Lue keskustelun säännöt.
työssäuupunut - mistä uusi ammatti?
24.01.2022 |
Olin pitkään akateemisissa töissä ja uuvuin totaalisesti. Vuosien sairasloma ja sitten palasin takaisin samoihin hommiin koska vaihtoehtona oli työttömyys. Noh, koska mikään ei ollut muuttunut uuvuin uudestaan. Olen luonteeltani myös sellainen (perfektionisti ja pelkään epäonnistumista) että siinä oli myös syytä uupumiselle. Kuitenkin työ oli myös todella vaativaa ja työyhteisössä paljon uupumista muillakin.
Nyt ongelmana on se että en tiedä mihin työhön uskallan enää lähteä kouluttautumaan. Stressinsietokykyni on uupumisten jälkeen heikko ja en todellakaan haluaisi enää mihinkään vaativaan työhön, vaan työhön jossa onnistumisia voi saada päivittäin ja työtä on helppo mitata ("tein tänään riittävästi"). Mielessäni kummittelee edelleen vanha Helsingin Sanomien juttu, jossa entinen lääkäri oli vaihtanut postinjakajaksi samoista syistä. Haaveilen jostain vastaavasta. Työkkäristä ehdottivat lähihoitajaopintoja ja niitä olen miettinyt monta vuotta mutta en tiedä kestäisinkö alaa.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Akateemisten hommien ongelma on siinä, että niihin päätyy paljon perfektionisteja, mutta samaan aikaan perfektionismi estää niiden menestyksekästä hoitamista. Ts. aloille valikoituu väkeä, jolla on huonot mahdollisuudet selvitä alalla. Ja joka äärimmäisen harvoin tajuaa sitä itse: myönnä pois, sinäkin salaa pidät perfektionismia hyvänä asiana, jonka takia työsi on (sinun mielestäsi) laadultaan muita parempaa (vaikka oikeasti se on vain muita suuremmassa määrin tarpeettomien yksityiskohtien kanssa nysväämistä).
Pääset uupumuksesta eroon, kun luovut perfektionismista. Oikein oikeasti ja tosissasi - et vain näön vuoksi ja niin että salaa kuitenkin masturboit niiden yksityiskohtien kanssa. Alan vaihto ei sinänsä auta, koska perfektionisti ei niin helppoa hommaa löydäkään, ettei siinä voisi aina vielä vähän hinkata ja parannella ja miettiä että miten tästä saisi vaikeamman.
Nimimerkillä been there, done that, kunnes viimein elämä löi pöytään oikeita ongelmia ja työstä tuli väkisin sivuseikka.
Nyt meni kyllä siinä mielessä aika pieleen, että en todellakaan pidä omaa työnjälkeäni parempana kuin muiden. Itse asiassa pänvastoin, ajattelen mm. että kaikki julkaisemani työt ovat täyttä pa*kaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille ne ehdottaa lähihoitajaopintoja. Siis ihan kaikille. Kun niistä on nyt pulaa kun hehän uupuvat ja kyllästyvät omassa aliarvostetussa stressaavassa ja huonosti palkatussa työssään.
Miettisin siihen suuntaan lähtemistä jollei sinulla nyt ole vahva kutsumus siihen suuntaan. Muuten olet äkkiä ajasta allikossa..
Mieti mitä haluaisit tehdä? Surffaile oppilaitosten sivuilla tai yhteishaun sivulla ja katso minkälaisiin koulutuksiin olisi hakuja ja mieti haluaisinko minä tuota? Ja sitten vaan haet.
Äläkä sure, opiskelijoiden joukossa on nykyään runsaasti aikuisia alanvaihtajia.
Tsemppiä!!
Laitoshuoltajana pääset toteuttamaan perfektionismia jynssätessä pinnat tosi puhtaiksi tehden hyvää jälkeä, sen sijaan vastuuta ihmishengistä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä teit ennen?
Mistä asioista siinä pidit?
Mistä et?
Mitä haluaisit nyt?
Noita miettimällä se alkaa aueta. En usko, että lähihoitaja olisi sulle oikea työ. Se on useimmille omien arvojen vastaista liukuhihnatekemistä, kun resurssit ovat liian niukkoja. Kyynistyt ja palat loppuun siinäkin.
Jos on yhtään luonnontieteellistä lahjakkuutta, parempi hoitoalaa liippaava ammatti voisi olla vaikka farmaseutti. Siinä jos missä pitää olla tarkka. Tai röntgenhoitaja, optometristi? Asiat pitää tehdä huolella, mutta asiakaskohtaamiset ovat niin lyhyitä, ettei yksityiskohtia voi hinkata loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltajana pääset toteuttamaan perfektionismia jynssätessä pinnat tosi puhtaiksi tehden hyvää jälkeä, sen sijaan vastuuta ihmishengistä ei ole.
