Miten voi olla näin täydellistä?!

kertakaikkiaan!! Ja todella hyvä silmä ja ammattitaitoa kyseisellä bloginpitäjällä. Ihailin vilpittömästi! Ottaisin mielelläni samantyyppisen kodin, jos se tulisi ilman vaivannäköä.... Itse olen kiinnostuksen kohteiltani lähes päinvastainen eli aika ja ylimääräinen energia kuluu älyllisessä toiminnassa, joka ei aina ulospäin näy ja jos näkyy, pidetään friikkinä ;)

Lapset heiluu vielä alastomina ja yksi kiukettelee, piparit on kertaalleen leivottu ja syöty...

Meidän elämä on ihan muuta: Eilen tehtiin pipareita. Minun piti pehmittää taikinaa mikrossa, mutta unohdin sen sinne liian pitkäksi aikaa ja meni velliksi. Onneksi oli pakkasessa vielä toinen paketti. Koira söi puolet taikinasta, kun se oli liian reunalla pöydällä. Ja lopulta isä unohti piparit uuniin niin että kaikki ohuemmat kärventyivät. Kaksi paksua piparia säilyi. Ne lapset sitten koristeli ja söi...

on vaikka toivon kyllä että olisin yhtä puuhakas kuin kyseinen bloginpitäjä. Todellisuus on vahan toista:) Mutta tulin hyvälle tuulelle:)

Ja kivasti näperrettyjä koristeitakin! En itse juurikaan välitä tuollaisista (saati että jaksaisin tehdä itse) mutta harrastan jotain muuta suunnilleen yhtä parjattua, niin osaan vähän ymmärtää miten muista "turhalle" tuntuvat jutut ovat itselle paitsi helppoja niin myös kivoja :).



ps. Kun katsoi paria kuvaa niin eipä siellä juurikaan hymyilty :/. Esim. se metsäretkijuttu keksineen tuntui aika väkinäiseltä, lapsen ilmeestäkin päätellen. Saivatkohan oikeasti edes syödä niitä..?

...miksi tuossa pitää olla jotain pielessä? Meillä on sisustettu koti ja tietysti välillä on sekaistakin, mutta yleensä kotimme on kaunis ja siisti. Miellä ei ole noin romanttista, mutta paljon sisustuselementtejä ja muuta kaunista tavaraa. Kukkia ja kynttilöitä on monessa asetelmassa jne. Lasten lelut ovat toki ympäri taloa leikkien jälkeen, mutta ne kerätään lastenhuoneeseen tai melkein joka huoneesta löytyviin lelukoreihin ainakin pari kertaa päivässä...

Blogista sai paljon hauskoja ideoita, vaikka oma tyylini onkin hiukan selkeämpi ja klassinen - ja tykkään käyttää enemmän värejä. Mutta haluan myös askarrella taikataikinasta piparitalon...tai jos tekiskin piparilinnan, jossa asuu yksisarvisia! Piparitaikinasta kun sellaista on työlästä vääntää, t. nimim. kokemusta on.



Myös ne lasten leikkitalot sisällä oli oiva juttu. Kun nyt suunnitellaan uutta taloa, taidan varata olohuoneeseen tilan tuollaista sisäleikkimökkiä varten, kun lapset kuitenkin haluaa leikkiä siellä, missä kaikki muutkin ovat, niin leikit voi sitten illalla työntää sinne mökkiin pois olkkarin lattialta.



Itsekin laitan mielelläni kotia ja sisustan, vaikkei se ammattini olekaan. Periytyy vanhemmilta, esim. viime pääsiäisenä isäni asetteli pääsiäiskylän Villeroy & Bochin tuikkulyhtytaloista (joita nytkin myynnissä Stockalla), leikkijunasta ja -autoista sekä pääsiäistipuista, -pupuista ja -noidasta. Yliveto oli 50-luvun leikkibussi, jossa tiput oli ruuhkabussissa matkalla kotiin pääsiäisenviettoon. :)



Eli oma tyylimme on ehkä hiukan leikkimielisempi ja värikkäämpi, mutta tykkäämme myös yksityiskohdista ja "näpertämisestä". Tosin en ole itse noin taitava käsitöissä, onneksi kaupoista saa kaikenlaista mukavaa, esim. tyynyjä voi sitten tuunata itse.



