Jos on oikein onneton, niin voiko sitä enää ikinä tulla täysin onnelliseksi?
Kommentit (5)
samaa olen mäkin miettinyt tässä viimeaikoina, kun on ollut liikaa huolta ja murhetta =(
Mietin usein, että kykenenkö koskaan enää olemaan onnellinen, kuten ennen.
Epäilen, että se perusonnellinen minä ei enää palaa takaisin, mutta jollakin tasolla kykenen olemaan onnellinen.
Kaikki on niin suhteellista, ja onnellinen ja onneton voi olla niin eri asioista, jopa samaan aikaan onneton jollakin saralla, ja onnellinen toisen asian tiimoilta.
Näin ainakin itselläni.
Syy onnettomaan olooni ei löydy musta, eli on asia mille en voi tehdä mitään, mikä ei ole musta kiinni.
Pitää vaan pyrkiä elämään asian kanssa, vaikka vaikeaa onkin =(
Mutta onneksi samaan aikaan elämässäni on ihania ja onnellisiakin asioita, kuten rakastava ja ihana mies, ja ihanat lapset =)
Voimia vaikeana hetkenä!
Itse yritän pyrkiä ajatukseen, että -on oltava huonojakin hetkiä elämässä, jotta osaa todella arvostaa niitä ihania asioita elämässään-
Itse ajattelin juuri noin 3,5 vuotta sitten, ihan sanasta sanaan!
Ei uskoisi nyt, niin onnellinen olen tällä hetkellä, vaikk mikään ulkoinen ei elämässäni ole muuttunut.
Aloin lukea itseni kehittämiskirjoja, ja noudattamaan niiden neuvoja.
Pohjimmaisen ajatus, mikään ei ole mahdotonta, ja se että kuuntelen jokaisessa ratkaisussani vain sydäntäni, en muita "järkeviä" ja "hyvää tarkoittavia" neuvoja.
Eli rehellisyys itseleen ja pieni itsensä tuntemis ja itsensä kehittämis prosessi=100% onnellisuus, Ja ikää minulla 37 v, kolme lasta ja saman miehen kanssa yli 10 v.
Jos taustalla on jotain oikeasti todella pahoja tapahtumia niin oikeaan onneen ei välttämättä pääse enää ikinä. Itse olen oppinut ottamaan onnellisuutena ne hetket jolloin en ole suoranaisesti onneton. Eli mitään onnen sateenkaaria en odota, mutta olen tyytyväinen kun ei ahdista ja kaikki on "ihan hyvin". Onni=onnettomuuden (aktiivinen) poissaolo.
Tunteilla on sellainen perusominaisuus että ne tulevat ja menevät. Jos onneton olo ei mene ohi, kyse on sairaudesta nimeltä masennus. Terve ihminen pääsee todella vakavienkin vaikeuksien yli ja ohi ajan myötä, ja pystyy jälleen olemaan onnellinen.
Onnellisuus on usein näkökulmakysymys (siis terveellä ihmisellä). Mihin verrattuna olet onneton? Johonkin toiseen tilanteeseen verrattuna oletkin ehkä todella onnekas ja voit löytää tilanteesta hyviä puolia.
On myös tärkeää osata tuottaa itselleen hyvää mieltä. Jokainen saa mielihyvää jostakin. Sellaisia asioita, tilanteita ja hetkiä kannattaa ihan keräämällä kerätä arjen keskelle. Siten jaksa pysyä hyvällä mielellä.
Ja masennus, se taas pitää hoitaa.
Mutta vaatii varmasti osin myös sen, että olosuhteet muuttuvat ja aika korjaa haavat.