Te, joilla riideltiin vauvavuonna, miten menee nyt?

ei riidelty silloin eikä riidellä nytkään ❤️

Vauvavuosi tuli viikko sitten täyteen ja riidat sen kuin jatkuu. Johtuvat siitä, että mies istuu kaiken (vapaa-)ajan koneella, eikä tee mitään minun ja lapsen kanssa. Vaatimalla pitää vaatia, että saisin itse olla tyyliin tunnin päivässä rauhassa ja tehdä omia asioita. Koko perheen yhteistä aikaa ei ole melkein koskaan. Ukko istuu yötkin koneella, minkä takia en saa nukuttua ja stressaannun siitä koneella kököttämisestä niin paljon, että vaikka laittaisi sen kiinni, valvon vielä 1-2h sen jälkeenkin, jos/kun ehdin jo hermostua ja menee pitkään rauhoittumisessa. Sitten ehdin nukkua alle tunnin, kun lapsi herää syömään. Ja sitten mies miettii, miksi en vain nuku. No, kun ei anneta nukkua. Jaksaisin vielä yöheräämiset ja lapsen muut marinat, jos pääsisin illalla nukkumaan silloin kun nukuttaa, eikä aina valvotettaisi väkisin, mutta nyt minulla ei ole elämässä mitään iloa. Ei lapsesta, ei siitä, että toinenkin on tulossa, eikä edes niistä omista asioista, koska pitää tehdä niitä yöllä, jos meinaa joskus saada niitä aikaiseksi. Täysin ilotonta arki minulle, mies sen kuin pelaa.

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi tuli viikko sitten täyteen ja riidat sen kuin jatkuu. Johtuvat siitä, että mies istuu kaiken (vapaa-)ajan koneella, eikä tee mitään minun ja lapsen kanssa. Vaatimalla pitää vaatia, että saisin itse olla tyyliin tunnin päivässä rauhassa ja tehdä omia asioita. Koko perheen yhteistä aikaa ei ole melkein koskaan. Ukko istuu yötkin koneella, minkä takia en saa nukuttua ja stressaannun siitä koneella kököttämisestä niin paljon, että vaikka laittaisi sen kiinni, valvon vielä 1-2h sen jälkeenkin, jos/kun ehdin jo hermostua ja menee pitkään rauhoittumisessa. Sitten ehdin nukkua alle tunnin, kun lapsi herää syömään. Ja sitten mies miettii, miksi en vain nuku. No, kun ei anneta nukkua. Jaksaisin vielä yöheräämiset ja lapsen muut marinat, jos pääsisin illalla nukkumaan silloin kun nukuttaa, eikä aina valvotettaisi väkisin, mutta nyt minulla ei ole elämässä mitään iloa. Ei lapsesta, ei siitä, että toinenkin on tulossa, eikä edes niistä omista asioista, koska pitää tehdä niitä yöllä, jos meinaa joskus saada niitä aikaiseksi. Täysin ilotonta arki minulle, mies sen kuin pelaa.

Toinen tulossa? Ehkäisystä kuullut koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi tuli viikko sitten täyteen ja riidat sen kuin jatkuu. Johtuvat siitä, että mies istuu kaiken (vapaa-)ajan koneella, eikä tee mitään minun ja lapsen kanssa. Vaatimalla pitää vaatia, että saisin itse olla tyyliin tunnin päivässä rauhassa ja tehdä omia asioita. Koko perheen yhteistä aikaa ei ole melkein koskaan. Ukko istuu yötkin koneella, minkä takia en saa nukuttua ja stressaannun siitä koneella kököttämisestä niin paljon, että vaikka laittaisi sen kiinni, valvon vielä 1-2h sen jälkeenkin, jos/kun ehdin jo hermostua ja menee pitkään rauhoittumisessa. Sitten ehdin nukkua alle tunnin, kun lapsi herää syömään. Ja sitten mies miettii, miksi en vain nuku. No, kun ei anneta nukkua. Jaksaisin vielä yöheräämiset ja lapsen muut marinat, jos pääsisin illalla nukkumaan silloin kun nukuttaa, eikä aina valvotettaisi väkisin, mutta nyt minulla ei ole elämässä mitään iloa. Ei lapsesta, ei siitä, että toinenkin on tulossa, eikä edes niistä omista asioista, koska pitää tehdä niitä yöllä, jos meinaa joskus saada niitä aikaiseksi. Täysin ilotonta arki minulle, mies sen kuin pelaa.

