Masentuneena en hanki lapsia, mistä sisältöä elämään?

Masennus tulee merkityksettömyydestä. Mutta lapset eivät sitä aukkoa täytä, ja masentuneena lapsiperhe-elämästä ei kunnialla selviä.

Koita siis löytää jotain merkitystä omalle olemassaolollesi.

Toisiko toisten auttaminen sinulle iloa, voisitko olla vapaaehtoistyöntekijä?

Itse täytän tyhjiötä elämässäni ilmiantamalla täällä av-palstalla moderaattoreille viestiketjuja, jotka eivät sovi vihervasemmistolaiseen maailmankuvaani.

Vapaaehtoistyö voisi olla mukavaa, jos energia töiden jälkeen riittäisi.

Nyt tosiaan tuntuu siltä, ettei elämällä ole mitään annettavaa. En haaveile isosta omaisuudesta enkä saa työstä mitään iloa eli en ole ollenkaan uraihminen.

Kavereita on ja he ovat ihania, mutta ei vain tunnu, että saisin niin paljon iloa heistä, et jaksan arkea sen voimalla.

Mitään harrastuksia ei ole enkä ole oikeen miatään kiinnostunut. Luen jonkin verran ja teen vaikka käsitöitä, muttei mitään intohimoa mihinkään.

Ap

Tuo on todella hieno, kannat vastuuta hyvin paljon kun tiedostat tilanteen, kaikki eivät todellakaan pysty saamaan arvio kykyyn itseään kohden.

Elä arkea juuri omien voimavarojen mukaan, kaverit kyllä ymmärtää jos jaksat nähdä vaikka vaan silloin lauantaina.

Koita rohkeasti eri asioita, kotona voi harrastaa kaikenlaista, nyt kun koronan takia voi olla vaikeaa löytää mitään ohjattua toimintaa.

Osta vaikka maalaustaide tarvikkeet tai kitara tai ihan mitä vaan mitä et välttämättä edes ole ikinä kokeillut.

Intohimo löyty vielä johonkin, masennus tapansa mukaan vaan yrittää peittää sen alleen.

Älä anna periksi.

Tänään iski taas kova suru ja ahdistus tästä asiasta. Mikään ei tunnu miltään, aiemmin esimerkiksi jouluvalmiatelujen aikana olen miettinyt, miten ihanaa sitten on kun on se oma pieni, jonka kanssa jakaa joulu ja luoda perinteitä. Olen säästänyt omaan asuntoon ja sekin tuntuu turhalta, mitä minä sillä teen?

Vuosia olen haaveillut lapsesta ja voinut hyvin ja sitten selvisi, etten pärjääkään ilman lääkkeitä enkä olekaan terve ja haaveet kaatuivat. Töissäkin olen jaksanut, kun olen säästellyt rahaa lasta varten jne. Mikään ei enää motivoi elämässä. Olen yrittänyt keksiä mitä kaikkea voin säästyneellä rahalla ja vapaa-ajalla tehdä, vaikka keikkamatkoja ulkomaille, mutta tuommoiset reissut tuovat vaan vähän odotettavaa, miten jaksaa loput ajasta? Arki on töitä ja kotona Youtuben katselua. Tämänkö takia minä elän?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoistyö voisi olla mukavaa, jos energia töiden jälkeen riittäisi.

Nyt tosiaan tuntuu siltä, ettei elämällä ole mitään annettavaa. En haaveile isosta omaisuudesta enkä saa työstä mitään iloa eli en ole ollenkaan uraihminen.

Kavereita on ja he ovat ihania, mutta ei vain tunnu, että saisin niin paljon iloa heistä, et jaksan arkea sen voimalla.

Mitään harrastuksia ei ole enkä ole oikeen miatään kiinnostunut. Luen jonkin verran ja teen vaikka käsitöitä, muttei mitään intohimoa mihinkään.

Ap

Ulkoilu, luonto, valokuvaus? Hanki koira, niin elämästäsi ei puutu rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Tänään iski taas kova suru ja ahdistus tästä asiasta. Mikään ei tunnu miltään, aiemmin esimerkiksi jouluvalmiatelujen aikana olen miettinyt, miten ihanaa sitten on kun on se oma pieni, jonka kanssa jakaa joulu ja luoda perinteitä. Olen säästänyt omaan asuntoon ja sekin tuntuu turhalta, mitä minä sillä teen?

