Lapset pihalla ilman valvontaa kaverisynttäreillä - onko mielestäsi ok?
Meidän lapset olivat lähistöllä synttäreillä ja kun menin hakemaan heitä n. 5 min ennen ilmoitettua loppumisaikaa, nämä 5-7-vuotiaat hengailivat keskenään ilman aikuisia pihalla. Olivat kuulemma olleet siinä jo jonkin aikaa ennen tuloani.
Ensinnäkin, jos oli tarkoitus lykätä lapset ulos, olisi voinut ilmoittaa, että ulkovarustus mukaan. Meidän lapsilla ei ainakaan ollut sellaisia vaatteita päällä.
Toisekseen, kenen olisi ollut vastuu jos jollekin lapsista olisi sattunut jotain siinä pihassa? Itse olen mielestäni vastuussa synttäreille tulijoista siihen saakka, kunnes oma vanhempi tulee hakemaan enkä ikinä jättäisi lapsia valvomatta. Nyt kukaan ei katsonut perään eikä edes nähnyt kun poimin siitä meidän lapset mukaani. Kyseessä rivitalo, jonka leikkipaikalle ei ko. asunnosta voi edes nähdä.
Nuo synttärit olivat muutenkin vain 1½ h, josta lapset siis olivat ulkona keskenään sen noin ½ h.
Kommentit (8)
meillä tosin lapsilla synttärit kesäaikaan, ja se on ollut aina odotettu ohjelmanumero, että pääsee puhaltamaan saippuakuplia ulos synttäreiden lopuksi. Mutta siis, ilman valvontaa ei tuonikäiset vielä kyllä voi olla, vanhemmat lapset kyllä mun mielestä jo voi (n. 9-vuotiaasta eteenpäin). Mutta toki heitäkin pitää aina välillä käydä katsomassa, ja varsinkin synttäreiden lopussa olla paikalla, kun lapsia tullaan hakemaan.
ilman valvontaa mut kyllä seitsemänvuotias musta jo hetken pärjää turvallisella leikkipaikalla.
Pidän itsestäänselvyytenä että ulkokautta meille tulijoilla on ulkovaatteet mukana, kukaan ei ole vielä talvisaikaan tullut ilman ulkovaatteita.
Tiedän, että jotkut pitää tuon ikäisiä lapsia jo yksin pihalla, mutta me emme. Ja missään tapauksessa en itse uskaltaisi vieraita lapsia jättää valvomatta pihalle. Minsuta lapset ovat synttäreiden järjestäjien vastuulla kunnes lapset haetaan ja kuulostaa kummalliselta, että kukaan ei edes rekisteröinyt sitä, että lapset haettiin. Meillä jätetään aina isän tai äidin puhelinnumero synttäreiden järjestäjille, jotta voi soittaa jos jotain sattuu. Kuulostaa vähän epämääräiseltä ja epäluotettavalta toiminnalta.
vaan jossain siistimmissä talvivaatteissa. Enkä välttämättä muutenkaan laita kaikkia kaulahuiveja ym., mitä varsinaisessa ulkoilussa käytetään, jos on lyhyt matka, kun ne tuppaavat helposti unohtumaan kyläpaikkaan.
Pidän itsestäänselvyytenä että ulkokautta meille tulijoilla on ulkovaatteet mukana, kukaan ei ole vielä talvisaikaan tullut ilman ulkovaatteita.
Ei olisi tullut mieleenikään laittaa heitä ulos ilman valvontaa, vaikka käytössä on omakotitalon piha. Ei sitten mentykään ulos, vaikka olin sitä miettinyt yhtenä ohjelmanumerona. Yhtenä syynä oli juuri tuo, että en voinut olla varma siitä, että kaikki ovat pukeutuneet tarpeeksi lämpimästi.
5 v lapseni oli tuntemani huolettoman ja lepsun vanhemman lapsen synttäreillä, jolloin ilmoitin, että lapseni ei sitten saa mennä pihalle synttäreiden aikana.
Olen huomannut, että eivät katso omien lastensakaan perään, saati sitten vieraiden lasten perään edes pystyisivät katsomaan! Kutsuivat 17 vierasta lasta, kun oma 6 v lapsi halusi! Tämä lapsimääräkin oli kohtuuton! Olisin jäänyt itsekin paikalle, mutta eivät kuulemma tarvinneet apua.
Meillä on aina kutsukortissa maininta, jos synttärit tai mitkä tahansa lastenkutsut sisältävät ulkoilua, että tosiaan on sitten säänmukainen vaatetus.
Kouluikäiset voivat olla keskenään pihalla.
Jos kuitenkin joukossa oli vain 5-vuotiaitakin niin tietysti jommankumman vanhmmista olisi pitänyt olla ulkona valvomassa.
Meillä oli juuri 8-vuotiaan pojan kaverisynttärit ja olivat pienen hetken ulkonakin. Silloin olimme kyllä pihalla mukana valvomassa. Jotainhan voi aina tapahtua kun on noin monta lasta yhdessä!
Ulkovaatteista olisin ilmoittanut jo kutsussa jos oli tarkoitus olla ulkona pitkiä aikoja.