Oletteko olleet kovilla harrastuksen takia lapsena?

Neljänä arki-iltana oli harrastus, jonain päivänä kaksi. Lisäksi jossain vaiheessa lauantaina, ja joskus koko viikonlopun. Kyllä se oli raskasta, kun piti harjoitellakin. Siis musiikki tässä kyseessä.

Olen, 80-90-lukujen taitteessa. Harrastin rytmistä kilpavoimistelua, ja olin kilparyhmän nuorin. Harjoituksia oli viisi kertaa viikossa, ja joka kerta tuntui että menen rikki kun venytettiin lihaksia niin, että valmentaja vahti vieressä, eikä antanut lopettaa vaikka kyyneleet valui silmistä.

Joka kerta harjoitusten päätteeksi myös muistutettiin, että tuomarit pitävät tyttömäisistä, hoikista kilpailijoista, joten "ei pullaa mummolassa!"

Olisin varmasti pärjännyt ja päässyt pitkälle, mutta en ole koskaan katunut että lopetin. Sain tuosta harrastuksesta pienen suorituskammon (valmentaja huusi ja nöyryytti muiden edessä) loppu elämäkseni, samoin kuin yliliikkuvat nivelet. Notkea olen kyllä vielä 40-vuotiaana. Mutta omien tyttöjen en anna harrastaa samaa. Onneksi eivät ole edes keksineet juuri tuota.