Mies vaati puhumaan epäkohdista ja tunteistani, mutta mykkäkouluilee sen jälkeen päiviä.

Miten tämä puhuminen on muka sen arvoista? Olin 15 vuotta hiljaa ihan hyvästä syystä.

Mies on aivan liian tunteellinen, eli joko aggressiivinen ja henkisesti todella väkivaltainen, jos avaudun mistään. Tai nykyään kun tietää että eroan jos vielä raivoaa minulle, masentuu ihan toimimattomaksi mytyksi. Hallitsen keskustelun enkä enää kiihdy mistään, onkohan se pahinta, mitä voi toiselle tehdä? On hiljaa päiviä, nukkuu vaan jos ei tarvitse olla töissä jne. Tuijottaa kattoa tai seinää.

Pitäisikö mun nyt paijata se jotenkin ehjäksi? Onko se mun tehtävä? Ei kukaan minuakaan auttanut, kun elin sen terrorin alla.

Palaan mieluummin takaisin hiljaisuuteen ja toivon että tuo ymmärtää itse erota. Kaikki voimat meni silloin tuon pään pitämiseen pinnalla, vaikka itse olin hukkumassa, kun viimeksi yritin erota kaksi vuotta sitten.