Miten masentunut pääsee ulos neljän seinän sisältä?

Yleensä sillä kun kävelee ovesta ulos, ei se niin vitun vaikeeta ole. nimimerkillä kokemusta on :D

Tee arkirutiineista jonkinlainen päivärytmi. Käy kävelyllä ja keskity ympärillä olevaan luontoon. 

Yleensä noin paha masennus vie alkoholismiin ja kodittomuuteen. Heitähän on muutama tuhat Helsingin alueella ilman kattoa pään päällä. Masentuneita ilman apua, ilman asuntoa. He eivät pääse neljänseinän sisälle elleivät pääse vankilaan rikoksesta.

He eivät myöskään valita keskustelupalstoilla kuinka pääsisi neljänseinän sisästä ulos.

eli ei ne masennuslääkkeet mitään auta..

Tämä on niin epätoivoista junkaamista.



En mielestäni näyttele masentunutta, tekeydy tällaiseksi. Keskittymiskyky, aloitekyky ja muisti vain eivät ole normaalia.

Olen kärvistellyt puoli vuotta lääkkeillä ja kyllä on hankalaa. Kuin umpihankeen hiihtäisi iltahämärissä.

itse olin masentuntut n. 8-10kk, joista 2-3kk puolivaikeasti ja 1 kk vakavasti. silloin ei olisi haitannut vaikka joku ois sanonut, että kuolet huomenna, ai että ois helpottanut. masentunen tunti on aktiivisen vuorokausi, se on tuskaa maata sohvalla, kun ei meinaa vessaan pystyä menemään tai ei viitsi edes raapia kun kutitttaa. MUTTA:

SINÄ SELVIÄT! et ehkä usko sitä, mutta niin vaan on. mullakaan lääkkeet ei auttanu kuin pahimman yli. sain sitten cipralexin lisäksi seroquel prolongia ja auttoi. seroquelin lopettaminen oli tuskaa, masennuin melkein uudestaan, mutta sitten viikon-parin jälkeen alkoi tulla virtaa. kukaan ei voi sanoa kauanko kestää, mutta siitä selviää, vaikka ei sitä usko vaikka kuka saniosi. pelkkä aika ei aina auta, vaan jokin elämänänmuutos, negatiivinenkin voi auttaa. tauti on niin ihmeellinen, että vain sen läpikäyneenä voi ymmärtää. voimia!

mun kaveri selvisi.

tutustuin häneen kun oli lääkityksellä ja masentunut. on sairastanut kuulema koko aikuisiän

(nyt jo keski-ikäinen)

ei osaa oikein jäsennellä mikä sai hänet parantumaan ja nousemaan kuilusta mutta joka tapauksessa minulla on ihana, elinvoimainen ja "uudesti syntynyt" ystävä :)

Ilman lääkkeitä? Voiko "oivallus" ja tietoisuus masennuksesta parantaa...?

mihinkään katoa.



Itslläni vakava masennus, lääkitys ja terapiahoito. Silti aina välillä on niin paha olla, etä henkeen ja sydämeen sattuu eikä mikään tunnu miltään eikä millään ole mitään väliä.

Olen aivan lamassa.

välittää ja soittaa ovikelloa. Auttaa vaatteet päälle ja ottaa kädestä kiinni sekä vie ulos. Uusiin paikkoihin, luontoon, minne tahansa.

terapiajonosta sysätyille, jotka kuntoutuu ihan kotikonstein.



Ihan helvetisti tässä kuntoutuukin.

Olen kärvistellyt puoli vuotta lääkkeillä ja kyllä on hankalaa. Kuin umpihankeen hiihtäisi iltahämärissä.

ja 5 kk sairaslomalla.



Olinkohan 3? Mutta siis vakava masennus on.

Mitään terapiaa ei ole, kun kuntoudun kuulema kotioloissa. Onhan elämäntilanteeni normaali. työ ja perhe kasassa.



