Lapsentahtinen imetys ja syömisongelmat
Mitä ihmettä tee kolmikuisen vauvan kanssa joka ei meinaa "suostua" syömään? Lapsi imee hetken mutta viimeistään n. viiden minuutin jälkeen alkaa höpöttää, haaveilemaan / katselemaan seiniin tai kattoon tai joskus telkkariin. Imaisu silloin tällöin ja taas puuhataan muuta. Välillä
potkitaan ja huidotaan, mutta ei kylläkään itketä. Kunhan muuten vaan teutaroi. Tätä voi
kestää jopa lähelle tunti, josta oikeaa syömistä on vain n. 10 minsaa. Vaikka käännän vauvaa takaisin itseeni päin ja tungen tisua suuhun, hän kääntyy aina pois samantien. Korkeintaan imaisee vähän ja kääntyy sitten taas pois. Useinpa vielä tisun tilalle suuhun päätyvät omat sormet, joita vauva imee muutenkin ihan tolkuttomasti. Tutti tai purulelu ei kelpaa.
Tällaisessa menee aikaa "hukkaan". Pelkään ettei lapsi saa tarpeeksi ruokaa, koska jos lopetan itse nousemalla pois, joudumme kohta taas samaan hommaan heti puolen tunnin - tunnin sisällä. Tämä on jo sekoittamassa esim. päiväunirytmit. Onko tämä ohimenevää (ei tunnu siltä)? Saako lapsi tarpeeksi ruokaa? Olen ymmärtänyt että vauvan pitäisi imeä ainakin 10 minuuttia kerralla saadakseen tarvitsemansa ravinnon. Mitä voin tehdä? Pulloa (ei rintamaidolla eikä korvikkeella) vauva ei ole koskaan saanut (isä ei ole ollut halukas koska on pelännyt ettei vauva pulloon totuttuaan halua enää rintaa). Pelkään että lapsesta tulee näin vielä lohtusyöjä, koska hyvin usein vauva saa rintaa heti itkiessään tai
kitistessään. Vai olenko näin toimiessani aiheuttanut itse tämän ongelman?
Kommentit (9)
ainakin mun molemmilla lapsilla on tullut juuri tuossa 3kk:n iässä tuollainen vaihe.
Lakkaa huolehtimasta, etteikö saisi tarpeeksi ruokaa - terve, nälkäinen lapsi kyllä syö, kun on nälkä. Mä suosittelen, että kun vauvasi alkaa puuhailemaan muuta, pistät vaan reilusti sen rinnan piiloon, ja tarjoat seuraavan kerra nvasta sitten, kun hän alkaa sitä pyydellä. Pari päivää ehkä menee niin, että joudut oikeasti syöttämäänkin puolen tunnin, tunnin välein, mutta veikkaan lapsenkin tajuavan nopeasti, että silloin kun sen rinta siinä on tarjolla, kannattaa syödä. Nyt hänelle on ehkä kehittynyt luulo, että rinta on tarjolla koko ajan.
Mä olen omieni kanssa toiminut yllä kuvatulla tavalla, ja hyvin on lapset kasvaneet, ja nuo rinnalla riekkumiset jääneet aika äkkiä pois. Sitä, että tarjoat rintaa aina itkiessä tai kitistessä, en kuitenkaan lopettaisi - en usko, että niin voi lapsesta tehdä lohtusyöjää :) itse toimin samoin edelleen, vaikka nuorimmaiseni on "jo" 8kk. Uskon näin antavani hänelle läheisyyttä ja lohdutusta luontevalla tavalla, ja vauvani kasvaessa olen huomannut, että hän on alkanut jo rauhoittua pelkästään syliin pääsemisestä. Eiköhän niin käy teilläkin.
saattoi tuonikäisellä tulla nälkä tunninkin välein välillä. Kun vauva siitä kasvaa, niin syöminenkin "järkeistyy".
