Lue keskustelun säännöt.
Michiganin kouluampujan ja Koskelan surmaajien vanhemmilla vastuu lantioidensa hedelmien teoista!
04.12.2021 |
Crumbleyt eivät kertoneet kellekään, että heidän pojallaan on ase, vaikka poika oli piirrellyt ja kirjoittanut häiriintyneitä juttuja koulussa. Piirroksiin lukeutui mm. ase ja kuollut henkilö.
Olisi aikakin, että vanhemmat, jotka eivät hae lapselleen apua hälytysmerkeistä huolimatta ja rohkaisevat huonoa käytöstä, joutuvat edesvastuuseen kieroutuneen jälkikasvunsa teoista.
Koskelan tapauksessa oli puhetta, että yksi tekijöiden kasvattajista oli puhunut h*mojen hakkaamisesta yms. ja tekojen paljastuttuaankin olivat enemmän huolissaan surmaajan paapomisesta kuin rikoksen selvittämisestä ja vastuun kantamisesta. Maailmankuva lähtöisin kodista.
Kommentit (0)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla