Miten ilmenee läheisriippuvaisuus?

termi läheisriippuvuus käsitetään lähes aina väärin. Ehkä tuo voi olla jokin läheisriippuvuuden oire, mutta läheisriippuvuus ilmiönä on eri asia. Itse asiassa läheisriippuvaiselle on todennäköisesti tyypillisempää pakonomaiset yritykset olla riippumattomia muista ja omavoimaisia. Tuo termi on niin perseestä! Koko asia jää ihmisiltä tajuamatta sen takia.

Olen suhteessa mutta tuntuu että en rakasta miestä, meillä 2 lasta ja en uskalla jättää kun en tiedä miten pärjään lasten kanssa. Tuntuisi helpommalta että olisi joku johon ihastuisi. Ja sitten kuitenkin tämä että halu olla itsenäinen on voimakas eli vaikea pyytää muilta apua tai myöntää että tarvitsee toisia, myös tunteiden ilmaiseminen vaikeaa.

koska ei tiedä miten pärjää lasten kanssa EI ole mikään läheisriippuvuuden kriteeri tai merkki! Sehän nyt on vaan tervettä järkeä. Sitten on taas erikseen "riippuvainen persoonallisuus", joka on enemmän sitä mitä ihmiset mieltävät väärin "läheisriippuvuudeksi". Tässä esim. kuvausta



"Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat alistua toisten ihmisten tahdon alle harhautuneessa yrityksessään saada toinen lupaamaan hoivaa ja suojelua. He saattavat ajatella olevansa kyvyttömiä tai esiintyä kyvyttöminä selviämään itsenäisesti jokapäiväisestä elämästään. Samalla he saattavat pelätä, että itseluottamuksen tai pystyvyyden näyttäminen johtaisi hylkäämiseen ja jättämiseen. He vaativat neuvoja ja vakuuttelua tehdessään pienimpiäkin päätöksiä. "

tuotahan se juuri on. Läheisriippuvaisen itsesuojeluvaisto on tavallaan jotenkin "vajavainen" ja hän tarvitsee normaalia enemmän muiden hyväksyntää, suojelua ja hoivaa. Ja hän on valmis esittämään säälittävää ja kykenemätöntä saadakseen tuota hoivaa. Hän antautuu muiden ihmisten armoille siinä toivossa että saisi hoivaa, suojelua ja ns. säälipisteitä.



Läheisriippuvaisen äidin voisin kuvitella esittävän esim. hoitotädille väsynyttä, marttyyriäitiä, alistuvaa, kykenemätöntä. Kaikki siinä toivossa että hoitotäti suuntaisi empatiaa, huomiota ja sääliä häntä kohtaan.



Mitä läheisriippuvainen äiti sitten tekisi lapsi-vanhempi -suhteessaan? Varmaan valittaisi vanhemmuuden vaikeutta, lapsen hankaluutta, avun ja neuvojen tarvetta, valittaisi tuen tarvetta itselleen.

"hylkäisi" lapsensa toisten hoitoon ja haluaisi olla mahdollisimman paljon viettämässä sitä omaa aikaansa. Vain osoittaakseen että hän ei tarvitse ketään...

tuotahan se juuri on. Läheisriippuvaisen itsesuojeluvaisto on tavallaan jotenkin "vajavainen" ja hän tarvitsee normaalia enemmän muiden hyväksyntää, suojelua ja hoivaa. Ja hän on valmis esittämään säälittävää ja kykenemätöntä saadakseen tuota hoivaa. Hän antautuu muiden ihmisten armoille siinä toivossa että saisi hoivaa, suojelua ja ns. säälipisteitä. Läheisriippuvaisen äidin voisin kuvitella esittävän esim. hoitotädille väsynyttä, marttyyriäitiä, alistuvaa, kykenemätöntä. Kaikki siinä toivossa että hoitotäti suuntaisi empatiaa, huomiota ja sääliä häntä kohtaan. Mitä läheisriippuvainen äiti sitten tekisi lapsi-vanhempi -suhteessaan? Varmaan valittaisi vanhemmuuden vaikeutta, lapsen hankaluutta, avun ja neuvojen tarvetta, valittaisi tuen tarvetta itselleen.

