Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää onko luotaantyöntävä ihminen?
27.01.2022 |
Välillä mietin sitä että olenko jotenkin luontaantyöntävä.
Esim. töissä tulen kaikkien kanssa toimeen, joidenkin kanssa meillä on oikeasti mukavaakin jopa töissä. Olen mielestäni ystävällinen ja mukava.
Mutta silti minusta tuntuu, että kukaan ei halua ns. enempää tuntea minua kuin mitä työn puolesta täytyy.
Jotenki vaikea selittää mitä tarkotan.
Kaveriporukassakin esim. olen tajunnut olevani sellainen, että kaikkien kanssa on mukavaa ja kaikenlainen juttu luistaa, mutta jos yhtäkkiä puuttuisin porukasta niin ei varmaan kukaan edes noteerais. Tai tulee fiiliksiä että en ihan kuulu porukkaan.
Siskojen kanssa vähän sama. Rakastan heitä valtavasti ja meillä on aina huippua siskosten kesken kun vietetään aikaa. Mutta joka kerta jää sellainen tunne, että jäin vähän ulkopuolelle ja minussa oli jotain vikaa, enkä oikein tiedä mitä.
Olenko vain sitten outo tyyppi, minussa on jokin vinossa mitä en vain itse hoksaa tai sitten minulla on vain niin huono itsetunto, että luulen että kukaan ei muka oikeasti pidä minusta ja se saa minut ajattelemaan noin.
En tiedä ymmärsikö kukaan mitä hain, mutta ahdistavaa. Tuntuu, että joku mussa on mutta en tiedä mikä.
Kommentit (6)
Ymmärrän hyvin, itsellä sama tunne ja epäily itsestäni. Olen kuulemma tosi kiva, hauska, mukava työkaveri, sukulainen yms, mutta aina tunnen olevani vähän ulkopuolella. Että muut ovat parempaa pataa keskenään. Vapaa-ajalla olen lähinnä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samoja kokemuksia. Mulla on ainakin itsetunnossa korjaamisen varaa. Epäilen että tuollaiset tuntemukset johtuvat itselläni siitä. Tai ehkä muut vaistoavat sen itsetuntovajeen ja se on syy... sanotaanhan, että jos et ensiksi arvosta itseäsi, ei muutkaannoikein helposti voi sinusta pitää.
Äh, sinulla on liikaa aikaa ja ajattelet turhuuksia. Lopeta itsesi vähättely heti. Kun sen lopetat, niin voit elää paljon mukavampaa elämää. Olet tärkeä täsmälleen omana itsenäsi ja sinun pitää uskoa ja luottaa siihen ilman todisteluja. Et ole ehkä löytänyt ihan sitä omaa paikkaasi, mutta hyvä yhteys ystäviin ja sisaruksiin on se tärkein asia, jatka niin tästä eteenpäinkin! Lopeta siis nyt turhuuksien miettiminen ja nauti ystävistäsi ja perheestäsi. :)
Kuulostaa hiukan tutulta. Tosin itsellä ongelma on ehkä pykälää seuraava eli ihmiset kyllä haluavat aluksi kaveerata, mutta sitten kun avaudun enemmän perusjeesjees-tasolta, niin tapahtuu jokin kavahtuminen. Ehkä olen sitten liian outo sielunelämältäni tai sitten pitkäaikainen masennus on muovannut pojavireestä liian synkän. Noin yleisesti olen kuitenkin enemmän koominen kuin synkistelijä. Mutta en jaksaisi aina välttää aitoja ajatuksia vaan olla itseni.
Tuo ulkopuolisuuden tunne vaikka olisi mukaavaakin, on hyvin tuttu myös itselle.
Jokseenkin sama tilanne myös täällä. Tosin työkuvioissa olen aina pysytellytkin kohteliaan etäisenä, en halua sekoittaa työtä ja yksityiselämää. Nykyisin olen työtön, joten se ei hirveästi tässä paina. Kaveriporukoissa en kuulu mihinkään niihin muodostuneista pienemmistä klikeistä vaan menen siinä vanavedessä, sikäli kun aikaa joskus porukalla vietetään. Harvemmin kukaan oma-aloitteisesti ottaa yhteyttä pyytääkseen kahdenkeskiseksi seuraksi, mutta dinnereitä ja vappujuhlia järjestetään kyllä ilman minua ja puolisoani. Olen myös ainoa lapsi, enkä voi näin ollen samaistua tuohon sisarusasiaan, mutta tunnistan tuon ulkopuolisuuden tunteen kyllä hyvin sukulaissuhteista mm. serkusten kesken. Itse olen ajatellut, että kyse on kuitenkin pohjimmiltaan hieman heikohkosta itsetunnosta sekä siitä, että monet toiveeni elämääni liittyen eroavat normeista. Näin kolmikymppisenä kun niin monia yhdistävät avioituminen, ura ja perheytymisen lieveilmiöt - itse haluaisin lähinnä olla rauhassa kaikelta niiden tuomalta elämänkuonalta.
En tiedä. Mutta sen tiedän että iso muna työntää ja kunnolla.