Tajusin luettuani tämän, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö

Koen elämäni ihan samanlaiseksi kuin tämä kirjoittaja.



***********************************

On tämä ollut pitkä tie. Kun vuosi sitten aloin saada apua, tuntui kuin kuristuslenkki olisi irrotettu kaulan ympäriltä. En uskonut pitkään aikaan, että apu voisi jatkua ja hyödyttää. Pälyilin edelleen ympärilleni pakotietä hakien. En uskonut mihinkään, minkään kestävyyteen, yleensä elämään. Elämä oli käsitteenä jotain pumpulihöttöä ja suurta huijausta.



Ihmettelin, miksi muut eivät halua kuolla yhtä usein kuin minä. Ja miksi muut eivät näe maailmaa yhtä surullisten lasien takaa kuin minä? Kun join nuorena paljon, koin sitä kautta sopivani porukkaan paremmin. Koin olevani herkempi kuin moni ympärilläni. Olen kärsinyt siitä niin kauan kuin olen sen ymmärtänyt. Että hei, eivät nuo muut koe tätä tilannetta yhtä rankasti tai herkästi. Eivät he suutu samalla tavalla sydänjuuriaan myöten tästä asiasta kun minä. Ja se oikeasti tuntuu! Ei ole ketään kenen kanssa jakaa. Mitä jos kaikki luulevat, että olen nössö. Pakko olla kova, ettei jää jalkoihin. Ei ikinä tunnetta, että tuntuisi hyvältä pidempään. Aina tulee mielen täyttämään suru, joka sumentaa kaiken. Se muuttaa myös muotoaan vihaksi. En ole voinut kestää sitä!



Pelko kaikesta. Kaiken alkamisesta ja loppumisesta. Tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Ylipäätään olemassaolosta. Jatkuvaa taakse vilkuilua, joka purkautuu välillä aggressiona. Kun elämässä tulee käännekohta tai minuun vaikuttava asia esimerkiksi ihmissuhteissa, aktivoituu pelot äkkiarvaamatta. Ne sekoittavat mielen helposti semmoiseksi, etten pysty ajattelemaan selkeästi. Impulssit liittyvät tähän tilanteeseen voimakkaasti. Mitä vaikeammin käsiteltävästä asiasta on kysymys, sitä nopeammin alkaa ylireagoitu puolustautuminen, jonka takana vaanii mieletön pelko. Ajatuksia, että minua ei jätetä, minua ei alisteta, minua ei nöyryytetä. Minua ei lyödä. Esimerkiksi uuteen työpaikkaan mentäessä minulle on tullut niin mielettömiä pelkotiloja epäonnistumisesta, että olen jättänyt menemättä ilmoittamatta mitään sinne. Ja yrittäny sen jälkeen tuhota itseäni. Silloin olen kokenut, ettei kukaan hyväksy minua tämmöisen teon jälkeen. Ihan kuin olisin tehnyt sen muille enkä itselleni. Olen pelännyt muiden ajatuksia ja mielipiteitä niin paljon, että olen kuvitellut niiden musertavan minut. Ja tunne, ettei elämä jatku, koska tein niin väärin.



Tunne viallisuudesta muiden joukossa. Syrjään siirretty. Olen paha ja huono. Toimin myös niin. Kukaan ei sitä voi ymmärtää. Häpeä on aina ihon alla valmiina. Estää tekemästä monia asioita. Rakentaa esteitä minun ja muiden väliin. Olen huono. Olen tyhmä. Olen tyhmän näköinen. Pukeudun ja käyttäydyn väärin. Ihmiset huomaavat, että häpeän, ja ne kohtelevat minua sen mukaan. Ja kerään vihaa muita kohtaan, kun häpeä on niin inhottava tunne ja sitä on niin vaikea kestää. Itsetuhoisuus liittyy myös tähän. Vihaisena ajattelen, että muiden on helpompi ilman minua. Häpeä synnyttää raivoa, joka on kestettävä yksin. Sitä on vaikea jakaa muiden kanssa. Syntyy negatiivinen ajattelu kaikesta ja ymmärrys muiden ihmisten inhimillisyydestä katkeaa. Häpeä tehdyistä teoista. Kaiken päättyminen siihen, että painan pääni alas ja "menen itseeni" niin kuin lapsena. Häpeä aktivoituu heti, jos en esimerkiksi ymmärrä jotain asiaa. Sen jälkeen tulen vihaiseksi, torjuvaksi ja riidanhaluiseksi. Häpeä omasta itsestä. Ei tuo voi pitää tämmöisestä! Koetan antaa toiselle kaiken, mitä se haluaa, että se pitäisi minusta eikä huomaisi minun huonommuutta. Omat halut ja toiveet sivuun. Häpeä uskottelee, että ansaitsen huonoa kohtelua. Anteeksi pyytelyä opitusti ilman ymmärrystä, mitä se oikein tarkoittaa. Häpeä omaa sisäistä maailmaa kohtaan, muiden seurassa aina paniikkiin asti. Häpeän tunne tulee myös yksin ollessa. Häpeän istua paikallani tai syödä. Tai harrastaa seksiä. Häpeä soimaa ja painaa alas.



http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=epävakaa&p_artikkeli=epi00001