Lue keskustelun säännöt.
Miksi stressaan ihan kaikesta? Jopa ihmisten läsnäolosta.
30.12.2021 |
Stressaan ulos menemistä ja ihmisten katseita.
Töissä stressaan jatkuvasti.
Stressaan tehdä ruokaa muille.
Stressaan kaikesta ulostulostani.
Stressaan elämää ja sitä että olen näin stressaantunut.
Silti yritän olla ihan rennosti ja vähät välittää stressistä. Silti takaraivossa sellainen hälytystila koko ajan päällä jos jossain olen.
Aina en sitä edes tiedosta muuten kuin sillä tavalla, että tuntuu, että kaikkeen liikkumiseeni kiinnittää huomiota ja kaikkeen mitä sanon tai teen. Vaikka ketään ei kiinnosta ja tiedostan sen, hyvä jos minua edes kummemmin huomataan.
Silti olen stressaantunut.
Kommentit (13)
Kuulostaa kuluttavalta. Mitä aattelit asialle tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkin sitten kaiken aikani jatkuvasti väsynyt. Energia on ihan lopussa. Kaikki vie voimia.
Pelkästään elossa oleminen.
-ap
Etkö ole yhtään vastauksen osaakaan keksinyt, mistä tuo johtuisi tai mitä voisit asialle tehdä? Urheiletko tai liikutko edes kohtuullisesti? Voisi auttaa.
Alitajunnassa jotain mörköjä kai. Itse nään painajaisia. Aina niitä ei edes muista, mutta silti on herätessä murtunut olo.
Älä tee muille ruokaa, paitsi jos lapsille on pakko tehdä joskus. Vähennä kontakteja ja stressitiloja. Etsi rentoutta. Mieti mitkä ne ahdistuksen lähteet ovat ja vähennä niitä. Myöhemmin saa niistä uusia ajatuksia, eri kannalta. Ja aika moni ihminen kyllä seuraa muita katseella, suomessa tyypillistä, silloin pitää keskittyä siihen mihin on itse menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Testaa jotain lisäravinnetta mikä voisi rauhoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kuluttavalta. Mitä aattelit asialle tehdä?
No olen tehnyt harjoituksia. Kuunnellut kirjoja, josta saada apua tähän.
Esimerkiksi se, että kuvittelen, että minä voin katsoa itseäni ulkpuolelta ja hiljentää pääni sisäiset ajatukset, sen jatkuvan pölinän.
Jopa kerran onnistuin pääsemään täydelliseen rentoutumisen tilaan ja tyhjentämään mieleni useiksi minuuteiksi. Se oli aika vapauttavaa.
Toiseksi terapia mutta kun minua hävettää niin paljon, etten tiedä kehtaanko puhua niistä häpeän juurisyistä. Olen miettinyt, että terapia on ainoa pelastus mutta kun ajattelen konkreettisesti, että kerron ne syyt niin häpeä nousee niin valtavaksi että mietin, etten tiedä onko minusta koko hommaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alitajunnassa jotain mörköjä kai. Itse nään painajaisia. Aina niitä ei edes muista, mutta silti on herätessä murtunut olo.
Itsekin näen jatkuvasti painajaisia.
Nykyään olen onneksi niissä selviytyjä, voitan jonkin mörköni mitä siellä ikinä onkaan.
Yleensä olen jossain taistelussa, jonka voitan lopulta. Siis nykyään.
Kai siitäkin voi itselleen iloa saada, edes painajaistet koituvat voitokseni.
Ap
Mulla on toi sama, ja voin sanoa, että terapia ei auta yhtikäs mitään. Myöskään eivät auta luontaistuotteet ja se hemmetin metsissä samoilu viehkeästi luonnon voimista nauttien vasta mitään ei autakaan! Sen verran olen itsekseni asiaa tutkinut, että syy on ikään kuin ylikehittyneessä aivojen hälytysjärjestelmässä. Sunkin päässä kiertää varmaan noissa tilanteissa stressihormoni kortisoli. Sä olet tavallaan aineiden vaikutuksen alaisena ja ihan niin kuin humalassa olevalla ei mikään vitamiini tai luontosamoilu jeesaa, ei tota stressihormoniakaan millään höpökonsteilla saa sieltä elimistöstä pois. Se poistuu kun on poistuakseen. Ainoa, minkä voisin kuvitella auttavan pitkässä juoksussa, on itsensä siedättäminen olemalla jatkuvasti noissa hermostuttavissa tilanteissa, jolloin sun päänuppi tottuu niihin. Mutta emmä itse pystyisi siihen. Joten koitan vain kestää. Mutta mua auttaa se, että pystyn hahmottamaan ton jutun... että se on todellinen tila ja stressihormoni ja muut asiaan vaikuttavat hormonit tuolla mun päässä nyt vaan lähtee eri tavalla liikkeelle kuin joillain muilla ja sitten mulla on tää riesa kannettavanani. Jollain toisella on joku toinen riesa, kuten vaikka kohtuuton aggressio tai pakkomielle uhkapelaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että olisi kyllä ratkaisu tähän kaikkeen. Siksi en usko, että tämä on vain jokin loputon virhe aivojen ohjelmoinnissa.
Olen kokenut elämässäni yhden vaiheen, jolloin tunsin uskomatonta rauhaa ja muistan kun sanoin ääneen eräälle työkaverille, että: "minua ei nykyään stressaa enää mikään, olen huoleton ja vapaa"
Noihin aikoihin muistan myös kun kerroin eräälle ihmiselle kuinka ihanaa elämä on.
Muistan kun hän vastasi siihen nauraen, että ei todellakaan ole.
Noi muistot tuntuvat hyvin oudoilta nyt kun olen se ihminen, joka on täysin päinvastainen noista ajatuksista. Olin niin onnellinen ja nyt taas aivan hajalla.
Tapahtui paljon kaikkea pahaa joka sai ajatusmaailman kääntymään päälaelleen.
Kaipaan tuota nauravaista ja vahvaa ihmistä. Se joka seisoi omilla jaloillaan, eli itsenäistä hyvää elämää.
Pelkään, etten löydä itseäni enää. Tätä on kestänyt kaksi vuotta ja olen jopa ajatellut kuolemaa viimeisenä vaihtoehtona tämän kaiken päänsisäisen ahdistuksen keskellä.
Mutta tämäkään ei voi olla todellista, on vain jokin ohimenevä vaihe ja yritän vain sopeutua tähän ja toivoa, että joku päivä olen oma itseni jälleen.
-ap
Luulen, että tällä sekopäiden foruumilla ei fiksut psykologit vieraile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kuvittelet että täällä joku voisi auttaa? Täällä on ihan hirveästi teitä mielenterveysongelmista kärsiviä! Luulisi riittävän jos terapeutille puhuu, mutta ei: meille maallikoille pitää purkaa ongelmiaan! Miksi?
Kiinnitetään*
-ap