Vuosia olen haaveillut lapsesta ja voinut hyvin ja sitten selvisi, etten pärjääkään ilman lääkkeitä enkä olekaan terve ja haaveet kaatuivat. Töissäkin olen jaksanut, kun olen säästellyt rahaa lasta varten jne. Mikään ei enää motivoi elämässä. Olen yrittänyt keksiä mitä kaikkea voin säästyneellä rahalla ja vapaa-ajalla tehdä, vaikka keikkamatkoja ulkomaille, mutta tuommoiset reissut tuovat vaan vähän odotettavaa, miten jaksaa loput ajasta? Arki on töitä ja kotona Youtuben katselua. Tämänkö takia minä elän?

Ap

Selvästi haluat lapsen ja kyllähän he ovat elämäntarkoitus. Onko tutkittu, että olet fyysisesti ok. Hivenainepuutokset: jodi, d-vitamiini, sinkki, B12-vitamiini ja rauta-arvot (ferritiini yli 50?).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään iski taas kova suru ja ahdistus tästä asiasta. Mikään ei tunnu miltään, aiemmin esimerkiksi jouluvalmiatelujen aikana olen miettinyt, miten ihanaa sitten on kun on se oma pieni, jonka kanssa jakaa joulu ja luoda perinteitä. Olen säästänyt omaan asuntoon ja sekin tuntuu turhalta, mitä minä sillä teen?

Vuosia olen haaveillut lapsesta ja voinut hyvin ja sitten selvisi, etten pärjääkään ilman lääkkeitä enkä olekaan terve ja haaveet kaatuivat. Töissäkin olen jaksanut, kun olen säästellyt rahaa lasta varten jne. Mikään ei enää motivoi elämässä. Olen yrittänyt keksiä mitä kaikkea voin säästyneellä rahalla ja vapaa-ajalla tehdä, vaikka keikkamatkoja ulkomaille, mutta tuommoiset reissut tuovat vaan vähän odotettavaa, miten jaksaa loput ajasta? Arki on töitä ja kotona Youtuben katselua. Tämänkö takia minä elän?

Ap

Selvästi haluat lapsen ja kyllähän he ovat elämäntarkoitus. Onko tutkittu, että olet fyysisesti ok. Hivenainepuutokset: jodi, d-vitamiini, sinkki, B12-vitamiini ja rauta-arvot (ferritiini yli 50?).

Ethän ole kasvissyöjä? Lisää lihaa/kalaa/kanaa ruokavalioon.

Juokse maraton.

Ei ole provo: ihan oikeasti. Ota selvää miten se tapahtuu ja tee se.

Ehkä jumitut liikaa ajatukseen, että lääkitys hoitaa sinut kuntoon.

Ravinto ja liikunta kuntoon! Tee jotain mielelästä: maalaa, käsityöt ja ulkoilu.

Aloita vaikka autoharrastus. Se on kantanut minut läpi vaikeiden aikojen. Harrastuksen kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja voi kokea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Lisäksi saa jotain muuta ajateltavaa kuin ammottava tyhjyys ja merkityksettömyys maailmankaikkeudessa.

No onko sinulla sellainen ystävien ja sukulaisten verkosto, jotka auttaisivat lapsen kanssa?

Tämä nyt kuulostaa kamalalta, mutta olin nuorena vastaavassa tilanteessa. Masentunut, mutta pidin lapsista. Mikään lääke ei tuntunut auttavan.

Löytyi sitten kumppani ja saimme kaksi lasta.

Masennus hävisi mystisesti, enkä ole tarvinnut lääkkeitä tai terapiaa masennukseen sen koommin. Lapseni ovat nyt jo aikuisia.

Onko sinulla ap puoliso, jonka kanssa lapsen saaminen olisi mahdollista? Kuulostaa siltä, että sinä ihan oikeasti toivoisit lasta. Pelkäänpä, ettei mikään sijaistoiminto sitä halua sammuta. Maailmassa on paljon eri tavalla sairastuneita vanhempia, jotka useimmiten pärjäävät kyllä. En usko, että sinun kannattaisi vielä vielä luovuttaa äitiyden suhteen, vaikka muut palstalla sitä jotenkin jalona pitäisivätkin (tämä perustuu nähdäkseni vinoutuneeseen käsitykseen siitä, että vanhemmaksi kelpaa vain täydellinen ihminen, jolla ei ole mitään kohonnutta sairastumisen riskiä). Myös vastentahtoinen lapsettomuus aiheuttaa vaikean kriisin, eikä ole mikään läpihuutojuttu. Kumman valitset?