Oletko yrittänyt tehdä imetystilanteista mahdollisimman virikkeettömän. Sanoit, että vauva kääntyy katsomaan välillä mm. telkkaria. Voisiko sen panna kiinni? (Itsekin katson telkkaria imettäessäni, mutta siinä ei ole ääntä, joten vauva ei kiinnostu siitä ollessaan selin tlkkariin.) Vauvan ollessa alle 3 kk pystyin hyvin puhumaan esim. vieraiden kanssa imettäessäni, mutta tuon ikäisenä tuli hetkeksi kausi, jolloin täytyi olla ihan hiljaista, että vauva pystyi keskittymään syömiseen. Tämä vaihe meni kyllä ohi.
Ehdottaisin siis, että kokeilisit mahdollisimman äänetöntä ja virikkeetöntä imetystilannetta ainakin jonkin aikaa.
että jos lapsi rupeaa höpöttelemään ja haaveilemaan niin tissi piiloon ja sitten kun on nälkä niin lisää ruokaa. Ja tuohon, että joka narinaan tarjoat tissiä niin siitä luopuisin. Oletko tarjonnut tuttia narinaan tai muuten vain sylitellyt? Jokainen inahdus ja narina ei ole nälkää eikä niihin tarvii reagoida tarjoamalla tissiä. Hetkihän siinä menee, ennen kuin huomaat, mikä narina on mitäkin, mutta oikeesti joka inahdukseen ei kannata tarjota tissiä. Ei sillä, että hörppii vähän väliä, ehdi tulemaan edes oikea nälkä lapselle.
tuollainen "lakkoilu" on ihan normaalia. Menee kyllä ohi, jos ei asiasta tee liian suurta numeroa.
tuossa iassa minustakin. Ala analysoi lapsen toimintaa niin kovasti, missaan tapauksessa ei kannata surra tuleeko lapsesta lohtusyoja tuossa iassa, on ihan tavallista etta vauva hakee imetyksesta muutakin kuin ravintoa, eli laheisyytta ja myos lohtua. Se 10 min riittaa tod nak ihan hyvin ravinnonsaantiin. Myoskaan rutiineista ei kannata hermoilla, esim. paivaunirytmit ehtivat muuttua viela monta kertaa. Lapsen kanssa ei tavallaan edes voi menna "aikaa hukkaan". :-)
syönyt 10 minuuttia, joten älä huoli. Väkisin ei kannata tuputtaa, saatte aikaan vaan rintaraivarit.Ja neuvolassahan sitä painonnousua tarkkaillaan, joten voit jättää siitä huolehtimisen terveydenhoitajalle.
Ja sillä imettämisellähän on muitakin funktioita kuin ravinto. Siis myös ihan lohtu. Se on ihan normaalia ja niin pitääkin toimia.
Kun lapsi lopettaa imemisen, niin rinnat piiloon vaan. Jos sitten haluat itse fiilistellä tai muuten pesiä, niin sitten voit pidellä rinnalla sen tunninkin.
Kun imutekniikka on hvyä (niinkuin ilmeisesti lapsellasi on), niin imetyskerta voi olla vain 3-4 minsaa.
- imetin "tylsässä" ympäristössä - vain vauva, minä, mahdolliset isotsiskot ja kirja, jota luin
- pidin ruokavälit ainakin 2...2,5 tunnissa, jolloin lapsella oli oikeasti nälkä, myös vatsavaivat vähenivät näin
- Imetin 10-15 minuuttia per rinta kullakin aterialla
Neuvolan ohje "aina kun vauva vähänkin kitisee, anna rintaa" oli ainakin meidän esikoisella niin pieleen kuin olla voi. Jotkut äidit jaksavat käsittämättömän vähällä levolla, jos sellaiseen suostuvat ja pystyvät. Olen vannoutunut "vauva perheen rytmiin eikä päin vastoin"-periaatteen kannattaja - en minuuttiaikataulujen, mutta pääpiirteissään säännöllisen rytmin kannattaja.
Kuulostaa aika tutulta lähinnä tuo että tunnin välein syödään, niin meilläkin on tehty ja kolme touhukasta vipeltäjää niistä on tullut. :) Tuo on yleensä vain vaihe, siinä vaiheessa kun rupeaa saamaan kiinteitä niin rytmit muodostuvat, meillä yleensä eka puoli vuotta on mennyt rytmejä hakien eli päiväunet ovat olleet milloin sattuu ja ovat nukkuneet välillä vartin välillä tunteja.