytyksen, joka eteni todella nopeasti. Olin verenpaine-pulsimittauksessa, kuulin kun laite piippasi, pulsini laski 52, tajusin silloin, että asaiani olivat huonosti. Pyysin miestäni, että huolehtisi syntyvästä ja isommasta lapsestamme, puheeni oli epäselvää hän ei ymmärtänyt, vaivuin tajuttomaksi...
Heräsin 2 vrk kuluttua, suoneeni valutettiin 2 pussia kerrallaan verta. Meni hetki, ennenkuin tajusin että vauva puuttui vatsasta.
Kaikki oli hyvin, vauva hoidossa, hänellä ei ollut hätää. Ongelmat olivat vain minulla. Meni neljä päivää niin pääsin vauvani luokse, olin onnellinen! Enää en tee lapsia, seuraava veisi varmasti henkeni!
Molempien synnytysten kohdalla pelkäsin kuolevani (ennen synnytystä).
Esikoisen synnytyksessä olin varma, että kuolen. Ponnistusaika oli 2h 50min ilman kivunlievityksiä. Lopulta vedettiin imukupilla (myöskin ilamn kivunlievityksiä). Ja voitte arvata, en koskaan tullut entiselleni, en psyykkisesti enkä fyysisesti.
Ihan realistinen pelko, sanon minä.
Kolmatta en tee, sillä vaara voisi olla todellinen
eli joo, nyt voisin sanoa että pelkään kuolevani,
enkä siksi edes hankkiudu raskaaksi.
sehän on kuitenkin aina mahdollista synnytyksen yhteydessä.
mutta en voi sanoa pelänneeni. Synnytyksen aikana olin varma että kuolen.
ja mitä useampi synnytys mulla oli takana (nyt neljä) niin vuoto oli kahta kauheampi joka kerta. viimeisellä kerralla laittoivat jotain pistosta kaksi (en muista mitä pistivät) heti synnytyksen jälkeen. taju oli lähteä.
mutta sektiota pelkäsin. jouduin sektioon, mutta en siellä leikkaussalissa ehtinyt kuolemaa pelätä.
mutta ensimmäisen lapsen synnytys pitkittyi ja yli 2 tunnin ponnistelun jälkeen vauva revittiin imukupilla ulos. Sain kohtalaisen pahat repeämät ja menetin paljon verta ( Hb 51 ). Muistan leijailleeni tajuttomuuden rajamailla ja vannotin miestäni pitämään vauvasta hyvää huolta kun minusta ei siihen ole...
No, loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt odotan kolmatta lastamme rauhallisin mielin.
Mulla massiivi verenvuoto, jota ei meinattu saada kuriin. Istukkavaivoilla on taipumus uusiutua entistä pahempina, joten en tiedä uskallanko enää synnyttää.
Kun joku tuolla sanoi, että se on ihan mahdollista.
mutta niin meinasi käydä toisella kerralla. Sen vuoksi en kolmatta tee. Kyse ei ole pelosta vaan realistisesta ajattelusta - parempi olla elävä äiti kahdelle kuin kuollut kolmelle.
Ap:n kohdalla on kyse pelosta ja sehän on irrationaalinen tunne. Kohdallasi ei kai ole mitään syytä olettaa että niin kävisi.
Tsempit, muutaman viikon päästä olet taaskotona ja lapsia on yksi lisää :)
Sinänsä pelolle on pohjaa - mutta edelleen sama riski on ollut ennenkin ja kaikki on mennyt erittäin hyvin.
Mutta pelkään, että kaikki menee jotenkin mönkään ts. lapsi on ilman happea tai jotain tuollaista. Eka synnytys oli kai helppokin, mutta nyt toista pelkään paljon enemmän ja olen aivan varma, ettei nyt onnistu mikään.
nimim ekat 13 h ilman puudutuksia (paitsi aqua-rakkulat, jotka ei toimineet). Onneksi sain sitten VIHDOIN epiduraalin, ja lapsi syntyikin 1,5 h päästä...
Esikoisen synnytyksessä (kesto lähes 1 vrk) en ollut enää kykenevä puhumaan, katselin josko niitä valoja alkaisi näkymään, joista joidenkin kuolemaa lähellä käyneiden olen kuullut puhuvan.
Paikalle kutsutut lääkärit olivat kuitenkin toista mieltä ja kaikki säilyimme hengissä.
Vasta kotiin päästyä aloin nähdä mielettömiä painajaisia. Nekin helpottivat, kun mies ketoi, mitä synytyksessä oli tapahtunut, kun omat muistikuvat olivat jokseenkin heikkoja. Toisen synnytys meni paremmin.
Pelko on suojeluvaistoa ja pelko kuolla synnytyksessä ei ole irrationaalinen. Todennäköisyys, että Suomessa kuolisi sairaalasynnytykseen, on kuitenkin todella pieni. Tsemppiä :)
Mutta synnytyksen jälkeen ymmärsin kuinka lähellä kuolemaa kävin massiivisisen verenvuodon takia. Onneksi Suomessa on hyvä veripalvelu. Sain synnytyksen jälkeen melkein 40 pussia verivalmisteita, joista punasoluja oli 14 pussia
Esikoisen syntymä meni ihan ok..kesti 17 tuntia ja kaikki meni hyvin..toista lastani lähdin synnyttämään ilman pelkoja, luottaen että kaikki menee omalla painollaan. ei mennyt..täysaikaisena käynnisteltiin pari päivää..synnytys kesti 70tuntia..rukoilin leikkausta, mutta en saanut..menetin verta 3litraa..synnytyksen jälkeen verenpaineet romahti ja menin tajuttomaksi..se oli se hetki kun tuntui että olen kuoleman rajalla. Lapsi oli suuri 4,5kg.Painoarvio ennen synnytystä alle 4kg!Käynnistykseen en suostu enää koskaan!
Tulin lukemaan ketjun loppuun. Minua, hassua kyllä, rauhoitti tuo tieto siitä, että niin monella on ollut massiivinen verenvuoto synnytyksen yhteydessä - ja te kaikki olette täällä kertomassa siitä. Se ei siis ole niin mahdottoman harvinaista ja tilanne näköjään osataan myös laitoksilla hoitaa.
Jäin vielä miettimään, että tiedättekö te, millaisilla verenhyytymistekijöiden arvoilla olette sinne synnytykseen lähteneet? Minulla on ihan todettu trombosytopenia - siis liian alhaiset hyytymistekijöiden arvot.
ap