Ne syyskeksit olivat mainioita! Minusta hienoa juhlistaa tavallista arkista metsäretkeä ja tehdä siitä erityinen syysjuttu teemakekseineen päivineen. Perheen omat pikku perinteet luovat sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja lapsille pysyviä muistoja.



Henk.koht. en voi ymmärtää niitä perheitä, joissa ankea sisustus ja aina sotkuista - ja sitten syytetään lapsia. Kyllä niissä perheissä oli sotkuista jo ennen kuin oli lapsiakaan, muistan hyvin! Eikä näissä tuttavaperheissäni äidin aika tosiaankaan mene siivouksen sijasta lasten kanssa leikkimiseen ja askarteluun vaan tv:n katseluun, netin selaamiseen ja itselle yksinään askarteluun (laspet ajetaan askartelutilanteeta äkeästi pois). Mutta kukin tavallaan.

Lapset ovat mallinukkeja. Ei ole oikeaa elämää. Ja se mitä kirjoitti matkustelusta, mies ja mukulat odottaa ja mamma ravaa kaupoissa. Tommonen näpertely vie tuhottomasti aikaa. Ei voi kuin ihailla tota päättäväisyyttä, että nyt nämä vaatteet päälle (sopivat kuvaan, taustaan, tunnelmaan, värimaailmaan yms) ja istut siinä söpösti, etkä koske mihinkään...

vie aikaa tai vaadi ihmeitä, jos on silmää.



Ja kai aikuinen aina muutenkin on se, joka päättää mitä puetaan.



Sitäpaitsi jos kasvaa kauniissa ympäristössä ja kauniissa vaatteissa, se silmä kehittyy lapsellekin.

tosin ei minuun makuuni. Toivottavasti lapset eivät joskus tipahda korkealta ja kovaa kun pilvilinnaelämä muuttuu.

Mun makuun tosin aivan liikaa krääsää, ahdistais tollasessa romukasassa elää. Mut onneks ollaan erilaisia kaikki :)

Aivan ihanan näköistä ja suloinen blogi! Kiitos vinkistä ap:lle.



Itselläni on boheemin värikäs koti ja jo isommmat lapset, mutta silti ihailen bloginpitäjän makua ja kaunista kotia. Turha sitä on ketään kadehtia! Kukaan ei voi toisen elämästä tietää. Olen varma, että kaikilla on elämänsä aikana suru ja murheet vakio; toiset kokevat niitä aikaisin lapsuudessa tai sitten elämänsä ehtoopuolella.



Mä olen kokenut viimeisen kahdeksan vuoden aikana puolison sairastumisen, vakavan masennuksen ja kuoleman ja äidin äkillisen sairastumisen ja menehtymisen ja olenkin asennoitunut siihen, että mun murheet olivat nyt siinä - lapsiakin olen lohduttanut, että tähän perheeseen ei tule kuolemantapauksia piiiitkään aikaan.



Älkää hyvät ihmiset kadehtiko ketään! Se syö turhaan energiaa eikä johda mihinkään hyvään. Olen minäkin kateutta saanut osakseni elämäni aikana, mutta ihan turhaan!

mutta eihän tuo kerro perheen todellisesta arjesta mitään. Itse olen aivan onneton kaikenlaisissa kädentaidoissa, joten kiva nähdä että joku osaa. Muuten en jaksa tuollaista onnen siloista vuodatusta pidemmälle lukea, kun se elämä tuskin sellaista kenelläkään on.