Apua, viestisi voisi olla kirjoittamani! Täällä on aivan samanlaista. Mies on illat ja yöt koneella, yhteistä aikaa ei ole ollut kuukausiin. Mies on äreä ja jos joutuu keskeyttämään pelaamisen vauvan takia, niin on tosi vihainen. Mulla ei ole omaa aikaa oikeastaan lainkaan, kun kaikki aika menee miehellä koneella.

Ap

Riideltiin paljon vauvavuonna. Koliikki, valvomiset ja ei kai me oltu tarpeeksi paljon mietitty miten jaetaan arki kun meitä on kolme. Kumpikin vain oletti asioita ja sitten väsyneenä riideltiin, mökötettiin ja huudettiin.

Erottiin lopulta vauvan ollessa noin kymmenen kuukauden vanha.

Ja se oli paras ratkaisu. Oltiin kierteessä joka piti katkaista ja ero oli äärimmäinen mutta tarvittava ratkaisu.

Lapsemme ollessa noin 1,5 vuotias, oltiin palattu takas yhteen, käytiin pariterapiassa ja keskusteltiin asioista.

Nyt esikoinen on melkein kolmevuotias, kuopus 2kk ja aivan erilaista nyt kuin esikoisen vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvavuosi tuli viikko sitten täyteen ja riidat sen kuin jatkuu. Johtuvat siitä, että mies istuu kaiken (vapaa-)ajan koneella, eikä tee mitään minun ja lapsen kanssa. Vaatimalla pitää vaatia, että saisin itse olla tyyliin tunnin päivässä rauhassa ja tehdä omia asioita. Koko perheen yhteistä aikaa ei ole melkein koskaan. Ukko istuu yötkin koneella, minkä takia en saa nukuttua ja stressaannun siitä koneella kököttämisestä niin paljon, että vaikka laittaisi sen kiinni, valvon vielä 1-2h sen jälkeenkin, jos/kun ehdin jo hermostua ja menee pitkään rauhoittumisessa. Sitten ehdin nukkua alle tunnin, kun lapsi herää syömään. Ja sitten mies miettii, miksi en vain nuku. No, kun ei anneta nukkua. Jaksaisin vielä yöheräämiset ja lapsen muut marinat, jos pääsisin illalla nukkumaan silloin kun nukuttaa, eikä aina valvotettaisi väkisin, mutta nyt minulla ei ole elämässä mitään iloa. Ei lapsesta, ei siitä, että toinenkin on tulossa, eikä edes niistä omista asioista, koska pitää tehdä niitä yöllä, jos meinaa joskus saada niitä aikaiseksi. Täysin ilotonta arki minulle, mies sen kuin pelaa.

Toinen tulossa? Ehkäisystä kuullut koskaan?

On kuultu, mutta mies sen toisenkin halusi. Itseä on välillä jopa kaduttanut, vaikka halusin kyllä kaksi lasta, mutta en niin, että en saa apua ollenkaan. Minulla on raskausaikana ollut rankkaa ja tarvitsisin mieheltä enemmän osallistumista/apua, mutta ukko vähensi sitä vähääkin, mitä aiemmin osallistui. Lopputuloksena olen hormonieni kanssa aivan hermorauniona, ja meinasin alkuviikosta jo painella yöllä pakkaseen sisävaatteissa ja jäädä sinne. Seisoin vartin ovella yökkärissä ja mietin, että lasta ei hoida kukaan, jos minua ei ole ja sitten itkin kolme tuntia sängyssä.

