Puolisoni jumaloi minua mutta minä en jumaloi häntä

Kannattaa opetella. Mulla kuoli tunteet exään siihen, etten saanut riittävää vastakaikua.

Onko ongelma siis jumaloimattomuus vai kehumattomuus? 

Aika olennainen ero.

Kyllä ne ajan kanssa laantuu, ei kannata hermostua.

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma siis jumaloimattomuus vai kehumattomuus? 

Aika olennainen ero.

Ei ole ongelmaa tai ainakaan hän ei ole sanonut että olisi. Mutta joskus kiusaannun kehuista kun en itse osaa sanoa samanlaisia takaisin. Ja kehuminen on välillä ihan jumaloimista joten molemmista on kyse.

Kummallista kyllä, en saanut selvää aloittajan sukupuolesta tällä kertaa...

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, en saanut selvää aloittajan sukupuolesta tällä kertaa...

MIes.

Ei ole tervettä jumaloida yhtään ketään ihmistä. Joillain miehillä on tuo vika. Ahdistavat naisen nostamalla hänet jalustalle kuvitellessaan juuri kyseisen ihmisen olevan maailman kaunein ja ihanin ja peläten naisen katoavan jos eivät sitä jumaloi. Yleensä nainen kyllästyy ja lähtee kuunneltuaan sitä lässytystä aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, en saanut selvää aloittajan sukupuolesta tällä kertaa...

MIes.

Jumaloidaanko muka miehiä? Vain miehet nostavat puolisonsa jalustalle, naiset ovat kylmän rationaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa opetella. Mulla kuoli tunteet exään siihen, etten saanut riittävää vastakaikua.

Vastakaikua tunteille on kyllä ja niistä puhutaan paljon. Mutta sellaista intohimoista kehon kehumista en oikein osaa harrastaa varsinkaan sängyssä.

Jos olisi kumppani, haluaisin ihailla, en olla ihailtavana liiassa määrin että menee todella kiusalliseksi. Kehu kuulostaisi imelältä ja epäaidolta, jos toinen jatkuvasti hokee. Se oikean kanssa asia ei ehkä olisi niin paha ongelma, kuin väärän kanssa, teoriassa. Jos olisi eri mieltä jostain asiasta, esimerkiksi olisi vikaa esim. epätasainen iho itsellä jota se toinen ei myönnä - pelkästään kehuisi, siitä voisi tulla outo tilanne ja sokeakin näkee mikä on realismi.

Ihan tarkoituksella jätin sukupuolen mainitsematta koska en koe sitä tarpeelliseksi. Ja spekulaatiot osoittavat että ihmiset suhtautuvat eri tavalla kun olettavat jotain.

mutta minä en jumaloi häntä

Tarkoitat siis sanoa, että et jumaloi puolisoasi. Hän rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. 

Kyllähän tämä pitkän päälle voi olla ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitat siis sanoa, että et jumaloi puolisoasi. Hän rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. 

Kyllähän tämä pitkän päälle voi olla ongelma.

Tämä koskee vain fyysistä rakkautta eli sellaista seksuaalista intohimoa. Ja tiedostamme molemmat, että hänen tuntemansa vetovoima minuun on suurempi. Hän kehuu enemmän, haluaa enemmän ja myös näyttää sen sanoilla ja teoilla että rakastaa minun kehoani.

Suhteemme alussa olin tosi hulluna mieheeni. En pystynyt pitämään näppejäni erossa hänestä. Voi kuinka olisin halunnut hänen tuntevan samoin minua kohtaan. Minä janosin hänen rakkauttaan. Käytöksestään en kokenut hänen oikeastaan edes rakastavan minua, mutta hän sanoi rakastavansa kun kysyin sitä. Olin vähän katkerakin hänelle joskus, koska hän ei antanut minun kokea sellaista onnen huumaa siitä, kun tuntee kunnolla vastarakkautta. Olen nykyään hänen kaltainen, en kehu enkä tunnusta rakkauttani hänelle enää. Välillä pohdin, rakastanko edes häntä vielä. Hän on jotenkin tehnyt minutkin kylmäksi ihmiseksi.

Nauti siitä ap, kun puolisosi vielä on hulluna sinuun. Kaikki eivät pääse kokemaan sellaista ikinä.

Kannattaa ehkä alkaa jumaloimaan ennenkuin se alkaa hypätä vieraissa. Tuo on sille toiselle aivan kamala tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, en saanut selvää aloittajan sukupuolesta tällä kertaa...

Sama täällä? Outo aloitus. Minä en ainakan olisi suhtessa jossa itse en tunne mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, en saanut selvää aloittajan sukupuolesta tällä kertaa...

Aloittaja on todennäköisesti nainen ja puoliso mies.

Jumaloiminen on liioittelua ja teeskentelyä, se tekee olon kiusaantuneeksi. 

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Miesystäväni sanoo mun olevan maailman ihanin ja kehuu vartaloani (joka on ihan tavallinen keski-ikäinen normaalipainoinen kroppa selluliitteineen) ja välillä myös käyttää sanaa jumaloi.

Olen toki imarreltu, mutta myös epäuskoinen. Mun mielestä tuo on välillä niin liioiteltua.. ja kun hän jo sanoo kaiken, niin tuntuu teennäiseltä alkaa siinä samassa tilanteessa sanomaan hänestä jotain. Yleensä sanon sitten omia tunteitani jossain toisessa tilanteessa oma-aloitteisesti, se tuntuu itsestä paremmalta.

Mutta en ole ylipäätään tottunut tällaiseen tunneilmaisuun ja välillä on kieltämättä hyvin vaikeaa ottaa sitä kaikkea vastaan. Tulee just se tunne, että no mitäs minä nyt sitten osaan hänestä sanoa? Olen ehkä enemmän sellainen, joka näyttää rakkautta teoilla.