(en jaksanut tai ehtinyt edes lukea kokonaan läpi), enkä tuota blogistia, mutta pakko laittaa tähän ketjuun, kun usein esim. sisustuslehdistä juuri tällaisia vaaleanromanttisia pikkusieviä koteja katsellessani minulle tulee väkisinkin mieleen seuraava ajatus:



Kenen MIEHEN makuun tuollainen muka on? Siis kun tosi usein näissä artikkeleissa - kuten myös tuossa blogin avauksessa - nainen suu vaahdossa paasaa, että "vähitellen ollaan tehty tästä MEIDÄN näköinen" ja "sieltä Etelä-Ranskan reissulta löysimme ihan meidän näköisen valkoisen senkin eteiseen" jne., minä en voi olla ajattelematta, että "TEIDÄNKÖ näköisen vai SINUN näköisen, rouva pieni?".



Ymmärrän, että sisustumakuja on monenlaisia: omaan makuuni mikään tuollainen maalaisromanttinen white on white -tyyli ei istu, mutta toisaalta ei istu esimerkiksi yltipelkistetty arkkitehtuurinen pinnoilla leikittelykään, eikä se tarkoita sitä, ettenkö voisi arvostaa näitä tyylisuuntia selvästi taidokkaasti sisustuksessaan käyttävien ihmisten sisustusmakua. Mutta siis ihan oikeasti rehellisesti ihmettelen, voiko tällainen vaaleanbeigellä ja roosalla kuorrutettu pikkusievä ja pursuileva koti olla jonkun heteromiehen makuun!

Ja mitä sanoisikaan kukaan nainen, jos ensitreffeillä mies tunnustaisi, että "joo, mä pidän sellaisista pitsisomisteisista pikku sisustustyynyistä ja vaalenapunaisista maalaisromanttisista ovikoristeista"? Leimaisi varmaan miehen homoksi ja suhteen tuhoon tuomituksi.



"MEIDÄN näköistä"? Bullshit! Eiköhän nämä kodit nyt ole juuri ja tasan tarkkaan niiden naisten näköisiä ja tyylittelemiä. - Minulle tulee väkisinkin mieleen, että ne miehet jonain aamuna heräävät ja ajattelevat, että "missä helvetin prinsessaunelmassa minä elän?". Eikö siis 99% heteromiehistä AHDISTA asua tuollaisessa kodissa?

Pakko myöntää, että upean näköinen koti. Mutta itse en haluaisi asua tuollaisessa. Ei ole vain minun juttuni.

Mutta sen ymmärtää siksi, että minulla ei ole koskaan kiinnostanut näpertelyt, eikä käsityöt, eikä shoppailut yms.

Olen pikemminkin haaveksija ja pohtija ja minulla on epämääräisesti sisustetussa kodissa kirjoja läjittäin siellä ja täällä. Jotenkin nuo ulkoiset seikat eivät ole koskaan kiinnostaneet kun pää on ollut aina pilvissä ja miettimässä muita asioita.



En edes huomaa, kuinka ihanaa muilla on, koska se ei merkitse mitään. Nyt kun oikein paneuduin, näin, että on todella kaunista. Mutta ei tosiaan sellainen koti, missä itse haluaisin asua.



Lapsetkin kulkevat eriparivaatteissa kun äiti uppoaa johonkin kirjaan tai tutkielmaan tai muuhun, eikä huomaa asetella vaatteita sävysävyyn. Onneksi ovat oppineet omatoimisiksi ja hakemaan kaapista vaatteet itse.



Ja tärkeintä on, että mies on ottanut minut tällaisena kuin olen ja rakastaa tällaisena. Joskus on sanonut vain, että käännä rakas se pusero oikein päin ennen kuin menet kauppaan.



Tällä kirjoituksella halusin vain osoittaa sen, että kuinka erilaisia me olemme. Ja niin pitää olla. Jokainen kiinnittää huomiota siihen, mikä on itselle tärkeää ja elää omannäköistä elämää. Blogin pitäjälle varmaan esteettiset seikat ja kodin sisustus on tärkeää, joten hän elää sellaista. Toiselle ne ei kiinnosta tippaakaan ja hän elää sen näköistä elämää. Se kai sallittakoot kaikille.

ja elää pikkurakastajan kanssa omaa elämää. Vaimo elää lasten kanssa valokuvaelämää. Kulissi säilyy niin kauan, kunnes mies kärähtää ja lapset hermostuvat siihen, että ovat äitinsä nukkeja.

