Lasten kasvattaminen ja diagnoosit

Mietin, että onkohan sitä tutkittu, missä määrin varhaislapsuuden kasvatus voi vaikuttaa adhd, autismi, Asperger jne esiintuloon lapsella? Olen tehnyt huomioita, että muutamalla lähipiiriin tai tuttavapiiriin kuuluneilla kiinnitin huomiota sivusta jo silloin, kun lapsi tai lapset olivat aika pieniä, ehkä pari kolmevuotiaita, että heiltä ei kielletty systemaattisesti jotakin kiellettyä, vaan sanallisesti kyllä, mutta jos tekeminen vain jatkui, niin lähinnä "leviteltiin käsiä" ja melkeinpä odotettiin, että lapsi hoksaisi itsestään lopettaa jonkin kielletyn toiminnon. Ihmettelin tätä itsekseni jo silloin, ja nyt on tilanne mennyt aina vaan pahemmaksi näissä perheissä, lapset ovat kasvaneet ja käytös on ajoittain todella huonoa. Ja nyt näissä muutamassa perheessä on käyty eri lääkäreissä ja tutkimuksissa, ja diagnooseja tuntuu olevan vähän joka lähtöön. Edelleen jos lapsi tai lapset tekevät jotai kiellettyä, niin ikää kuin kyllä sanallisesti kielletään, mutta se ei tietenkään auta, ja sitten vedotaan että no ei ne nyt vaan tottele kun ovat erityislapsia. On tullut itselleni mieleen, että olisiko näitä käytöshäiriöitä voitu ehkäistä jämäkämmllä kasvatusotteella heti pienestä pitäen. Muistan että toinen äiti jopa vähän loukkaantui, jos joku muu yritti saada hänen lastaan aisoihin silloin kun oli vielä taaperoikäinen, ainaki alle eskari-ikäinen. Kuulemma kieltäminen ja asiaan puuttuminen pahentaa tilannetta vain entisestään, oli mielipide ja perustelu sille, miksi kaikkien piti vain katsoa vierstä, kun tämä pikkulapsi riehui. Joitakin vahingonkorvauksiakin tuli maksettavaksi, kun lapsi rikkoi tai vahingoitti muiden omaisuutta, esim naarmutti naapurin autoa jne. Ei siis välittänyt kielloista. Itse olisin käynyt nappaamassa lapsen voimakeinoin pois sen auton luota ja vienyt kotiin sisälle ja puhutellut tiukkaan sävyyn. Ja kieltämättä on tullut mieleen, että jos en olisi joskus puuttunut voimallisesti omien lasten toimintaan kun eivät tottele, niin olisiko heistäkin tullut erityislapsia.
Ymmärrän että varmasti on paljon lapsia, joilla on jokin perinnöllinen tai synnynnäinen alttius saada jokin tällainen käytöshäiriö, mutta onko mahdollista että ainakin osa näistä voisi johtua sellaisesta kasvatuskulttuurista, jossa lapselle ei aseteta rajoja? Muistelen nimittäin, että yhdellä tutulla oli todella villi lapsi, joka kyllä ehti tehdä vaikka mitä, ja muistan moneen kertaan silloinkin miettineeni että miten hän mahtaa kehittyä, mutta tämä tuttavapariskunta asetti lapselle rajat, ja jos niitä ei noudatettu, siitä seurasi aina jokin selkeä, välitön rangaistus, tai vaikka lähdettiin pois puistosta, jos käytös meni mahdottomaksi. Nykyisin tämä lapsi on varsin normaali, ihan hyväkäytöksinen teini. Hänen kohdallaan rajojen asettaminen ja niiden noudattamisen vaatiminen tuotti siis oikein hyvän tuloksen.
Mitä kasvatusohjeita esim. Adhd-lapsien vanhemmille annetaan? Annetaanko konkreettisia neuvoja, mitä tehdä, jos lapsi riehuu ja on vaaraksi itselleen ja muille tai esim muiden omaisuudelle? Tämä yksi tuttuni on sitä mieltä, että parempi kun ei kiinnitä mitään huomiota, jos ei tottele kieltoa, että tilanne siitä itsekseen paranee. Itsestä tuntuu aika hurjalta, siinähän voi käydä vaikka mitä ja tulla tosiaan vahingonkorvausvaatimuksia, jos lapsi vaikka kaupassa alkaa riehua, ja vain odotetaan lähinnä, että hän itsekseen rauhoittuu. Vai onko tässä kyse siitä, että lapsen itsetuntoa yritetään parantaa niin, että hänät ei rajoiteta?