Joo tääkin olisi lähäriä parempi valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Itse uuvuin juuri hoitoalalla, enkä sitä kyllä voi suositella kenellekään, kaikkein vähiten ihmiselle joka on kokenut burnoutin. Hoitoalalla on tänä päivänä asiat niin kertakaikkisen huonosti, että siellä uupuu jo nekin, jotka ei perinteisesti sovi uupujan muottiin. Eli ei sinne.
Itse olen jo päälle 40 ja pelkään olevani liian vanha vaihtamaan alaa. Mutta pakkohan mun on, kun en aiempaan ammattiini voi palata. Mun ongelma on se, että mikään ammatti ei tunnu kiinnostavalta. Ja jos joku kiinnostaisi, niin sitten se on sellainen ala jolla ei työllisty tai jolla ei tule toimeen kun palkka on niin onneton (joku alle 2000e/kk brutto).
Olen nyt alkanut miettimään farmasiaa, mutta mua kyllä suoraansanottuna kauhistuttaa yliopisto-opinnot. En tiedä selviänkö niistä psyykkisesti, mitä jos kaikki muut on nuoria ja innokkaita, itse ainoa tämmöinen vanha ja väsynyt?
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Itse uuvuin juuri hoitoalalla, enkä sitä kyllä voi suositella kenellekään, kaikkein vähiten ihmiselle joka on kokenut burnoutin. Hoitoalalla on tänä päivänä asiat niin kertakaikkisen huonosti, että siellä uupuu jo nekin, jotka ei perinteisesti sovi uupujan muottiin. Eli ei sinne.
Itse olen jo päälle 40 ja pelkään olevani liian vanha vaihtamaan alaa. Mutta pakkohan mun on, kun en aiempaan ammattiini voi palata. Mun ongelma on se, että mikään ammatti ei tunnu kiinnostavalta. Ja jos joku kiinnostaisi, niin sitten se on sellainen ala jolla ei työllisty tai jolla ei tule toimeen kun palkka on niin onneton (joku alle 2000e/kk brutto).
Olen nyt alkanut miettimään farmasiaa, mutta mua kyllä suoraansanottuna kauhistuttaa yliopisto-opinnot. En tiedä selviänkö niistä psyykkisesti, mitä jos kaikki muut on nuoria ja innokkaita, itse ainoa tämmöinen vanha ja väsynyt?
Yliopistot ovat täynnä keski-ikäisiä naisia!
t. keski-ikäinen yliopisto-opiskelija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokoonpanotyö. Ihan oikeasti tehdastyöt on hyvä valinta tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoshuoltajana pääset toteuttamaan perfektionismia jynssätessä pinnat tosi puhtaiksi tehden hyvää jälkeä, sen sijaan vastuuta ihmishengistä ei ole.
Joo tääkin olisi lähäriä parempi valinta.
Jos päädyt sairaalaan töihin niin kannattaa opetella nuolemaan hoitajien, osastonhoitajien per****ä tai uuvut sielläkin hyvin hyvin nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jätin hoitoalan, koska en sietänyt sitä tunnetta että olin vastuussa ihmisten hyvinvoinnista. Kritiikki oli usein suoraa potilailta, omaisilta ja työkavereilta. Syyllisyys painoi päivittäin.
Muistan vielä vuosien jälkeenkin, kuinka kuivasin yhden mummon väärin suihkun jälkeen, tein lääkevirheen, yksi osastolla teki itsem+rhan yms.
En vain ole keksinyt uutta alaa. Tuntuu, että hoitoalan kerran valinneena se on elinkautinen kun muille aloille ei työllisty.
Jos harkitset hoitoalaa, kuuntele Eerika Rantasen tähänastinen elämä YLE Audiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateemisten hommien ongelma on siinä, että niihin päätyy paljon perfektionisteja, mutta samaan aikaan perfektionismi estää niiden menestyksekästä hoitamista. Ts. aloille valikoituu väkeä, jolla on huonot mahdollisuudet selvitä alalla. Ja joka äärimmäisen harvoin tajuaa sitä itse: myönnä pois, sinäkin salaa pidät perfektionismia hyvänä asiana, jonka takia työsi on (sinun mielestäsi) laadultaan muita parempaa (vaikka oikeasti se on vain muita suuremmassa määrin tarpeettomien yksityiskohtien kanssa nysväämistä).