(en jaksanut tai ehtinyt edes lukea kokonaan läpi), enkä tuota blogistia, mutta pakko laittaa tähän ketjuun, kun usein esim. sisustuslehdistä juuri tällaisia vaaleanromanttisia pikkusieviä koteja katsellessani minulle tulee väkisinkin mieleen seuraava ajatus:

Kenen MIEHEN makuun tuollainen muka on? Siis kun tosi usein näissä artikkeleissa - kuten myös tuossa blogin avauksessa - nainen suu vaahdossa paasaa, että "vähitellen ollaan tehty tästä MEIDÄN näköinen" ja "sieltä Etelä-Ranskan reissulta löysimme ihan meidän näköisen valkoisen senkin eteiseen" jne., minä en voi olla ajattelematta, että "TEIDÄNKÖ näköisen vai SINUN näköisen, rouva pieni?".

Ymmärrän, että sisustumakuja on monenlaisia: omaan makuuni mikään tuollainen maalaisromanttinen white on white -tyyli ei istu, mutta toisaalta ei istu esimerkiksi yltipelkistetty arkkitehtuurinen pinnoilla leikittelykään, eikä se tarkoita sitä, ettenkö voisi arvostaa näitä tyylisuuntia selvästi taidokkaasti sisustuksessaan käyttävien ihmisten sisustusmakua. Mutta siis ihan oikeasti rehellisesti ihmettelen, voiko tällainen vaaleanbeigellä ja roosalla kuorrutettu pikkusievä ja pursuileva koti olla jonkun heteromiehen makuun!

Ja mitä sanoisikaan kukaan nainen, jos ensitreffeillä mies tunnustaisi, että "joo, mä pidän sellaisista pitsisomisteisista pikku sisustustyynyistä ja vaalenapunaisista maalaisromanttisista ovikoristeista"? Leimaisi varmaan miehen homoksi ja suhteen tuhoon tuomituksi.

"MEIDÄN näköistä"? Bullshit! Eiköhän nämä kodit nyt ole juuri ja tasan tarkkaan niiden naisten näköisiä ja tyylittelemiä. - Minulle tulee väkisinkin mieleen, että ne miehet jonain aamuna heräävät ja ajattelevat, että "missä helvetin prinsessaunelmassa minä elän?". Eikö siis 99% heteromiehistä AHDISTA asua tuollaisessa kodissa?

Ei kovin miehinen mies voi olla, jos tollanen prinsessahöttö on hanen näköistään.



Tunnen myös yhden kotiäidin, jolla on hiukan sama tyyli, ei tosin noin ylitsepursuavana, ja hänen miehensä sanoi kerran minulle, että antaa mamman häärätä, että pysyy tyytyväisenä... Että hänelle itselleen on "ihan sama" millainen koti on, kunhan vaimoke on tyytyväinen. Ja tämäkin mamma aina vaahtoaa, kuinka on laitettu meidän näköiseksi.



Kyllä mulla ja mun miehellä on erilaiset maut, itse tykkään kirkkaista väreistä, hän valkoiseta, tummasta ja rosterista ja kompromissit kuuluu perhe-elämään...

Miten se on teiltä pois jos jollakin on nättiä?

Ai niin joo, se muistuttaa teitä omasta laiskuudestanne, saamattomuudesta ja vetelyydestä.



Enkä ymmärrä miksi niiden perheessä olisi mitään pielessä vaikka koti onkin nätti. Pelkkää puhdasta pahanilkistä katutta vaan teiltä!

se ja sama, miltä koti näyttää. Ja jos siis koti on vaimon harrastus, niin antaa olla. Ihan samalla tavalla mulle on se ja sama, minkä merkkisillä golf-mailoilla mies lyö; hänelle se on äärimmäisen tärkeää. Mutta ei mies sitten puhukaan kavereilleen, että "löydettiin tässä ihan MEILLE sopiva mailasetti golf-liikkeestä"...



