Tsemppitarinoita suhteen alun vaikeuksien selättämisestä

Aika vähän avaat tilannettasi. Jos haluat kuulla, että ainoa mahdollinen oikea tapa saada hyvä ja kestävä suhde ei ole pelkkää ruusunpunaista onnesta alusta asti, niin kyllä, on tällainen kokemus.

Vähän haasteesta riippu nyt kyllä. Jos se mies hakkasi sinua aluksi ja sitten meni panemaan muita, niin mitä haluat, että sulle sanotaan? Kyllä se siitä?

Jokaisessa parisuhteessa tulee ongelmia eteen jossain vaiheessa. Keskusteluyhteyden säilyminen on hyvä merkki.

Teistähän se teidän suhde loppupeleissä on kiinni, että aika hankala täältä ulkopuolelta on sanoa miten käy.

Meidän tarina on juuri sellainen. Minä olin suurin ongelma, minä ja kykenemättömyyteni puhua asioista. Puhumisen sijaan tein omia johtopäätöksiä milloin mistäkin ja käyttäydyin niiden mukaisesti. Jos vastapuolen tunteet ei olisi olleet niin vahvat, suhde olisi taatusti kaatunut monta kertaa matkan varrella. Tällä hetkellä (kymmenisen vuotta yhdessä) meillä menee todella hyvin. Minä muutuin, me kehityttiin.

Vierailija kirjoitti:

Aika vähän avaat tilannettasi. Jos haluat kuulla, että ainoa mahdollinen oikea tapa saada hyvä ja kestävä suhde ei ole pelkkää ruusunpunaista onnesta alusta asti, niin kyllä, on tällainen kokemus.

Hmm, kirjoitinpa oudosti. Sanotaan näin päin: On mahdollista saada hyvä suhde, vaikka alku ei olisi pelkkää ruusunpunaista onnea. Tällainen kokemus on. Mutta kyse ei ollut mistään väkivalta-epäluotettavuus- kusipäisyys-jutuista. Vaan enemmänkin luottamukseen ja toisen ihmisen kohtaamisen vaikeuteen liittyviä asioita.

Kuulisinkin siis nyt mielelläni nimenomaan muiden tarinoita siitä, miten suhteen alun haasteista on päästy eteenpäin, sen sijaan että keskittyisin enää omiin ongelmiini. Ajatuksena, että tällaisista tarinoista voisi itse saada tsemppiä jatkamiseen. 

/Ap

Kiitos kommentista. Meilläkään ei ole mistään tällaisesta kyse, enemmänkin juuri tuollaisesta tilanteesta minkä myös kuvasit.

Tuota noin… on kyllä ihan tarpeellista muistuttaa siitäkin, ettei päätään kannata hakata seinään. Ei parisuhde ole mikään itseisarvo. Ei sen takia pidä sietää mitä tahansa ja ”tsempata” itseään jatkuvasti. Jos homma ei toimi, miksi sitä pitäisi väkisin jatkaa? Seurustelu on juuri sitä varten että huomataan, onko elämä tämän ihmisen kanssa kivaa ja antoisaa vai hankalaa ja kuluttavaa. Ja jos ei ole kivaa, ei ole tarkoitus että hommassa roikutaan kynsin hampain kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kuulisinkin siis nyt mielelläni nimenomaan muiden tarinoita siitä, miten suhteen alun haasteista on päästy eteenpäin, sen sijaan että keskittyisin enää omiin ongelmiini. Ajatuksena, että tällaisista tarinoista voisi itse saada tsemppiä jatkamiseen. 

/Ap

Vai oletko vain toimittaja juttua vailla?

Voi... Petettyjä lupauksia, mustasukkaisuutta, elämän hallinnan haasteita, raivokkaita riitoja, peräti lievää väkivaltaa. Ongelmat ratkaistiin potkimalla kuningas alkoholi suhteesta pois ammattilaisten avustuksella.

Nykyään erittäin seesteinen ja tasapainoinen parisuhde, ollut jo toista vuosikymmentä. Olin nuori ja rakastanut joten jostain löytyi voimaa jatkaa ja taistella paremman tulevaisuuden eteen, tänä päivänä en katselisi moista touhua ollenkaan vaan olisin mieluummin sitten yksin. Kyllä se siis voi paremmaksi muuttua mutta en sen toiveen varaan heittäytymistä suosittele kenellekään omasta kokemuksestani huolimatta.

Mulla alkoi nykyinen parisuhde siten, että oltiin molemmat aivan romuja ihmisiä.  Aiheutimme itse ongelmia mm. liiallisella alkoholin käytöllä ja huonoilla toimintamalleilla. Olin kuitenkin jotenkin aivan varma, että tämä henkilö on minulle se oikea. Jossain välissä epäilin jo, että olen hullu ja läheisriippuvainen (jota varmaan tuolloin olinkin, masentunut ainakin), mutta suhde alkoi kuin alkoikin mennä vuoden jälkeen parempaan suuntaan. Tätä edellytti kuitenkin se, että molemmat halusivat muuttua ihmisinä parempaan suuntaan. Olen tehnyt isoja elämänmuutoksia, käynyt mm. terapiassa sekä raitistunut, ja voin sanoa, että suhteemme on todellakin tänä päivänä parempi ja vahvempi kuin koskaan ja rakasta miestäni valtavasti. 

Ja nimenomaan se muutos lähti minusta itsestäni. Tein muutoksia parempaan itseni takia, ajatellen, että mies pysyy mukana tai ei. Ilmeisesti kuitenkin motivoin häntä parempaan suuntaan ja näin molemmat alkoivat kasvaa ihmisinä. Tsemppiä sinulle ap! Aloita muutos itsestäsi. Muita ei voi muuttaa. 

Jos suhteen alussa on jo ongelmia, niin kannattaa ehkä miettiä, kannattaisiko suhde kuopata jo alkuunsa ennen kuin siinä on vaikkapa lapsia mukana kärsimässä.

Jos on vaikea saada suhdetta alussa toimimaan, niin eiköhän se viittaa siihen, että persoonat ja elämäntavat liian kaukana toisistaan. Maailma on täyttä ihmisiä, yritä jonkun sopivamman kanssa.

Okei. No aloituksesi perusteella analysoin vähän. 

On ihan tarpeellista ymmärtää, että muiden ihmisten kokemukset ja oletukset asioista voivat olla aivan erilaiset kuin sinun. Siksi itsensä ilmaiseminen on tärkeää, eli kertoo ne omat toiveet ja pelot, omat kokemukset, mitä ajattelee ja miksi. Muut eivät ole ajatuksenlukijoita, eikä suurinta rakkautta ole nähdä toisen läpi ja osata ihmeellisesti sanoa juuri oikeat asiat ja osata tehdä juuri oikeat asiat. 

Eli, omien ohjeideni mukaan: jos kirjoitat anonyymille palstalle ongelmasta, jota et halua mitenkään avata, niin miksi ihmeessä odotat että me täällä osaamme sanoittaa sinun puolestasi millaisista asioista on kyse? Entäpä jos avaisit itse asiaa enemmän? Ainakin sille parisuhteen toiselle osapuolelle olisi hyvä osata kertoa enemmän siitä, mikä omasta mielestä on tilanne.

Joko haaveilet vauvasta?