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ap puoliso, jonka kanssa lapsen saaminen olisi mahdollista? Kuulostaa siltä, että sinä ihan oikeasti toivoisit lasta. Pelkäänpä, ettei mikään sijaistoiminto sitä halua sammuta. Maailmassa on paljon eri tavalla sairastuneita vanhempia, jotka useimmiten pärjäävät kyllä. En usko, että sinun kannattaisi vielä vielä luovuttaa äitiyden suhteen, vaikka muut palstalla sitä jotenkin jalona pitäisivätkin (tämä perustuu nähdäkseni vinoutuneeseen käsitykseen siitä, että vanhemmaksi kelpaa vain täydellinen ihminen, jolla ei ole mitään kohonnutta sairastumisen riskiä). Myös vastentahtoinen lapsettomuus aiheuttaa vaikean kriisin, eikä ole mikään läpihuutojuttu. Kumman valitset?

Ei masentuneena kannatta lasta tehdä. Mulla oli molemmat vanhemmat masentuneita ja lapsuuteni oli kamala.

Olen kanssasi eri mieltä, vaikka meillä on osittain sama kokemus. Isäni oli masentunut, mutta ns. huono vanhempi hänestä tuli nimenomaan siksi, ettei hän hakenut lääketieteellistä hoitoa vaan itselääkitsi tissuttelemalla. Masentuneita vanhempiakin on monenlaisia ja osan vointi ei hyvällä hoidolla olennaisesti eroa ns. terveistä vanhemmista. Joka tapauksessa olen itse tyytyväinen elämääni ja siihen, että olen saanut syntyä. Muut hyvät kokemukset ovat kompensoineet huonon isäsuhteen.

Ap. Ala syömään raskausajan vitamiineja. Katso, että niissä on tarpeeksi B12 sun muita mieleen vaikuttavia ainesosia. Sulla saattaa olla joku vitamiini - tai hivenaineden puutos, kuten mulla oli.

Suomessa on paljon masentuneita vanhempia, joiden lapset voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Itse täytän tyhjiötä elämässäni ilmiantamalla täällä av-palstalla moderaattoreille viestiketjuja, jotka eivät sovi vihervasemmistolaiseen maailmankuvaani.

Pikkusen paistaa läpi sun oikea poliittinen suuntaus.

Mitään verikokeita tai muita ei ole hetkeen otettu, eli voisi periaatteessa jotain puutosta olla, mutta eikai silloin masennuslääkkeet auttaisi? Ravinto- ja liikuntapuoli on mielestäni ihan kunnossa.

Olen sinkku omasta tahdostani, en ole koskaan halunnut parisuhdetta, mutta pari kertaa yrittänyt juuri siksi, että haluaisin lapsen ja ajattelin, että tähän tarvitaan kumppani. Viime vuodet olen haaveillutkin lapsen hankkimisesta yksin ja siihen olen tähdännyt. Tästä on keskusteltu paljon lähipiirini kanssa ja tukea saisin kyllä: haave tuntui ihan realistiselta. Homma siis on nyt kaatunut tähän, että kun lääkkeitä alettiin vähentää en pärjännytkään ilman. 

Tunnen oloni katkeraksi, kun vaikka millaisilla alkoholisteilla ja narkkareilla on lapsia, ja minä olen niin vastuuntuntoinen, etten masentuneena uskalla lasta hankkia. Pahoinakin hetkinä olen aina vastuuni hoitanut, en siis hetkeäkään usko, että laspeni jäisi millään tavalla heitteille vaikka olisi masennuskausi. Lisäksi masennukseni on lähinnä ahdistusta, ei mitään itsemurha-aikeita tms. 

Järki sanoo, ettei missään nimessä kannata hankkia lasta ja tehdä elämästäni rankempaa, mutta kun lapsi on ollut ainut haave vuosia, en tiedä mitä muuta odottaa elämältä. Viisi päivää viikossa menee töissä, mistä en saa mitään nautintoa. Mikä saisi elämästä elämisen arvoista, kun mitään intohimoa ei ole? Toki olisi mielestäni myös väärin se, että lapsi olisi ainut ilo elämässä: liian raskas taakka lapselle olla äidin ainut onni.

Ap