Harjoitussupistuksista
Nyt rv 22 ja viime viikosta alkaen on tullut harjoitussuppareita (kivutonta mahan "kovettumista") välillä kun kävelee pidemmän lenkin reipasta tahtia. Levossa en muista niitä tulleen. Menevät ohi nopeasti, ja olen sitten aina hidastanut tahtia kun supistaa. Ovat tietysti ihan normaaleja juttuja mutta kun niitä tulee nimenomaan reippaassa liikunnassa niin onko sitä syytä rajoittaa? Vai voiko vaan ajatella että kuuluu asiaan ja mennä porskuttaa entiseen tapaan?
Kommentit (7)
Minulla oli paljon ihan kivuliaita supistuksia rv 20 molemmin puolin, ja silloin otin todella rauhallisesti. Supparit eivät onneksi saaneet mitään aikaan kohdunsuulla. Nyt rv 28 on lähinnä noita kivuttomia kiristyksiä, ja höllään kyllä mahdollisuuksien mukaan silloin kun niitä tulee, vaikka en sinänsä niistä huolissani olekaan. Ovat ne kuitenkin supistuksia nekin, vaikkakin miedompia kuin kivuliaat.
raskauksissa n. vkolla 23-25. JAtkuivat enemmän ja vähemmän ihan loppuun saakka, molemmat lapset syntyi vko 41+1. Hölläsin tahtia aina, jos tuntui pahalta, joskus supistelu ei haitannut, joskus oli pakko nilkuttaa lyhyempi lenkki ja mennä aikaisemmin takaisin kotiin. Kai se on järkevintä omien tuntemusten mukaan.
olen itse mennyt. Esim. lopetin rankemman liikunnan, koska se tuntui epämukavalta supistusten takia.
Mulla oli ekassa raskaudessa harjoitussupistuksia pahimmillaan 20-30 päivässä, lapsi syntyi 40+2. Supistusten määrä väheni radikaalisti, kun aloitin äitiysloman, eli ehkä työkiireet ja stressikin niihin vaikuttivat?
Lääkäri tarjosi sairaslomaa, mitä en kuitenkaan ottanut. Lääkärikään ei pitänyt sitä tarpeellisena, kun sanoin, että jaksan ilmankin (= vauvalle ei ollut mitään haittaa).
Taidan jatkaa toistaiseksi entisellä linjalla eli liikun normaalisti ja hidastan sitten aina hetkellisesti tahtia kun supistuksia tulee. Niitä ei kuitenkaan ole vielä kauhean paljon, reipasta kävelylenkkiä tulee päivässä n. 1,5 tuntia ja niiden aikana supistuksia tulee ehkä 5 kertaa, joskus ei ollenkaan.
ap
Niitä ei kuitenkaan ole vielä kauhean paljon, reipasta kävelylenkkiä tulee päivässä n. 1,5 tuntia ja niiden aikana supistuksia tulee ehkä 5 kertaa, joskus ei ollenkaan.
ap
Minulla taas jo 10 minuutin rauhallinen kävely saa aikaan sen, että maha on ihan pinkeä eikä supistus laukea, ennen kuin käyn istumaan tai makaamaan. Sama juttu tapahtuu aina esim. kaupassa. Kiristys jatkuu niin kauan, että pääsen autoon istumaan ja hengähtämään.
3
Itselläni on nyt raskaus viikkoja 26+5 ja tuntuu että maha on pinkeä vaikka istun tai olen pitkälläni enkä tee mitään.. Se kestää jonkun aikaa ja menee ohi.. Jonkun ajan päästä tulee uudestaan. Mistähän johtunee..
minulla on aina tullut todella paljon niitä ja säännöllisesti ja silti lapset ovat syntyneet ajallaan. sinuna kysyisin vielä neuvolasta että olisiko hyvä hidastaa tahtia, mutta luulen ettei tarvi...