Mutta todella vaikeaa on. Lääkkeet vie vain pahimman ahdistuksen ja synkkyyden. Paranemisesta en tiedä.

lääkkeitä käyttänyt kaksi vuotta ja terapiassa ollut vuoden. Sitten kuoli toinen vanhemmistani puoli vuotta sitten ja nyt on taas aika vaikeaa.

ja jäi 3 nuorempaa sisarusta minun vastuulle. olin itsekin vain 17v.



masennus kesti 3v. askel askelellta kohti valoa, uskoen parantumiseen. ajatuksen, läheisten avulla



en halunnut lääkkeitä. oloa voisi kuvailla niin että ei satu yhtä paljon jos joku sahaisi jalkaa irti eli tiedän sen tuskaisen olon.



luulee että haluaa kuolla mutta sitä haluaa vain pois sen tuskaisen olon

Masennuin en hakenut apua minulla ei ollut ystäviä. Lopetin työnteon en vain mennyt enkä vastaillut puheluihin. Pian ei jäänyt rahaa maksaa laskuja joten aloin saamaan muistutuksia.

Sitten eräänä aamuna minut ulosotettiin. En ollut syönyt mitään viikkoon ja ihmettelin kun ihmisiä lappasi sisään ja vei irtaimistoa. Sitten minut heitettiin pihalle.



Ensimmäinen yö oli vaikea. Oli kylmä ja yritin saada unta paperinkeräyslaatikossa. Olin katsonut karpolla asiaa jossa joku pummi nukkuin sellaisessa.



Totuin siihen. Elin vähän aikaa pihalla taivasalla. Minut parikertaa pahoinpideltiin ja ryöstettiin (mitään ryöstettävää ei ollut)



Sain lopulta apua en kyllä itse ollut halukas apuun. Halusin vain olla itsekseni. En nyt kerro koko tarinaa mutta minulla on nyt asunto ja opiskelupaikka ja vauva.

Masennuin en hakenut apua minulla ei ollut ystäviä. Lopetin työnteon en vain mennyt enkä vastaillut puheluihin. Pian ei jäänyt rahaa maksaa laskuja joten aloin saamaan muistutuksia. Sitten eräänä aamuna minut ulosotettiin. En ollut syönyt mitään viikkoon ja ihmettelin kun ihmisiä lappasi sisään ja vei irtaimistoa. Sitten minut heitettiin pihalle. Ensimmäinen yö oli vaikea. Oli kylmä ja yritin saada unta paperinkeräyslaatikossa. Olin katsonut karpolla asiaa jossa joku pummi nukkuin sellaisessa. Totuin siihen. Elin vähän aikaa pihalla taivasalla. Minut parikertaa pahoinpideltiin ja ryöstettiin (mitään ryöstettävää ei ollut) Sain lopulta apua en kyllä itse ollut halukas apuun. Halusin vain olla itsekseni. En nyt kerro koko tarinaa mutta minulla on nyt asunto ja opiskelupaikka ja vauva.

Masennuin en hakenut apua minulla ei ollut ystäviä. Lopetin työnteon en vain mennyt enkä vastaillut puheluihin. Pian ei jäänyt rahaa maksaa laskuja joten aloin saamaan muistutuksia. Sitten eräänä aamuna minut ulosotettiin. En ollut syönyt mitään viikkoon ja ihmettelin kun ihmisiä lappasi sisään ja vei irtaimistoa. Sitten minut heitettiin pihalle. Ensimmäinen yö oli vaikea. Oli kylmä ja yritin saada unta paperinkeräyslaatikossa. Olin katsonut karpolla asiaa jossa joku pummi nukkuin sellaisessa. Totuin siihen. Elin vähän aikaa pihalla taivasalla. Minut parikertaa pahoinpideltiin ja ryöstettiin (mitään ryöstettävää ei ollut) Sain lopulta apua en kyllä itse ollut halukas apuun. Halusin vain olla itsekseni. En nyt kerro koko tarinaa mutta minulla on nyt asunto ja opiskelupaikka ja vauva.