Onko vaikea persoona vaikea myös omille lapsilleen? Miten lapset pärjäävät/jaksavat?

On. Molemmat katkaisivat teinivuosina tilapäisesti välit isäänsä. Kun keskenään puhuvat, niin keskustelussa kuuluu usein ”v i t u n vaikee”.

Toinen pärkää, toinen ei.

On vaikea, omakohtainen kokemus. Sisko nostettiin jalustalle, minä sain kaikki haukut. Voisin kirjoittaa sata sivua asiasta. Lapsuusmuistot ahdistavat, kukaan ei kysynyt miten jaksan kun kaikki paha lakaistiin maton alle. Mummu (äidin äiti) sanoi myöhemmin huomanneensa eriarvoisen kohtelun. Totuin siihen että aina haukuttiin, minua ja muita, väitettiin että lähes kaikki olivat vain meidän perheelle kateellisia ja sukulaiset vaikeita ja riidanhaluisia ihmisiä. Työnantajat hankalia, myyjät tylyjä, minun kavereiksi haluttiin vain luokan hikipinkoja, muut eivät kelvanneet. Siskon parhaan kaverin perheessä juotiin, tupakoitiin ja lapset surkeita koulussa, mutta äidin mukaan "niin kauniita ja huomaavaisia lapsia, voi että". Mikään ei ollut yksityistä, ei edes roskakori, josta revityt kirjeetkin luettiin. Ei saanut siivota, ei pestä pyykkiä, ei edes sänkyä pedata kun jälki ei ollut täydellistä. Kotona tarjottu ruoka oli parasta, siitä ei edes keskusteltu. Kouluruoka kamalaa, muualla ei saanut syödä. Jos söi, kotona pakotettiin syömään uudestaan. Nuorena yritti itsekin peitellä kamalia kotioloja, osin tietoisesti, osin varmaan alitajuisesti. Vanhemmat sanelivat opiskelupaikan. Oman lapsen kasvun myötä alkoi tajuta koko kamaluuden. Äiti yritti jopa estää sen että säästän lapsilisät pienokaiselle pesämunaksi omaa elämää varten. Siskon lapsia hoiti ilmaiseksi ja sisko nosti kotihoidon tuet ja kävi töissä. En ole lapsuudenperheeni kanssa tekemisissä :(

On vaikea. Huonosti tulee toimeen.