Pääset uupumuksesta eroon, kun luovut perfektionismista. Oikein oikeasti ja tosissasi - et vain näön vuoksi ja niin että salaa kuitenkin masturboit niiden yksityiskohtien kanssa. Alan vaihto ei sinänsä auta, koska perfektionisti ei niin helppoa hommaa löydäkään, ettei siinä voisi aina vielä vähän hinkata ja parannella ja miettiä että miten tästä saisi vaikeamman.
Nimimerkillä been there, done that, kunnes viimein elämä löi pöytään oikeita ongelmia ja työstä tuli väkisin sivuseikka.
Nyt meni kyllä siinä mielessä aika pieleen, että en todellakaan pidä omaa työnjälkeäni parempana kuin muiden. Itse asiassa pänvastoin, ajattelen mm. että kaikki julkaisemani työt ovat täyttä pa*kaa
Mutta kuvittelet kumminkin, että yksityiskohtien hiominen parantaisi tulosta. Ei paranna, vaan huonontaa. Tulosta parantaa se, kun saat riittävän isolla tasolla sanotuksi, mitä väliä sillä on. Sitä taas et uskalla tehdä, koska, kuten kaikki perfektionistit, pelkäät että jossain on vielä yksi viimeinen yksityiskohta, joka on jäänyt sinulta huomaamatta, mutta joka kokonaan muuttaa ison kokonaisuuden. Mieti nyt kuitenkin, että millä todennäköisyydellä mikää yksityiskohta enää muuttaa kokonaisuutta?
Joku keskifyysinen duunariammatti, jossa työt ei seuraa kotiin. Esim. hoitoalalla helposti seuraa, kun miettii potilaita myös vapaa-ajalla. Jossain tehdastyössä harvemmin miettii liukuhihnan toimintaa enää kotona.
Minkä alan akateeminen olit? Mut nyt tunnistaa tästä, mutta menköön. Olin luonnontieteellisen alan tutkija. Vaihdoin laborantiksi. Viihdyn ja voin osittain hyödyntää entisen alani tuntemusta ja tietoja. Työn kuvaus sopii myös siihen mitä etsit. Saa (ja täytyy) olla pikkutarkka, mutta tuloksia saa saman tien, eli ei pysty jäämään nysväämään yksityiskohtia pitkäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä alan akateeminen olit? Mut nyt tunnistaa tästä, mutta menköön. Olin luonnontieteellisen alan tutkija. Vaihdoin laborantiksi. Viihdyn ja voin osittain hyödyntää entisen alani tuntemusta ja tietoja. Työn kuvaus sopii myös siihen mitä etsit. Saa (ja täytyy) olla pikkutarkka, mutta tuloksia saa saman tien, eli ei pysty jäämään nysväämään yksityiskohtia pitkäksi aikaa.
Tiedän vastaavalla taustalla suuhygienistiksi vaihtaneen. Juuri se motivoi, että näkee käsien jäljen saman tien, kun aikaisempi työ toi näkyviä tuloksia vasta vuosien aikajänteellä.
Täällä oli pitkä ketju, jossa nelikymppinen kyseli jatkokouluttautumisesta. Oisko voittajia olleet isännöitsijä, laitoshuoltaja, tehdastyö kun hoitoala oli poissuljettu.
Akateemisten hommien ongelma on siinä, että niihin päätyy paljon perfektionisteja, mutta samaan aikaan perfektionismi estää niiden menestyksekästä hoitamista. Ts. aloille valikoituu väkeä, jolla on huonot mahdollisuudet selvitä alalla. Ja joka äärimmäisen harvoin tajuaa sitä itse: myönnä pois, sinäkin salaa pidät perfektionismia hyvänä asiana, jonka takia työsi on (sinun mielestäsi) laadultaan muita parempaa (vaikka oikeasti se on vain muita suuremmassa määrin tarpeettomien yksityiskohtien kanssa nysväämistä).
Pääset uupumuksesta eroon, kun luovut perfektionismista. Oikein oikeasti ja tosissasi - et vain näön vuoksi ja niin että salaa kuitenkin masturboit niiden yksityiskohtien kanssa. Alan vaihto ei sinänsä auta, koska perfektionisti ei niin helppoa hommaa löydäkään, ettei siinä voisi aina vielä vähän hinkata ja parannella ja miettiä että miten tästä saisi vaikeamman.
Nimimerkillä been there, done that, kunnes viimein elämä löi pöytään oikeita ongelmia ja työstä tuli väkisin sivuseikka.