17v, kohta 18v, teinillä ei ole ainoatakaan ystävää.

Onko ennen ollut ystäviä, jos on, mihin ovat kadonneet?

Tuohan on ihan yleistä, ei ainakaan harvinaista. Joillakin ystäviä löytyy myöhemmin, jotkut, hyvin harvat elämät elämänsä enemmän yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on ihan yleistä, ei ainakaan harvinaista. Joillakin ystäviä löytyy myöhemmin, jotkut, hyvin harvat elämät elämänsä enemmän yksin.

Yleistä on myös itsemurhaan kuoleminen.

Minulla oli sama tilanne 16-vuotiaasta lähtien. Kaveripiiri jäi, kun en ollut kiinnostunut ryyppäämisestä. Nyt olen 39v, eikä tilanne ole sen parempi. Ihan ok on kuitenkin mennyt ja nykyään on sentään puoliso ja lapsia.

M39

Vierailija kirjoitti:

Onko ennen ollut ystäviä, jos on, mihin ovat kadonneet?

Yläkoulussa oli 1-2 ns kaveria, mutta peruskoulun loputtua tiet erkanivat, koska opiskelukuviot muuttuivat. Tosiaan, luonteeltaan hyvinkin itsekseen viihtyvä ja arkakin, sosiaaliset tilanteet aiheuttavat jännittyneisyyttä ja epäonnistumisen/mokaamisen ajatuksia. Esim.esitelmät peruskoulussa oli myrkkyä.

Ap

Olisiko syynä asperger? Vammaisuus?

Myös minun äitini oli huolissaan kun en tuonut kavereita kylään tms. Piti minua yksinäisenä ja harmitteli. Itse ihmettelin tätä mielessäni aina, kun en kokenut itseäni yksinäiseksi. Viihdyin hyvin itsekseni. Kaikki kaverini oli koulusta, muutama kaveri. Myöhemmin löysin poikaystävän, josta tuli paras kaveri myös. Kannattaa hienovaraisesti kysyä teiniltä, että kaipaako enemmän kavereita. Olemme erilaisia.

Mieleeni tuli myös että autismin kirjolla. Itselläni useampi lapsi- aikuisia. Yhdellä heistä ei ole ollut kavereita oikeastaan koskaan, on avoliitossa, lapsikin, yks ystävä, jonka kanssa tekemisissä todella harvoin. Tyttäreni on autismin kirjolla, ei ole tehty diagnoosia, mutta itsekin sanoo olevansa ja aina ollut erilainen. Tyttäreni on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä.

Joku asia mennyt pieleen jo lapsena.

T. Kahden hyvin erilaisen lapsen äiti.