Olenko ainoa joka ei päässyt lähihoitaja eikä perhepäivähoitajan koulutuksiin?

Et ole. - Mutta onneksi pääsin sitten lukioon ja myöhemmin yliopistoon. Mutta omanaaikanani lähihoitaja opinyoihin oli soveltuvuustestit. Ja todennäköisesti minusta paistoi metrien päähän, että olin tuolloin enempi kapinoimassa auktoriteettaja ja asetettuja odotuksia ja vaatimuksia vastaan kuin varsinaisesti erityisen kiinnostunut lähihoitaja opinnoista. Olin silti myöhemmin helpottunut kun yliopistolle hakiessani kukaan ei ollut kinnostunut sen paremmin "soveltuvuudestani alalle" riitti kun suoriutui pääsykokeesta. 

 Nykyisin olen tyrmistynyt siitä, että lähihoitaja -opintoja on valjastettu sellaisiinkin tarkoitusperinn, kjohon se ei mielestäni sovi kuin hyvin huonosti. - Tarkoitan sitä, että lähihoitaja opinnoista on tehty yksi tapa puhdistaa työttömyystilastoja ja alettu pitää koulutusta, ellei peräti koko lähihoitajan töitä sellaisena, että kuka vain pystyy ja kykenee niihin. Uskaltaisin olla erimieltä, vaikka en ole päiväkään itse toiminut lähihoitajana.

Et ole soveltuva alalle.

Vierailija kirjoitti:

Et ole. - Mutta onneksi pääsin sitten lukioon ja myöhemmin yliopistoon. Mutta omanaaikanani lähihoitaja opinyoihin oli soveltuvuustestit. Ja todennäköisesti minusta paistoi metrien päähän, että olin tuolloin enempi kapinoimassa auktoriteettaja ja asetettuja odotuksia ja vaatimuksia vastaan kuin varsinaisesti erityisen kiinnostunut lähihoitaja opinnoista. Olin silti myöhemmin helpottunut kun yliopistolle hakiessani kukaan ei ollut kinnostunut sen paremmin "soveltuvuudestani alalle" riitti kun suoriutui pääsykokeesta. 

 Nykyisin olen tyrmistynyt siitä, että lähihoitaja -opintoja on valjastettu sellaisiinkin tarkoitusperinn, kjohon se ei mielestäni sovi kuin hyvin huonosti. - Tarkoitan sitä, että lähihoitaja opinnoista on tehty yksi tapa puhdistaa työttömyystilastoja ja alettu pitää koulutusta, ellei peräti koko lähihoitajan töitä sellaisena, että kuka vain pystyy ja kykenee niihin. Uskaltaisin olla erimieltä, vaikka en ole päiväkään itse toiminut lähihoitajana.

Minunkaan (korkeakoulutettu) äitini ei päässyt aikoinaan nuorena hoitajakouluun, vaan pomppasi psykologisissa testeissä.

Olisi mielenkiintoista tietää mikä on ollut syynä, mutta on kyllä karua, että nykyään kyseiseen työhön pääsee kuka tahansa, kun ennen on ollut noin tiukkaa.

Se soveltuvuustesti joskus oli tosi rasittava ja pitkä ja typerää, että siitä piti maksaakin. Summa oli aika suuri mielestäni, jotain 80 -100 euroa muistaakseni.

Pääsin itse, mutta samaan aikaan pääsin ihan toisen alan vuodenmittaiselle kurssille niin valitsin sen. Onneksi, mulla ei olisi selkä kestänyt alalla eikä myöskään pää . Nykytyylillä hoitajat ei ehdi tehdä mitään kunnolla ja ajan kanssa, vaan pitää kiiruhtaa ja priorisoida ja asiakkaalle ei pysty antamaan sellaista hoitoa kuin haluaisi eikä asiakkaita ehdi kunnolla kuuntelemaan. Tätä on sanonut jokainen tuntemani lähihoitaja ja heitä on monta.

