Lapset tarvitsevat omaa tilaa, mutta se ei tarkoita, että pitäisi olla oma HUONE.

meillä oli tuo tilanne.

äiti tuli huoneeseen lukemaan iltasatua pikkuveljelle.

minä yritin samaan aikaan lukea bilsan kokeeseen.

=)

niin mun mielestä on aika selvää, että jokainen lapsi saa oman huoneen. Ja joo, itsekin jaoin lapsena siskon kanssa huoneeni, mutta todellakin olisin kaivannut omaa rauhaa.

ei pienillä lapsilla, mutta yli 10v

Jos sinulla ei ole varaa ostaa kunnon asuntoa, niin älä viitsi tulla tänne lievittämään syyllisyydentuntoasi. Lapsi tarvitsee viimeistään kouluikäisenä oman huoneen. Piste.

että todellakin rauhallinen paikka, jossa ovi, jonka voi tarvittaessa laittaa kiinni. Heh.



Mutta yhä edelleen siellä voi olla myös sisarus jakamassa huonetta.

En saa nukuttua jos lapset ovat samassa huoneessa, tarvitsen myös tilaa jäähtymiselle, koska hermostun helposti. Lapsilla on omat huoneet, koska heidän ikäeronsa on merkittävä ja pienempi häiritsisi isomman kouluhommia ja supinoita kavereidensa kanssa.



On ollut aika, jolloin he nukkuivat samasa huoneessa, mutta isomman öiset kähinät herättivät aina pienemmän ja sen jälkeen heräsi koko talo.

pitää olla paikka, joka on 100% oma.

Ikävää että monikaan vanhempi ei tätä älyä vaan uskottelevat itselleen että koska ennen asuttiin kuin sillit suolassa (16 henkilöä yksiössä), olisi nykyäänkin suotavaa ettei lapsella olisi muuta omaa tilaa kuin sänky ja kirjoituspöydän puolikas.



Tutustakaa lapsen kehityksen vaiheisiin, ehkä sitten huomaatte miksi konkreettinen "oma reviiri" on niin tärkeä.

Silti olen sitä mieltä, että kaksi lasta, jotka ovat samaa sukupuolta ja joilla on pieni ikäero, voivat jakaa huoneen. Ja näin monet joutuvat nykyäänkin tekemään, varsinkin, jos on iso perhe. Kirjoituspöytä voi olla kummallakin ihan oma, vaikka huone olisi yhteinen.

Omaan tilaan ei tarvitse omaa huonetta. Lapset eivät kärsi siitä, että jakavat huoneen sisaruksensa kanssa!! Voi hyvänen aika teitä! Itse ole asunut lapsuuteni sekä omassa huoneessa sekä siskoni kanssa (olimme suunnilleen samanikäisiä) ja molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.

kovasti oman huoneen. Ikioma ihana valtakunta, jota ei tarvitse jakaa kenekään kanssa. Rauha tehdä läksyt ja muut omat jutut ilman sisarusten mielihaluja. Ja saa tuoda omat kaverit omaan huoneeseen.



Tätä ei voine kukaan kieltää. Musta tästä asiasta vaahtoaminen on tosiaan sitä että jollain on osunut arkaan paikkaan. Tietysti jokainen lapsi/nuori haluaa oman huoneen, se on eri asia onko vanhemmilla mahdollisuutta sitä tarjota.

Se voi ihan hyvin olla lapsesta kivaa. Mun tytöillä ainakin tuntuu olevan tosi kivaa keskenään. Jos toiselle tulee yökyläläinen, niin toinen menee silloin johonkin muuhun huoneeseen siksi yöksi. Riitaakin heille välillä tulee, mutta sehän on normaalia sisarusten kesken, vaikka olisi omatkin huoneet.

mä todellakin kärsin siitä koko lapsuuteni ajan. Oikeasti kärsin. Ei voinut koskaan tehdä mitään. Hävetti kutsua kavereitakin kylään, kun ei voinut tietää että oliko taas sisko siellä jonkun kaverinsa kanssa. Ja koska minä olin se pienempi niin arvaapa kuka aina sieltä häädettiin sitten pois kavereineen? Mä todella kärsin siitä että oli yhteinen huone vaikka sisko olikin läheinen.

Tämäkin ketju taas vain todistaa sen, että täällä on pääasiassa pikkulasten äitejä. Kotona kyllä ollaan se kolme vuotta lapsen kanssa ja horistaan varhaisesta vuorovaikutuksesta, mutta nähtävästi se lapsen kehityksen opiskelu ei ole vielä päätynyt nuoruusikään asti. Nuori tarvitsee ihan eri tavalla omaa rauhaa, tilaa ja reviiriä kuin se äipässä riippuva kolmivuotias. Tulette sen vielä huomaamaan...

Itsekin olen ollu joskus nuori, ja muistan sen ajan vielä oikein hyvin, joten tiedän kyllä mitä siinä iässä tarvitaan. Vaikka nyt olenkin vasta koululaisten äiti.

Tämä voi kuulotaa pieneltä asialta, mutta oletteko miettineet että mitäs sitten kun itsetyydytys jne. alkavat kiinnostaa? Missä sitäkään (jaoa) taitoa voisi harjotella, jossei omassa rauhassa? Peiton alla pimeässä-kuvio on kirous seksielämälle kuten tiedämme, joten miksi "opetamme" lapsemme tottumaan samaan?

Itsekin olen ollu joskus nuori, ja muistan sen ajan vielä oikein hyvin, joten tiedän kyllä mitä siinä iässä tarvitaan. Vaikka nyt olenkin vasta koululaisten äiti.

Ongelma on vain se, että lapsetkin ovat yksilöitä. Täällähän sitäkin toitotetaan, että vauvat ovat erilaisia temperamenteiltaan, mutta nähtävästi kaikille nuorille sitten sopii se, ettei ole omaa huonetta ja rauhaa. Katoaako se temperamentti sitten johonkin, vai? Okei...