Gallup: pidätkö yhteyttä anoppiisi soittamalla/viestittelemällä?

Miksi miniän pitäisi olla se joka soittelee anopille perheen asiat?

Kumpikin hoitakoot oman tonttinsa. Ei mieskään soittele mun porukoille, eikä tarvitsekaan. Tuntuis oudolta, että miehen pitäisi soittaa ja kysyä, että sopiiko jos tullaan koko perhe käymään ensi viikonloppuna. Luontevampi se mulle on omilta vanhemmilta kysyä.

Ei ole enää virallista anoppia, mutta ex-anopille kyllä soittelen aika ajoin.

Anoppi on kuollut 20 vuotta sitten. Oli kova soittelemaan.

mä en jaksa pitää anoppiin yhteyttä, vaikka anoppi sitä odottaisi. en tajua, miksi oman lapsen kanssa ei voi vaihtaa kuulumisia ja jutella lapsenlapsen asioista. miksi mun pitäisi olla se, joka niistä kertoo? tulee myös surullinen olo aviomieheni puolesta, kun äitiään ei kiinnosta oman aikuisen poikansa asiat sen vertaa, että haluaisi olla yhteydessä poikaansa.

Juttelen kyllä appivanhempien kanssa kun nähdään, mutta mitään kuulumisia en ala soittelemaan. Eivät ole kasvotusten kiinnostuneita minun ja miehen asioista eivätkä kysele niistä, miksi pitäisi soitella perään ja kertoa, että mitä meille kuuluu. Käydessään kylässä appivanhemmat kertovat vain omista kuulumisista ja puhuvat pojanpojasta, mutta meidän asiat eivät kiinnosta eikä niitä kommentoida mitenkään, vaikka kasvotusten jotain kerrottaisiin. Kummasti ei kiinnosta mulla eikä miehellä soitella.

Kyllä. Kyseessä toki ex-anoppi ja vähintään kerran viikossa whatsappaillaan. Kerron ja lähetän nuorison kuulumisia, ihan arkijuttuja, valokuvia ja meidän naisten omia höpinöitä 😊 Anoppi on sanonut että ihanaa kun viestailen tapahtumia kun poikansa on niin laiska kommunikoimaan.

Anoppia huolettaa että kun/jos hänelle sattuu jotain, kun ikää kertyy, niin poikansa yhteydenpito on liian harvakseltaan. Tämä minuakin huolettaa, mutta en koe yhteydenpitoani vaivaksi.

Ja 6 eronnut yli 10 vuotta sitten.

Asumme anopin kanssa samalla tontilla eri taloissa. En soittele anopille. Mies käy katsomassa aamuin illoin, että kaikki on kunnossa ja nuoriso käy jeesaamassa ja pitämässä seuraa. En soittele edes omalle äidilleni.

Me sovittiin puolison kanssa vauvan syntyessä, että kumpikin saa hoitaa yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja pitää yhteyttä sen verran, minkä verran haluaa. Minä olen läheinen vanhempieni kanssa, soitellaan liki päivittäin, vanhempani ovat vauvasta innoissaan, rakastavat kuvia ja videoita vauvasta sekä tulevat mielellään käymään, vaikka on pitkä välimatka. Kyselevät minun ja miehen kuulumisia ja ovat kiinnostuneita. Miehellä on melko etäiset välit vanhempiensa kanssa. Mies ei jaksa pitää kovin usein yhteyttä vanhempiinsa, soittelevat ehkä kerran kuussa. Miehen vanhemmatkaan eivät kysele vauvasta tai soittele miehelle. Isänsä soittaa joskus harvoin, äitinsä ei koskaan.

Kuten arvata saattaa, meillä miehen äiti on mustasukkainen siitä, kun minun vanhempani ovat enemmän tekemisissä meidän kanssa ja näkevät vauvaa useammin. Onko ihme? Minun vanhempani ovat kiinnostuneita meidän elämästä ja pitävät myös itse yhteyttä. Eivät odota, että mieheni olisi heille soittelemassa, vaan yhteydenpito hoituu luontevasti minun kautta ja tasaveroisesti. Mielestäni ei voi olettaa, että toiset aina hoitavat yhteydenpidon.

Anoppi on päälle 90 v ja oma äitini on jo kuollut. Mielelläni pidän usein yhteyttä ja koitan olla avuksi kun pystyn.

Hän on sydämellinen ja ihana ihminen

Mulla on äitinä jo ihan riittävästi muistettavaa lapsiperheen arkisissa asioissa, menoissa ja muissa. Ihmissuhteisiin liittyvän jaksamisen haluan käyttää omien ystävien kanssa jutteluun, en anopille soitteluun.

Mun anoppi on tehnyt tuosta yhteydenpidosta manipuloinnin välineen.

On suoraan sanonut, että suostuu auttamaan lapsenhoidossa vain, jos minä soitan ja pyydän häntä avuksi. Ei siis kelpuuta sitä, että poikansa soittaisi ja kysyisi, pääsetkö avuksi. Minun pitäisi soittaa.