Kiitä sinäkin onneasi vaan, ettet tullut valituksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole. - Mutta onneksi pääsin sitten lukioon ja myöhemmin yliopistoon. Mutta omanaaikanani lähihoitaja opinyoihin oli soveltuvuustestit. Ja todennäköisesti minusta paistoi metrien päähän, että olin tuolloin enempi kapinoimassa auktoriteettaja ja asetettuja odotuksia ja vaatimuksia vastaan kuin varsinaisesti erityisen kiinnostunut lähihoitaja opinnoista. Olin silti myöhemmin helpottunut kun yliopistolle hakiessani kukaan ei ollut kinnostunut sen paremmin "soveltuvuudestani alalle" riitti kun suoriutui pääsykokeesta. 

 Nykyisin olen tyrmistynyt siitä, että lähihoitaja -opintoja on valjastettu sellaisiinkin tarkoitusperinn, kjohon se ei mielestäni sovi kuin hyvin huonosti. - Tarkoitan sitä, että lähihoitaja opinnoista on tehty yksi tapa puhdistaa työttömyystilastoja ja alettu pitää koulutusta, ellei peräti koko lähihoitajan töitä sellaisena, että kuka vain pystyy ja kykenee niihin. Uskaltaisin olla erimieltä, vaikka en ole päiväkään itse toiminut lähihoitajana.

Minunkaan (korkeakoulutettu) äitini ei päässyt aikoinaan nuorena hoitajakouluun, vaan pomppasi psykologisissa testeissä.

Olisi mielenkiintoista tietää mikä on ollut syynä, mutta on kyllä karua, että nykyään kyseiseen työhön pääsee kuka tahansa, kun ennen on ollut noin tiukkaa.

En tiedä oliko se erityisen tiukkaa mutta itseäni lähinnä hämmensi taivähän yllätti, että hyvin harvaam yliopsito -koulutukseen on ollut vaatimuksena muuta kuin "vain" se, että hallitsi tarpeeksi hyvin pääsykoekirjojen annin. Vaikea sanoa onko tänään vaikeampi vai helpompii päästä yliopistoon, silloim kun ensimmäistä kertaa hakemassa; nythän on vallala antaa etulyönti asema heille, jotka ovat menetyneet yo-kirjoituksissa parhaiten ja ovat hakemassa ensimmäistä  korkeakoulu/ yliopisto paikkaansa. - Jos menestyy tarpeeksi hyvin yo-kirjoituksissa, niin ei tarvitse osallistua pääsykokeisiin. (oaman aikanani vain joiltain "poikien alalta" saattoi saada paikan palkkioksi siitä, että oli kirjoittanut matikasta "riittävän hyvän" arvosanan muutoin kirjoitksista sai "vain" lisäpisteitä pääsykokeisiin ja mahd. tulla valtukis omassa kiintiössä ja jollei tuossa kiintiössä tullut valituksi saattoi paikan  saada pääsykoekiintiössä (, joka taas oli ainoa paikka, jonka kautta ammattikoilun käynyt hakija saattoi saada paikan).

Eli ts. yliopisto-opinto valinnat suosii eniten varhaiskypsiä nuoria, joilla on hyvät tai erinomaiset tukijoukot ja asuvat "oikealla seudulla".

Varhaiskypsiä siinä mielessä,. että he tiedostavat jo varhain, mitä haluavat tulevaisuudessa mahd. opsikella jollloin osaavat suunnitella (lukio-)opintonsa sen mukaisesti. Ja oikea asuinseutu on ratkaisevaa siksi, että tällöin useimmat hyötyvät siitä, että voivat jatkaa asumistaan vanhempien parissa, jolloin vanhemmat huolehtivat yleisesti elämsien puitteista.

Tietysti moni 15-16 vuotias pärjännee ihan hyvin yksinasumisesta  ja sen velvotteista mutta kuten sanottu monelle tuonikäiselle tapahtuu huomattavaa kehitystä niin henkisesti kuin fyysiesti vielä jokusen vuotta, jolloin on hyvä kun on mm. turvalliset vanhemmat  huutoetäisyyden päässä. 

Mutta toki joillekin voi olla myös helootus kun pääsee viimein omilleen ja riittää kun on vastuussa vain ja ainoastaan itsestään.

Huokaan syvään ja olen kiitollinen, että itselläni ei opintie katkennut surkeaan ylioppilastodistukseen. Koska tänäpäivänä keskinkertaisella tai jopa surkealla ylioppilastodistuksella ei ole paljoa arvoa,