Ihmisten tapaaminen uuvuttaa - muita?

Mulla on aika samanlaista. Tosin olen sinkku ja asun yksin. Mulla on pari kaveria, ja heidän kanssa on kiva välillä viettää aikaa. Uusien ihmisten tapaaminen tosiaan uuvuttaa ja jotenkin usein ahdistaa. Joskus taas on ihan kiva tavata uusia naamoja.

Olen viime aikoina hyväksynyt, että tällainen olen. Jos vaan on semmoinen olo ettei kaipaa ihmisiä, varsinkaan uusia, ympärilleen, jään suosiolla kotiin. Mutta muuten koitan ottaa asian mahdollisimman rennosti ja myös jopa panostaa siihen. On kuitenkin hyvä välillä poistua omalta mukavuusalueelta ja vähän kehittyä. En kuitenkaan odota muuttuvani tässä asiassa kovin erilaiseksi, mutta uskon ahdistuksen tunteen helpottavan.

Olen koittanut miettiä, että onko minulla sosiaalista ahdistusta, mutten sitä itse kuitenkaan tunnista. Vain levottomuuden. Nuorempana kiinnosti tapahtumat ja baarit joskus, jotenkin tuntui vaivan arvoiselta. Enää ei tippaakaan, kun ei jää käteen kuin väsymys.

Silti tosiaan tuntuu, että välillä on pakko. Enhän tietenkään halua olla tilanteessa, missä ei enää ole ketään tuttuja edes, kun on eristäytynyt täysin erakoksi.

Ap

Muakin mutta mulla onkin diagnosoitu asperger. Koronapandemian jälkeen haluaisin lähteä mukaan yhteen kerhoon kuitenkin yliopistolla, kun tiiän sen kerhon olevan pieni jäsenmäärältään onneks. Mutta pidän jopa ruokakaupassa käymisestä nykyään kun siellä on tuntemattomia ihmisiä ja ne yleensä keskittyvät vain asioimiseen siellä kaupassa. Tykkään etukäteen järjestettyjen asioiden tekemisestä, kun tietää jo mitä tulee tapahtumaan. Suunnittelemattomissa sosiaalisissa tilanteissa mun aivot menee solmuun ja jään miettimään mitä sanon seuraavaksi. Haluan kyllä silti oppia vielä lähestymään mua kiinnostavia ihmisiä. En halua jäädä yksin tähän maailmaan.

T: M27