Loukkaantuisitko vai suutuinko turhasta?
Joulupöydän valmisteluissa anoppilassa pilkoin vihanneksia. Anoppilassa kerätään biojätteet minulle käsittämättömällä tavalla tiskipöydälle muovipussiin, joka sitten viedään/ tyhjennetään taloyhtiön biojätesäiliöön. Itseäni leviävä muovipussi pöydällä inhottaa ja otin tiskikaapista ensimmäisen näkemäni muovikulhon, johon viritin uuden biojätepussin ja siirsin sitten kuoria yms. ajatuksena viedä biojätepussi sitten lähtiessä pois. Saatiin syötyä ja istuttua kahvilla ja lähtiessä ajamaan kotiin unohdin sen biojätepussin. Matkalla kotiin miehen siskolta tulee viestitä että miksi salaattikulhossa on biojätteitä ja ”yäk, oksettavaa, homeiset jätteet on nyt pilanneet sen kulhon eikä meidän perheessä koskaan laiteta roskia ruoka-astiaan. Nyt kaikkia varmasti sairastuvat”. Se siitä joulufiiliksestä!
Myönnän unohtaneeni sen biojätepussin lähtiessäni mutta en ymmärrä miten muovikulho jossa on salaatinkantoja, juuresten kuoria ja kahvinporoja biojätepussissa sairastuttaa kaikki vielä pesun jälkeen. Enkä ymmärrä ollenkaan miten olisi ollut hygieenisempää antaa niiden olla siinä pöydällä. Ja pahin on tuo ”MEIDÄN perheessä”! Veljensä kanssa olen elänyt vasta 30 vuotta eikä sisarkaan ole asunut anoppilassa moneen kymmeneen vuoteen. Anoppi on jo vanha ja sairas; hän ei enää keittiössä häärää ollenkaan, joten kumpikin meistä oli vieraassa taloudessa puuhaamassa. Argh, nyt halua olla enää ikinä missään tekemisssä tuon ihmisen kanssa. On muutenkin äärettömän hankala ja kaikki on vaikeaa; mm. kaikki kaapista otettavat astiat piti ensin pestä ”ettei niissä ole pölyä” ja auta armias jos yrität tehdä jotain ripeästi, pelkkää sanomista hutiloinnista tai hän teki uudestaan perässä. Mikään ei kelpaa.
Kommentit (31)
Monasti stressi purkautuu juuri noin ja se suuttumus on ylimitoitettua.
Se biojätepussi ei olisi unohtunut, jos se olisi ollut siinä pöydällä.
Eikö se tiskipöytä sitten saastuisi?
En loukkaantuisi koska olen täysijärkinen aikuinen ihminen. No toisaalta en olisi edes mennyt ottamaan mitään kulhoja ja duunailemaan omia viritelmiäni, vaan olisin käyttänyt sitä tiskipöydällä ollutta biojätepussia. Jos olen jossain muualla niin kestän sen miten heillä on asiat järjestetty vaikka en itse samalla tavalla tekisikään.
Talossa talon tavoilla ja talo pitää tapansa.
Sinulla on ikää noin 50 vuotta (koska yhteistä taivalta puolison kanssa jo 30 vuotta) etkä vielä ole oppinut anoppilan tavoille? Ollaksesi noin pätevä kotitöissä on pakko ihmetellä, miten saatat jättää biojätepussin tiskipöydälle, eikö sinulla ole tapana siistiä jälkiäsi lainkaan?
Tavallisella järjenjuoksulla varustettu nainen ei nappaa mitä tahansa kulhoa, vaan kysyy, voinko ottaa tämän biojätteille. Miksi et kysynyt? Jos sinua inhottaa leviävä muovipussi tiskipöydällä, niin arvaa kahdesti, miten paljon anoppia inhottaa biojätteet salaattikulhossa.
Toivottavasti käly seuraavan kerran teille tullessaan keksii kaataa kahvinporot smoothiemukiisi. Kun se osui ekana käteen astiakaapista.
Vierailija kirjoitti:
Se biojätepussi ei olisi unohtunut, jos se olisi ollut siinä pöydällä.
Fyysisesti oli ihan samassa paikassa tiskipöydällä. Unohdin että piti hakea keittiöstä lähtiessä
Vierailija kirjoitti:
Monasti stressi purkautuu juuri noin ja se suuttumus on ylimitoitettua.
Monasti???
Ne ap:n biojätteet oli juuresten kuorimatähteitä
Ennen kulhoon (ja pussiin) joutumistaan on olleet oletettavasti jääkaapin vihanneslokerossa.
Miksei kaikki nyt sairastu, kun syövät vihanneslokerossa olleita elintarvikkeita?
Kai sen kulhon voi pestä?
Unohda koko juttu. Mikään ei mennyt pilalle, eikä vahinkoa tapahtunut.
Kai sanoit, että unohdit viedä biojätepussin? On aina riski mennä muuttamaan jonkin kodin käytäntöjä, vaikka ne vaikuttaisivat ällöttäviltä. Ainakin pitäisi kysymällä varmistaa, että se on kotiväelle ok.
Mielestäni et silti loukkaantunut turhasta, jos miehen siskon reaktio oli noin yliampuva. Tarkoituksesi oli kuitenkin hyvä.
Ensi joulu sitten omassa kodissa.
Ei se kulho saastu päivän vanhoista bioroskista enempää kuin ruuastakaan
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ikää noin 50 vuotta (koska yhteistä taivalta puolison kanssa jo 30 vuotta) etkä vielä ole oppinut anoppilan tavoille? Ollaksesi noin pätevä kotitöissä on pakko ihmetellä, miten saatat jättää biojätepussin tiskipöydälle, eikö sinulla ole tapana siistiä jälkiäsi lainkaan?
Tavallisella järjenjuoksulla varustettu nainen ei nappaa mitä tahansa kulhoa, vaan kysyy, voinko ottaa tämän biojätteille. Miksi et kysynyt? Jos sinua inhottaa leviävä muovipussi tiskipöydällä, niin arvaa kahdesti, miten paljon anoppia inhottaa biojätteet salaattikulhossa.
Toivottavasti käly seuraavan kerran teille tullessaan keksii kaataa kahvinporot smoothiemukiisi. Kun se osui ekana käteen astiakaapista.
Kotona mulla on jätteiden lajittelu roskiskaapissa ja selkeästi merkitty kannellinen biojäteastia siellä. Anoppilan tapa on pitää biojätteet tiskipöydällä, ei minun. Vien edellisen biojätepussin ja kaikki muut roskat ennenkuin aloitin työn + pesin sen tiskipöydän. Mutta minusta on hankalaa saada niitä salaatinkantoja, kuoria yms. laitettua pöydällä ”valuvaan” pussiin, joten laitoin uuden pussin muoviastiaan (jota en tiennyt salaattikulhoksi) Siinä vaiheessa kun tätä salaattia tein, käly ei vielä ollut paikalla eikä ollut ketään, jolta kysyä mitä astia saisi käyttää biojätepussin tukena. Ap
Tuo perään viestitteleminen jostain biojätteestä paljastaa vaan miehen siskon oman ahdasmielisyyden. Ei nyt ap turhasta loukkaantunut, mutta turhaa on loukkaantua jonkun toisen pakko-oireilusta.
No en tajua, mitä valittamista tuossa on, jos laittaa juuresten, hedelmien yms. kuoret kulhoon siihen sijoitettuun biojätepussiin. Tuohan on tosi siistiä minun mielestäni.
Uusavuttomia olette kaikki.
Heitätte varmaan pois ruuat joiden viimeinen päivä on mennyt umpeen.
=D=D
Ok