Ap:lle sanon, että meillä mies ei sentään raivostu jos joutuu lapsen takia pelin keskeyttämään, mutta ongelma on se, että ei välttämättä keskeytä peliä, vaikka pitäisi, jos minä olen kotona, vaan joudun hoitamaan miehenkin hommat tai vaihtoehtoisesti lapsi on kakat housussa 15-30min ennen kuin mies nostaa takalistonsa tuolilta ja menee pyllyn pesulle. Tämä siis, jos olen itse muualla jumissa, esim. ruoanlaitossa etten voi kesken kaiken lähteä pyllyn pesulle.

Riidellään paljon. Vauva 8 kk.

Mies masentunut ja väsynyt. Jaksaa käydä töissä, mutta kotityöt ja vauvan hoito jäävät lähes täysin minulle. Mies ei tätä näe, hokee vain tekevänsä paljon. Olen vauvassa täysin kiinni. En ole päässyt kotoa pitkään aikaan mihinkään, edes kauppaan. Koronan ja rs-viruksen takia ei voida vauvan kanssa matkustaa eikä meille voi tulla vieraita. Nyt kovilla pakkasilla ollaan vauvan kanssa neljän seinän sisällä jumissa, enkä edes pääse lenkille yksin. Masentunut mies on lähes päivittäin vihainen ja purkaa pahaa oloaan kotona. Arvaat varmaan, miksi riidellään?

No onpa vätysmiehiä!

Voin vain kuvitella sitä ahdistusta ja suuttumusta mitä te äidit joudutte kokemaan.

Ei kyllä kannattaisi toista lasta suostua tekemään jos jo ekan kanssa näkee isän toiminnan!

Vierailija kirjoitti:

Riidellään paljon. Vauva 8 kk.

Mies masentunut ja väsynyt. Jaksaa käydä töissä, mutta kotityöt ja vauvan hoito jäävät lähes täysin minulle. Mies ei tätä näe, hokee vain tekevänsä paljon. Olen vauvassa täysin kiinni. En ole päässyt kotoa pitkään aikaan mihinkään, edes kauppaan. Koronan ja rs-viruksen takia ei voida vauvan kanssa matkustaa eikä meille voi tulla vieraita. Nyt kovilla pakkasilla ollaan vauvan kanssa neljän seinän sisällä jumissa, enkä edes pääse lenkille yksin. Masentunut mies on lähes päivittäin vihainen ja purkaa pahaa oloaan kotona. Arvaat varmaan, miksi riidellään?

mars mies avun piiriin jos ei ole jo! ei tuollaista pidä lapsiperheessä katsella. tarvitaan molempia vanhempia.

Molemmat ollaan yksinäisiä ja masentuneita. Erottiin siis kun lapset tulivat kouluikään. Nyt jo teinejä.

Ei pidä jääräpäänä pakottaa toista sellaiseen muottiin johon itse haluaa, vaan antaa molempien olla juuri sellaisia kuin ovat.

Ollaan miehen kanssa kaksistaan. Vauvat kasvoivat aikuisiksi ja muuttivat omilleen.

Riidat voi sopia. Myötä ja vastoinkäymisissähän sitä luvattiin rakastaa.

Riideltiin ja riidat päätyivät niin pahoiksi että erottiin. Ex löysi heti uuden naisen, ja alkoivat nopeasti odottaa vauvaa ja kun vauva syntyi, alkoi riitely. Nyt ex asuu erossa nyxästään ja varmaan sama riitakierre jatkuu hänen kohdallaan. Mä elän yksin 4-v poikamme kanssa ja asiat on hyvässä tasapainossa.

1. vauvavuosi oli ihana. Olimme molemmat opiskelijoita ja mieskin oli suurimman osan ajan kotona. Ei riidelty luultavasti kertaakaan mistään. Koko vuosi oli vaan sellaista hellää hattaraa ja rakkautta.

2. vauvavuosi meni aika mukavasti. Tosin oma olo oli paljon yksinäisempi kun mies oli töissä. Eipä kauheasti mistään riidelty kuitenkaan.

