Minusta palkkoja pitäisi laskea eikä sosiaalitukia. Näin firmat saisivat enemmän voittoa ja verotuloja tulisi vähemmän.
Jolloin saisimme slummeja.
Vähän kuin amazon ja töitä pitäisi paiskia 12 h jotta pärjää.
Kommentit (6)
Veroja pitäisi laskea, ei palkkoja.
Koko 2000-luvun on jo duunarien palkkoja laskettu tes-shoppailulla suoritelisien poistolla. Myös se, kun palkkaa nostetaan alle inflaation on tosiasiassa PALKANALENNUS. MÄ lopetin työt kokonaan kun ei kerran kiinnosta maksaa palkkaa jolla tulis toimeen.
Työstä pitää tehdä kaikin tavoin kannattavaa. Bensan pitäisi olla edullista ja palkkojen kunnollisia. Verotusta keveämmäksi. Työttömien sosiaalitukia voi pienentää, kun töihin meno on helppoa ja työstä maksetaan kunnolla. Nykyiset tuet kannustavat työttömyyteen.
Koko tämä systeemi on tulossa tiensä päähän. Yritysten veroja on laskettu jo kymmeniä vuosia putkeen, mutta koskaan ei ole riittävästi verorahoja. Alamäki alkoi kun rahaliikenne vapautettiin, jonka jälkeen verotettavaa rahaa on siirtynyt kymmeniä ja satoja miljardeja Suomen verotuksen ulottumattomiin. Suuryritykset puljaavat tytäryhtiöidensä kanssa veroja välttääkseen. Ei tämä voi enää jatkua pitkään. Kourallinen ihmisiä omistaa kohta koko planeetan. Koko systeemin on muututtava. Ei ihmisiä kohta kiinnosta enää edes työn tekeminen paskapalkoilla ja surkeilla työehdoilla. Systeemi romahtaa, ellei jotain muuta keksitä.
Vierailija kirjoitti:
Työstä pitää tehdä kaikin tavoin kannattavaa. Bensan pitäisi olla edullista ja palkkojen kunnollisia. Verotusta keveämmäksi. Työttömien sosiaalitukia voi pienentää, kun töihin meno on helppoa ja työstä maksetaan kunnolla. Nykyiset tuet kannustavat työttömyyteen.
Työttömien sosiaalitukia tulee pienentää, jotta yritykset voisivat laskea palkkoja ilman, että ihmiset heittäytyvät tukien varaan.
Ei olisi enää töihin menijöitä jos palkkaa lasketaan ja tuet säilyvät ennallaan.