Ja siksi toiseksikin, kyllä minua ahdistaisi, jos meidän koti olisi täynnä miehen urheiluvarusteita. - Ahdistaahan montaa naista miesten jokapuolelle pursuileva elektroniikkakin.



Että joo, jollain mittapuulla ihan kaunis sisustus, mutta NAISEN kotihan tuo on. Ei naisen ja miehen yhteinen. Naisen maku ja kädenjälki - olkoonkin kuinka taidokas tahansa - tuolla näkyy joka puolella. Ja siksi herää kysymys, että miksi ihmeessä nainen on myynyt itselleen tai yrittää myydä muille kuvaa jostain "minun ja miehen yhteisestä projektista" ja että tosiaan, eikö niitä miehiä ahdista asua ympäristössä, joka nyt vaan ei voi mitenkään vastata heidän mieltymyksiään. Vaikka miestä ei pätkääkään periaattessa kiinnostaisi esim. se, millaisiin vaatteisiin hän pukeutuu, kyllä häntä silti varmaan ahdistaisi pukeutua vaaleanpunaiseen pitsimekkoon joka päivä, eikö?

se ja sama, miltä koti näyttää. Ja jos siis koti on vaimon harrastus, niin antaa olla. Ihan samalla tavalla mulle on se ja sama, minkä merkkisillä golf-mailoilla mies lyö; hänelle se on äärimmäisen tärkeää. Mutta ei mies sitten puhukaan kavereilleen, että "löydettiin tässä ihan MEILLE sopiva mailasetti golf-liikkeestä"...

Ja siksi toiseksikin, kyllä minua ahdistaisi, jos meidän koti olisi täynnä miehen urheiluvarusteita. - Ahdistaahan montaa naista miesten jokapuolelle pursuileva elektroniikkakin.

Että joo, jollain mittapuulla ihan kaunis sisustus, mutta NAISEN kotihan tuo on. Ei naisen ja miehen yhteinen. Naisen maku ja kädenjälki - olkoonkin kuinka taidokas tahansa - tuolla näkyy joka puolella. Ja siksi herää kysymys, että miksi ihmeessä nainen on myynyt itselleen tai yrittää myydä muille kuvaa jostain "minun ja miehen yhteisestä projektista" ja että tosiaan, eikö niitä miehiä ahdista asua ympäristössä, joka nyt vaan ei voi mitenkään vastata heidän mieltymyksiään. Vaikka miestä ei pätkääkään periaattessa kiinnostaisi esim. se, millaisiin vaatteisiin hän pukeutuu, kyllä häntä silti varmaan ahdistaisi pukeutua vaaleanpunaiseen pitsimekkoon joka päivä, eikö?

Miehethän tunnetusti ovat heikkoja kauneudelle. Etenkin naiskauneudelle, joten miksi ei myös muunlaiselle kauneudelle. Mä en usko, että kauniissa kodissa asuisi hyvin onneton mies. Monet miehet eivät vaan itse osaa laittaa nättiä mutta ovat oikein tyytyväisiä kuin vaimo laittaa kotia nätiksi.

Kiho meni kihloihin Natashan kanssa ja kirosi myöhemmin hampaiden välistä Carrielle: "Nähtävästi ME pidämme nykyään beigestä" tms. :DDDDDD Siis tämä tuli mieleen kun joku sanoi että mies on ulkoistettu kodin sisustuksesta ym.

millainen koti teillä on? Meillä ja suurimmassa osassa tuttavapiiristämme nainen enimmäkseen huolehtii sisustuksesta. Yhdessä toki ostellaan huonekaluja, mutta itse ostan kyllä kaikki kausikoristeet (joulu, pääsisäinen jne.) Jos en hankkisi, meillä ei olisi niitä. Mieheni mielestä ovat ihan ok, mutta hän ei hankkisi. Puutarhassa minä istutan ja kylvän, mieheni mielestä olisi ihan ok., jos olisi iso nurmikkoalue ja sitten vähän pensaita + puita, joita ei tarvitsisi hoitaa.