Lue keskustelun säännöt.
Vääristynyt kehonkuva ja ruokasuhde
21.12.2021 |
Mulla on painon pudottamisen jäljiltä täysin vääristynyt kehonkuva. Näkyy niin, että saatan ajatella olevani vuoroin laihempi, että paljon painavampi kuin olen. Mieli hakeutuu jatkuvasti "terveellisen" (not) ruoan pariin: siis oikeasti kalorittoman. Oon hakeutunut juttelee siitä mutta aika venyi pitkälle niin aattelin josko täällä ois vertaistukea. Jos aihe triggeröi, ei kannata lukea pitemmälle.
On tosi surullista että kun luuli ennen kaiken olevan paremmin "sitten kun" - ja siis teki pudotuksen tosi hitaasti ja enemmänkin elämäntavan muutoksena - niin jäljelle jäi silti tosi kiero kehokuva ja huono ruokasuhde.
Mulla tuli 2016-17 jopa 12 kiloa lisää kun kilpirauhaslääkitys oli persiillään. Pudotus oli hidasta, mutta olen saanut itseni aika lähelle sitä painoa mistä lähdin - painoin ennen 52 kiloa, nyt 58 kiloa. Ennen laihdutusta 67 kiloa, joka ei ole paljon sinänsä, mutta kertaheitolla se näkyi lyhyessä ihmisessä ja tuntui mielessä.
Yritin tiputtaa järkevästi mutta tiputus oli tosi vaikeaa ja hidasta kilpirauhasongelmien kanssa, ja siinä jossain vaiheessa oma kehokuva meni mielessä ihan perseelleen.
Nyt olen pysynyt aika itsestään tässä 58:ssa, vaikka huomaan että aika obsessiivisesti haluaisin takaisin tuonne 52... Mutta onneksi ei ole voimia urheilla paljoa rankan työn kanssa, koska huomaan ettei mieli kestäisi enää pudottaa. Peilikuva tuntuu vaihtelevan saman päivän aikana monta kertaa, ja kehonkuva on myös sidoksissa sekä tilanteeseen, muihin että puntariin. ja yritän syödä yliterveellisesti - pelkään herkkuja: koen että lihon heti jos syön vähänkin eitervettä. Olen nähnyt vierestä kun 2 ystävääni lähes kuihtui anoreksiaan joten olen hyvin tietoinen sen vaaroista. En halua olla laiha. Haluan olla tyytyväinen kehoon ja terve
Toivottavasti terapiassa tämä kiero suhde katkeaa. Varmaan johtuu siitä että olin ennen tätä painonnousua hyvin pienikokoinen luonnostani, ja se nousu tapahtui niin nopeasti ja hallitsematta että en riskit tiedostavanakaan saanut pidettyä mieltä mukana "terveellisessä elämäntapamuutoksessa" josta tulikin nyt aika epäterve. Onneksi syön sentään vielä ruokaa.
Kommentit (4)
En osaa muuta sanoa ku hyvä että hait apua jos tuntui että lähtee lapasesta <3 Älä laihduta enää, vaan aloita harrastus josta tykkäät niin pysyt terveenä ja heitä vaaka pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi niin, että esim vuonna 2017 painoin 48 kg. 2018 53 kg, 2019 75kg ja 2020 92kg.
Sairastuin burnouttiin ja ainut mikä tuntui yhtään miltään enää oli syöminen. Enkä syönyt edes mitään "paskaa", vaan ihan ruokaa. Tavallista ruokaa mutta useita kertoja päivässä. Olin järjettömän nälkäinen, tuntui kokoajan että ei olisi syönyt vuoteen leivän murustakaan. Kerralla meni isompi pussi ruispaloja, koko paketti leikkelettä, 1/4-osa juustosta ja tuorekurkkuja kaksi.
2 kg porkkanaa ihan huomaamatta. Yölläkin heräsin kauheaan nääntymiskuolema nälkään.
Sain terapiaa burnoutin ja vaikean masennuksen hoitoon mutta ahmista ei osattu hoitaa. Edelleen ahmin ahdistukseen ja suruun.
