Jos teille tapahtuu jokin ikävä välikohtaus/tilanne, kuinka paljon mietitte sitä jälkikäteen?

Nykyään yritän miettiä mitä se tilanne yrittää opettaa minulle? Mitä se kertoo itsestäni?

Paljon.

Yritän unohtaa, mutta kyllähän ikävä tilanne pulpahtaa mieleen välillä.

ihan helkutin paljon ja pitkään. En osaa pästää irti.

Kyllä mulla on ikävä taipumus vatuloida asiaa. Mutta se on myös tapa käsitellä se. Jos pääsee johonkin lopputulemaan, kuten vaikka mitä itse teki väärin vai tekikö mitään, niin sitten helpottaa, ja toivon mukaan näistä oppiikin jotain.

Vierailija kirjoitti:

ihan helkutin paljon ja pitkään. En osaa pästää irti.

Itsellä tapahtuu tätä myös, etenkin stressaantuneena tulee tietynlaisia ajatusjumeja, joista en pääse mitenkään eroon ja tuntuu että pääräjähtää. Onkohan tuollaisille joku ihan oikea sana tai diagnoosi?

Aiemmin ajattelin todella paljon ja tarkkaan kaikkea. Itseasiassa se oli sellainen automaattinen reaktio mikä ihan itsenäisesti alkoi pyöriä päässä vaikka en erityisen tietoisesti sitä tehnyt.  Nykyään olen tullut siihen tulokseen, että siitä tilanteesta tekee erityisen pahan nimenomaan se jälkipuinti.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihan helkutin paljon ja pitkään. En osaa pästää irti.

Itsellä tapahtuu tätä myös, etenkin stressaantuneena tulee tietynlaisia ajatusjumeja, joista en pääse mitenkään eroon ja tuntuu että pääräjähtää. Onkohan tuollaisille joku ihan oikea sana tai diagnoosi?

Pakkomielle?

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin ajattelin todella paljon ja tarkkaan kaikkea. Itseasiassa se oli sellainen automaattinen reaktio mikä ihan itsenäisesti alkoi pyöriä päässä vaikka en erityisen tietoisesti sitä tehnyt.  Nykyään olen tullut siihen tulokseen, että siitä tilanteesta tekee erityisen pahan nimenomaan se jälkipuinti.   

Toisaalta, voiko ihminen kehittyä ilman jälkipuintia?  mutta sitten taas toisaalta, emme kuitenkaan ehdi kehittymään "valmiiksi" tämän elämän aikana, joten mitä väliä jos ei ole niin hirveän oppinut ja kehittynyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihan helkutin paljon ja pitkään. En osaa pästää irti.

Itsellä tapahtuu tätä myös, etenkin stressaantuneena tulee tietynlaisia ajatusjumeja, joista en pääse mitenkään eroon ja tuntuu että pääräjähtää. Onkohan tuollaisille joku ihan oikea sana tai diagnoosi?

Joo no stressaantuneena ahdistuneena tosi pahasti väsyneenä todellakin saattaa ihan mikä vaan jäädä päähän jumittamaan jumittamaan jumittamaan... mutta sehän ei siitä välikohtauksesta johdu vaan se on vaan aivojen ihan oma sisäinen "stressijumitustila". Vaikkei mitään välikohtausta olisi tapahtunut, vaikkei mitään jumitettavaa edes olisi, niin silti aivot saattaa jumittaa jumittaa jumittaa...

En tiedä tuolle virallista nimeä. Mutta sen olen huomannut että jos alkoholin kanssa tulee turhan pitkiä putkia niin sitten alkaa tapahtua tuota jumitusta aivan äärimmäisen paljon, tulee oikea hypersuperahdistus ahdistus ahdistus. Sen nimi taitaa olla "juoppohulluuden ensimmäinen vaihe". Ryyppääminen kannattaa lopettaa siinä vaiheessa välittömästi, koska ei todellakaan halua edetä seuraaviin vaiheisiin eli aina vain lähemmäs psykoosia.

--

Eli ihan vinkki kaikelle ajatusten työstämiselle: ensimmäisenä pitää saada stressit pois, pitää saada itsensä levolliseen mielentilaan. Ainoastaan levollinen mieli pystyy käsittelemään ajatuksia jotenkin fiksusti.

Eli ensin mielentila paremmaksi. Vasta sitten ajatustyö, ajatukset paremmiksi.

Ketutuksen keskellä ei ajatus toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ihan helkutin paljon ja pitkään. En osaa pästää irti.

Itsellä tapahtuu tätä myös, etenkin stressaantuneena tulee tietynlaisia ajatusjumeja, joista en pääse mitenkään eroon ja tuntuu että pääräjähtää. Onkohan tuollaisille joku ihan oikea sana tai diagnoosi?

Joo no stressaantuneena ahdistuneena tosi pahasti väsyneenä todellakin saattaa ihan mikä vaan jäädä päähän jumittamaan jumittamaan jumittamaan... mutta sehän ei siitä välikohtauksesta johdu vaan se on vaan aivojen ihan oma sisäinen "stressijumitustila". Vaikkei mitään välikohtausta olisi tapahtunut, vaikkei mitään jumitettavaa edes olisi, niin silti aivot saattaa jumittaa jumittaa jumittaa...

En tiedä tuolle virallista nimeä. Mutta sen olen huomannut että jos alkoholin kanssa tulee turhan pitkiä putkia niin sitten alkaa tapahtua tuota jumitusta aivan äärimmäisen paljon, tulee oikea hypersuperahdistus ahdistus ahdistus. Sen nimi taitaa olla "juoppohulluuden ensimmäinen vaihe". Ryyppääminen kannattaa lopettaa siinä vaiheessa välittömästi, koska ei todellakaan halua edetä seuraaviin vaiheisiin eli aina vain lähemmäs psykoosia.

--

Eli ihan vinkki kaikelle ajatusten työstämiselle: ensimmäisenä pitää saada stressit pois, pitää saada itsensä levolliseen mielentilaan. Ainoastaan levollinen mieli pystyy käsittelemään ajatuksia jotenkin fiksusti.

Eli ensin mielentila paremmaksi. Vasta sitten ajatustyö, ajatukset paremmiksi.

Ketutuksen keskellä ei ajatus toimi.

Kyllä, samaa mieltä. Itse nukun aina yön yli ennen kuin teen mitään johtopäätöksiä tai ratkaisuja, jos vain mahdollista.

Riippuu paljolti asiasta. Jos kyse on jostain omasta väärästä teostani, saatan kyllä pitkäänkin sitä vatvoa ja tuntea syyllisyyttä. Jos olen tehnyt tahattomasti jonkun virheen ja siitä tulee seurauksia, se on helpompi käsitellä ja pääsen siitä yli, kun asia on selvitetty. Jos joudun mukaan johonkin sotkuun, jossa olen enempi sivullinen tai ns. uhri, niin pääsen siitä kyllä yli nopeastikin.