Katsoiko kukaan muu Universumeja viime yönä?
En aikonut katsoa, mutta sitten en saanut unta ja tuli katsottua. Koko hommassa ihmetytti produktion huono ja heppoinen laatu. Eipä siitä oikein saanut mitään irti. Toisaalta, kuinka paljon voi odottaa, kun geenilotossa voittaneet, kauniit nuoret naiset keimaillen ja lantiota keikuttaen parantaa maailmaa bikinit ja strassikoristellut iltapuvut päällä?
Juontaja oli jotenkin ihan kökkö, "vitsit" vaivaannuttavia ja ihmettelin kovasti, miksi tämän Steve Harveyn tytär istuu tuomaristossa. Amazonissa on miehen kirjoja myynnissä ja arvosteluista voi lukea, millaista kovin perisovinistista ajatusmaailmaa ne edustavat. Tuomaristossa ei kuitenkaan ollut yhtään miestä, joten ehkä kisan sovinistista perusasetelmaa yritetään purkaa ja tuoda tähän päivään tällä tavoin?
Samana toistuva musiikki alkoi lopulta raastaa hermoja. Kysymyskierroksella osa kilpailijoista ei varsinaisesti vastannut kysymykseen, vaan kiersi sen. Osan kohdalla epäilin, ymmärsivätkö he kysyttyä kysymystä lainkaan, vaikka tulkki tulkkasi. Vai oliko pointti antaa PR vastaus, jossa ei ilmaista henkilökohtaista mielipidettä eikä varsinaisesti oteta kantaa mihinkään?
Voittaneesta Miss Intiasta tykkäsin ja hän puhui kauniisti viimeisellä kysymyskierroksella. Se kuitenkin harmitti, että heti kun Miss Intia sai kruunun päähänsä ja lähti kävelemään voittajan kierrostaan lavan ympäri, loppukreditit iskettiin suoraan naisen naaman päälle.
Kommentit (8)
Onko muka olemassa useita Universumeja?
Mua rasautti ne mainosjaksot ja esittelyt välissä.
Voittaja oli voittonsa ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muka olemassa useita Universumeja?
Tarkoitin kauneuskilpailua, johon Suomen Essi Unkurikin osallistui se kauhea fantasia-asu päällä. Ap
En katsonut, kun mieluummin tarkastelen universumia toisenlaisesta kulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muka olemassa useita Universumeja?
Tarkoitin kauneuskilpailua, johon Suomen Essi Unkurikin osallistui se kauhea fantasia-asu päällä. Ap
En katsonut, kun mieluummin tarkastelen universumia toisenlaisesta kulmasta.
No en kyllä itsekään ole näitä kauneuskilpailuja seurannut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun katsoin kyseisen ohjelman ja mielestäni se oli yksinkertaisesti huono. Ap
En katsonut minäkään. Mutta hyvän kuvan sain ohjelmasta ap:n selostuksen perusteella. Varmasti oli vaivaannuttavaa. Saapa nähdä, milloin nämä kisat lopulta kuopataan.
"Essi Unkuri avautuu pettymyksestään Miss Universum -kisoissa: "Itkut itkettiin viime yönä"
Miss Suomi 2021 Essi Unkuri koki sunnuntain ja maanantain välisenä yönä karvaan pettymyksen Miss Universum -kilpailussa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/essi-unkuri-avautuu-pettymyksestaan…
Harmi, että pettyi noin kovasti. Toisaalta en kyllä oikein tiedä, mitä virkaa tämmöisellä kisalla nykymaailmassa edes on.
Muuten hyvät kisat, mutta Unkurin olisi pitänyt voittaa. Upea emäntä.
Olen osa universumia joka päivä.