3. vauvavuosi oli stressaava. Vahinkoraskaus (minipillerit), suunnitelmissa oli ollut tehdä kolmas useamman vuoden päästä. Mies oli juuri perustanut yrityksen, joka ei alussa tuottanut ennen kuin sai tarpeeksi asiakkaita. Riideltiinkin aika paljon.

Nykyään riidellään hyvin harvoin ja saadaan nekin harvat riidat aika ongelmitta sovittua ilman, että kummallekaan jää loukattu tai väärinkohdeltu olo. Mies tekee kohtuullisesti töitä yrittäjänä eikä stressaa juurikaan. Meillä menee oikeastaan tosi hyvin. Tähän asti on voitu toteuttaa kaikki suurimmat omat ja yhteiset unelmat.

Erottiin lapsen ollessa neljä. Hänet kasvatti kanssani toinen aviomies.

Ennen lapsia ei riidelty juuri koskaan, vaikka ehdittiin olla melkein 10v yhdessä ennen ekaa. Järkytys oli kun koko vauvavuosi meni riidellessä. Yhdessä kuitenkin pysyttiin, mies on loistava isä ja meillä toimii arki tosi hyvin. Nyt lapsi on 2v ja meillä sujuu parisuhdekin taas hyvin. Onneksi jaksettiin yhdessä se vaikeakin aika. Nyt on toinen tulossa ja toivottavasti ollaan kumpikin opittu ettei tarvi toistaa historiaa.

Meillä tullaan riitelemään joskus ja myös huutamaan välillä. Kuuluu perusoikeuksiin ja edes lasten hyvinvoinnin vuoksi ei voi puuttua toisten elämään sillä tasolla, millä ei kuulu, ellei tapahdu virallista tietä ja yhteistyössä.

Vai pitäisikö lastensuojelun ihan varmuuden vuoksi tarkkailla esim. jonkun rastapää äidin elämäntapoja tai mielenliikkeitä, jotta lapset varmasti turvassa?

Jos syytä on huolestua sossu ottaa ilmon jälkeeen yhteyttä ja asia käsitellään ja piste. Kukaan ei voi luvata tulevaisuudesta mitään, vaikka kuinka keskusteltaisiin.

Tai, jos perheessä väkivaltaa eiköhän ne mihin pitää puuttua käy poliisikäyntien myötä selväksi. Ei kaikki riitely ole väkivaltaa.

Varsinkin kun ylilyöntejä sattuu, jos tahalleen halutaan niitä lietsoa, se on itseasiassa törkeän helppoa runoilla virallisellakin tasolla valheita.

Eräästä äidistäkin valehdeltiin, että on muka sekaisin ja voi olla vaaraksi lapsille. Voiko oksettavampaa valhetta olla. Siihen ei löytynyt mitään perusteita, ja siksi ei käsiteltykään virallista tietä, mutta supistiin sitäkin enemmän.

Ei kai viranomaiset saa kajota toisen yksityisyyteen sen enempää kun yksityishenkilökään.

Nyt kuule joku kohta kehottaa kaivamaan ne theseukset: äidin stressi ja äidin masennus. No mites isän jutut.

Niin huolehtivaa sydän särkyy kirjoitti:

Nyt kuule joku kohta kehottaa kaivamaan ne theseukset: äidin stressi ja äidin masennus. No mites isän jutut.

Hyvä idea, kuten myös kaivaa ne theseukset, jotka käsittelee jotain ongelmia tai sairauksia, mitä lapsille voi myös tulla, vaikka olisivat täydellisen äidin ja isän hoivissa. Iltasadut ja luomuruuat uimahallit. Yleensä halutaan löytää helpot ja yksinkertaiset vastaukset kaikkeen.

Te, keiden puoliso ei masennuksen tai muun syyn takia osallistu arkeen. Ei tuollaista tarvitse sietää. Puoliso avun piiriin ja asioihin muutos tai sitten ero.

Äidit osasi lapset ennenkin hoitaa ilman isän apua, mikä nykyajan äitejä oikein vaivaa?