Ja mieli tuli pahasti jäljessä paisuneen vartalon suhteen. Kuvittelin vielä 90 kgna olevani samannäköinen kun 48 kgna. Jossain vaiheessa kuitenkin aivot käsitti valtavan ruhon ja painonnousun aiheuttamat muutokset, edes vaatekoon isontuminen ei saanut hälytyskelloja soimaan siinnä muutenkin loppuunpalaneessa ja ylikuormittuneessa mielessä.
Toi on niin tuttua, mä luulin myös näyttäväni muille samalta (vaikka olin jo huomannut painonnousun puntarista)ennen kuin videokamera paljasti totuuden: turhamaista mutta menin ihan lukkoon kun näin videon. Mieli tuli siis painon noustessakin tosi paljon perässä. Peilistä on muutenkin tosi vaikea sisäistää, vähän niin kuin odottaisi ruohon kasvamista. Mutta kuvista, olosta, katsomalla vartaloa ilman peiliä ja vaatteista huomaa. Sama kävi sitten painon tippuessa, nyt mieli jäi taas sinne 67 kiloon. Ja joskus on aamuja kun peilin kautta tunnen itseni jopa hoikaksi: kunnes näen pienemmän kaverini tai joku ottaa ryhmäkuvan. Mikä on niin hölmöä koska aivot ei näköjään sisäistä käsitettä "normaalipainoinen" tai "keskikokoinen" - se on joko tai ja tapahtuu pienempiin vertaamisen kautta. Hirveää. Muissa en huomaa mitään. Paitsi jos kasvot on tosi paljon kaventunu.
Sekin on jännä kun kaikki ei usko että ihan mikä tahansa ruoka lihottaa jos sitä syö enemmän ku saa pudotettua - toki kurkkua on vaikea syödä niin paljon että menisi yli kulutuksen, mutta ihan perusruokaa kyllä.
Miksei sitä voi olla tyytyväinen siihen että on terve keho :( Ja miksi on niin vaikeaa pitää pää kylmänä kun parantaa elämäntapoja, hirveän helposti luiskahtaa vääristymisen puolelle.
Mikä tilanne sulla on nytten, oletko saanut keskusteluapua ja ruokasuhdetta normalisoitua? Koetko että ahmiminen on fyysistä nälkää vai aktivoituuko se esim stressissä? Hurjasti voimia sinne!
Vaaka ei ole paras ole muutenkaan mikään paras mittari, paino vaihtelee päivittäin esim ruoan, nesteen, turvotuksen, kuukautisten vaikutuksesta. Saahan siitä osviittaa mutta ei järkeä punnita itseään usein, edes viikottain on mielestäni turhaan. Siihen lukemaan voi jäädä koukkuun, näen tätä usein. Parempi mittari on esim vyötärönympärys
Mulla kävi niin, että esim vuonna 2017 painoin 48 kg. 2018 53 kg, 2019 75kg ja 2020 92kg.
Sairastuin burnouttiin ja ainut mikä tuntui yhtään miltään enää oli syöminen. Enkä syönyt edes mitään "paskaa", vaan ihan ruokaa. Tavallista ruokaa mutta useita kertoja päivässä. Olin järjettömän nälkäinen, tuntui kokoajan että ei olisi syönyt vuoteen leivän murustakaan. Kerralla meni isompi pussi ruispaloja, koko paketti leikkelettä, 1/4-osa juustosta ja tuorekurkkuja kaksi.
2 kg porkkanaa ihan huomaamatta. Yölläkin heräsin kauheaan nääntymiskuolema nälkään.
Sain terapiaa burnoutin ja vaikean masennuksen hoitoon mutta ahmista ei osattu hoitaa. Edelleen ahmin ahdistukseen ja suruun.
Ja mieli tuli pahasti jäljessä paisuneen vartalon suhteen. Kuvittelin vielä 90 kgna olevani samannäköinen kun 48 kgna. Jossain vaiheessa kuitenkin aivot käsitti valtavan ruhon ja painonnousun aiheuttamat muutokset, edes vaatekoon isontuminen ei saanut hälytyskelloja soimaan siinnä muutenkin loppuunpalaneessa ja ylikuormittuneessa mielessä.