En ymmärrä anopin logiikkaa, enkä ole lähtenyt mukaan tuohon touhuun. Jos ei halua auttaa lapsenlapsen kanssa silloin kuin poikansa pyytää, niin voi olla auttamatta. Ei meilläkään mies soita minun äidilleni ja pyydä, voisiko anoppi tulla auttamaan lapsenlapsen kanssa. Se on minun hommani soittaa omalle äidilleni.

Meillä tilanne onkin se, että hädässä lapsenhoitoapua saa äidiltäni, mutta anopilta ei edes kysytä. Pitäisi oman pojan avunpyyntö riittää, ei minun tarvitse miniä olla anopilta apua anelemassa.

Joskus saatan vastata johonkin viestiin jonka anoppi lähettää, mutta usein niissä ei ole mitään kysymystä edes mihin vastata.

Puheluihin en yleensä vastaa, ilmoitan vain miehelle, että äidillään on varmaan jotain asiaa.

Tämä käytäntö on osoittautunut parhaimmaksi niin minun ei tarvitse ottaa kantaa anopin asioihin tai pahoittaa mieltä anopin ilkeilystä/ arvostelusta/ syyttelystä/

painostuksesta.

Minkälainen anoppi-miniä suhde teillä oikein on ihmettelen??

Eikö voi puhua niinkuin ihminen ihmiselle miksi siitä on tehty tuollainen valtapeli? Minulla on läheiset välit anoppiin eikä aina tarvitse "haluta" jotain kun ollaan yhteydessä. Hän on yksi ystävistäni olen oppinut tuntemaan monien vuosien aikana ja arvostamme toisiamme.

Täällä ihmiset puhuvat, niinkuin anoppi-suhde oliI joku välttämätön pakollinen paha. Ihan kuin se olisi joku uhraus, jos te kohtelette puolisonne äitiä ihmisenä, kun onhan teillä omakin äiti.

Surullista että teillä on noin huonosti asia, mutta peiliinkin voisi ehkä siinä tapauksessa vilkaista.

Up

Anoppeja paikalla?

Musta on omituista, jos ollaan hyvissä väleissö, mutta ei pidetä yhteyttä, koska "se on mun miehen homma".

Siis häh?? Tehän ootte samaa perhettä. Ihmeellinen ajatus, että mun mies ei vois soittaa mun äidille tai jos anopille ois jotain asiaa, niin laittaisin miehen asialle.

Ihan pimeetä.

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen anoppi-miniä suhde teillä oikein on ihmettelen??

Eikö voi puhua niinkuin ihminen ihmiselle miksi siitä on tehty tuollainen valtapeli? Minulla on läheiset välit anoppiin eikä aina tarvitse "haluta" jotain kun ollaan yhteydessä. Hän on yksi ystävistäni olen oppinut tuntemaan monien vuosien aikana ja arvostamme toisiamme.

Täällä ihmiset puhuvat, niinkuin anoppi-suhde oliI joku välttämätön pakollinen paha. Ihan kuin se olisi joku uhraus, jos te kohtelette puolisonne äitiä ihmisenä, kun onhan teillä omakin äiti.

Surullista että teillä on noin huonosti asia, mutta peiliinkin voisi ehkä siinä tapauksessa vilkaista.

Upeeta, että sulle on osunut kiva anoppi.

Mun anoppi ei ihan oikeasti ole kiva ihminen, hän ei kohtele minua mukavasti saati ole edes aina peruskohtelias.

En voi häntä muuttaa joten mun on täytynyt vain hyväksyä, että meistä ei koskaan tule läheisiä. En osaa vain alistua määräiltäväksi ja haukuttavaksi, ja jos sun mielestä se on väärin ja vika on silloin mussa niin voivoi, ehkä joskus törmäät ihmiseen joka avartaa sun näkemyksen siitä, voiko kaikkien kanssa ystävystyä.

Lähinnä vastaan anopin synttärionnitteluihin tai laitan viestiä/soitan, sopiiko tulla kylään, jos mies on kädet ratissa tai ei ole paikalla. Käydään anoppilassa vain silloin kun ollaan mun vanhemmillakin, kun asuvat samalla suunnalla kaukana.

En pidä itse yhteyttä anoppiini. Lopetin sen noin 12-13 vuotta sitten, kun alkoi joka kerta sukeutua jotain riitaa olipa aihe mikä hyvänsä. Päätin, että hän saa ottaa yhteyttä sitten, kun haluaa. Meni tähän joulunalusaikaan, että näin tapahtui. Sain merkillisen sähköpostin. Vastasin siihen lyhyesti, sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Puoliso soittelee äidilleen silloin tällöin ja saa häneltä sähköpostia muutaman kerran vuodessa. Noin joka toinen tai kolmas vuosi olemme poikenneet ohikulkumatkalla heille max tunniksi.