Miten olette oppineet hyväksymään miehen, joka ei puhu eikä pussaa?

Hah en edes päätyisi yhteen sellaisen kanssa.

Ei mitenkään. Vaihtamalla paranee, kun maailma on suuri. Hyväksyä voi kaikki ihmiset, mutta miksi joku ottaisi kumppaniksi ikimököttäjän, paitsi jos kemiat kohtaa.

Hyväksyn tietenkin, omani on toisensorttinen.

Lakkasin stressaamasta ja puhun yleensä ongelmani kavereille tai terapeutille.  Vuosien aikana miehestä on tullut puheliaampi. Huolehdin vain omasta puhumisestani ja käytöksestäni, miehellä on vapaus tehdä miten tykkää. Aina en ihan ymmärrä tiettyjä hetkiä, mutta en jaksa välittää.

Jätin hänet lasten saamisen jälkeen.

Minä en miehiä hauku.  Olen välillä itse paha akka.

En jaksanutkaan enää. Yhdessä olimme 20 vuotta, joista seitsemän vuotta oli ala-arvoista. No ainakin yritin. Nykyisin on mies, joka on sosiaalinen, puhuu tunteista ja näyttää ne. Etäsuhde, mutta niin lämmin verrattuna tuohon suhteeseen exän kanssa.

Puhuvia ja pussaavia kilttimiehiä on mökit täynnä yksinäisyyttänsä itkemässä. Ei liene kovin tärkeä ominaisuus miehessä?

Fiksu ihminen pärjää itsekseenkin jos ei tuon parempaa vaihtoehtoa kykene itselleen nappamaan. Tyhmä sitten vaan valittaa, kukaan terve ei sopeudu.

Mulle kävi niin, että mä vain totuin tilanteeseen. Loppujen lopuksi se oli sitten mies, joka halusi erota.

Nyt tapailen onneksi miestä, joka sekä puhuu että pussaa.

Hyväksyttäkääpä miehenpuolet itsenne naisella.

En ole tottunut. Tuollahan se on ilmeisesti. En ole ihan varma, kun ei puhu mitään koskaan ei ole mitään asiaa.

Minkä ikäisiä miehiä aloittaja tarkoittaa? Omien kokemusteni perusteella oikeastaan kaikki 80-90-luvuilla syntyneet miehet kykenevät puhumaan tunteistaan. Ei välttämättä kovin usein, mutta edes jonkin verran. 

En ole oppinut hyväksymään ja kärsin tilanteesta. Elämään tuli myös pari isompaa omaa ja lähiomaisen terveysongelmaa ja samanaikaisesti isoja ratkaisuja työelämän suhteen. Mies ei ole sanallakaan tai millään teoilla osoittanut tukea. Nyt joulun aikana tämä taas korostui, kun olin todella puhki poikki pinoon ja pienintäkään armoa en saanut vaan niin vain oletti, että hoidan koko rumban yksin. Ja pakkohan se oli - lasten takia. Odotan, että lapset pääsevät ala-koulusta ja sen jälkeen lusikat jakoon.

Eniten meinaa katkeroittaa se , että itse aikoinaan tuin miestä kaikin mahdollisin keinoin, kun joutui puoleksi vuodeksi työttömäksi ja oli alamaissa. Myös terveysasioissaan olen selvittänyt ja auttanut asioissa. En enää. Viime syksynä olin 39 asteen kuumeessa (ei ollut korona) ja en jaksanut laittaa lapsille ruokaa. Mies suuttui kun en ollut käynyt kaupassa. Ihanan itsekästä ..

Vaihtamalla parani

Otin vain kravatista kiinni ja vedin sen hiljaisen nössön tanssilattialle. Niin se silloin ennen vanhaan meni. Ei enää nykyään. Onneksi? No tulihan siitä sentään lapsia aikaiseksi. Mutta ei ollut hänestä isäksi pitkällä tähtäimellä. Alkoholi kiinnosti lopulta

enemmän kuin oma perhe.

Kaverin isäpuoli oli tällainen mölli, jolla oli tasan yksi ilme ja sanoi ehkä pari kertaa viikossa muutaman sanan. Ihmettelin kovasti, että miten kaverin mutsi -iloinen, kaunis ja sosiaalinen nainen- oli tuollaisen valinnut. Ei se liitto sitten kestänyt kun 10v, yhden yhteisen lapsen saivat. Kaveri ja isoveljensä eivät mokoman mörököllin kanssa tulleet ollenkaan toimeen. Vähän aiheen ohi meni, mutta itse en tuollaisiin (joiden tunne-elämä on lähinnä jääkaappipakastimen luokkaa) edes vilkaise.

muutama sälli kaveri piirissä joilla turpa käy kokoajan mutta harvoin sieltä mitään mielekästä tulee.

itse hiljaisempi ja pussata voisin kumppaniani jos hänkin sitä haluaisi.

naisten vaivat vieneet siltä halut joten varmaan viisaampaa katsoa sitä hetkeä jolloin olis

molemmin puoleista. en kuitenkaan koe mököttäväni.

ja ihan hauskaakin on.

Hyväksyn hiljaiset ja pidättyväiset ihmiset täysin, mutten itse koskaan ole alkanut sellaisen kanssa parisuhteeseen, koska kaipaan kumppaniltani keskusteluseuraa ja hellyyttä. Sellaisiin kykenevän ihmisen kanssa päädyin sitten naimisiinkin ja olen pian 20 vuotta ollut tyytyväinen.

Pitäisi ihmisten mielestäni vähän tarkemmin katsoa siinä seurusteluvaiheessa, sopivatko persoonallisuudet oikeasti yhteen. Hiljaiselle miehelle löytyy varmasti juttuseuraa kaipaamaton kumppani, kun vain malttaa tarpeeksi etsiä.

Mitä tunnekylmällä tekee - ei niin mitään, ellei ole paksu lompakko.