SIIS RIIPPUVAINEN PERSOONALLISUUS(HÄIRIÖ) TUOSSA KUVAUKSESSA EI OLE SAMA KUIN ÄHEISRIIPPUVUUS!!!!!

Se on jotain aivan muuta ja oikeasti läheisriippuva ihminen voi aivan hyvin ja vielä todennäköisemmin esittää hoitotädille reipasta ja että kaikki on hyvin vaikkei olekaan.

että esitti töissä tyhmää että saisi muilta apua. Esitti hoitotädille väsynyttä ja avutonta ja hoidatti lapsiaan mahdollisimman paljon sukulaisillaan vielä päälle koska hän itse oli niin "avuton". Hän käyttäytyi tavallaan kuin lapsi vaikka olikin jo aikuinen.



En tiedä täyttääkö teoriakirjojen "läheisriippuvainen" - häiriölle asetettuja vaatimuksia. Mutta jonkinlaisesta häiriöstä hänellä oli selvästi kyse.

ja riippuvaisen persoonallisuushäiriön eroa jotenkin.



Riippuvainen persoona pelkää hillittömästi hylkäämistä, joten hän hyväksyy minkä tahansa laista kohtelua ettei tulisi hylätyksi. Hän myös esittää avutonta, ja koetta näin sitoa toisen itseensä, taas kerran välttääkseen tulemasta hylätyksi.



Läheisriippuvaisuudessa taas ydin on enenmmänkin se, että mieli askartelee koko ajan muiden ihmisten odotuksissa ja mielipiteissä eikä ole oikein yhteyttä omaan itseen. Ulospäin se voi näkyä hyvin erilaisena käyttäytymisenä. Läheisriippuvainen voi ajatella koko ajan mitä vanhemmat haluavat hänen tekevän ja ajattelevan, roikkua vanhemmissaan, soittaa joka asiaan mielipidettä jne. Tai sitten hän voi katkaista kokonaan välit vanhempiinsa, istua yksin yksiössään, ja SILTI miettiä koko ajan mitä vanhemmat hänestä ajattelevat. Noin yksinkertaistettuna.

että todellisuudessa sinä AP koet jostais syystä ärtymystä siitä, kuinka läheinen, tiivis ja rakkaudentäyteinen suhde tuolla äidillä on lapsensa kanssa. AP, mieti mieluummin sisimmässäsi miksi tuo äiti-lapsi suhde sinua ärsyttää? Oletko kenties kokenyt lapsuudessasi tai omassa vanhemmuudessasi jotain mikä saa sinut tuntemaan jääneesi paitsi jostain, tunnetko kokeneesi vääryyttä tai tunnetko tehneesi vääriä päätöksiä elämässäsi tms.?

Tuntuu, että tuntemani äiti on läheisriippuvainen lapsestaan. Tuntuu, että äiti elää lapsensa kautta.

kuvausta ovat ihan sama asia pohjimmiltaan ja siis sama asia.



Olennaista on, ettei ihminen tunnista omia tarpeitaan - siihen ei ole ollut lapsuudessa mahdollisuuksia, koska lapsi on tullut hyvöksytyksi vain tietynlaisena (kilttinä, helppona...jne.). Lapsi on oppinut toimimaan odotusten mukaisesti ettei tule hylätyksi, joutumalla samalla luopumaan omista psyykkisistä tarpeistaan. On pitänyt "esittää" muuta kuin mitä oikeasti on tuntenut.

kuvausta ovat ihan sama asia pohjimmiltaan ja siis sama asia.

pohjimmiltaan. Niissä on kaikissa juuri kuvaamasi ydin. Mutta, silti ilmenemismuodoissa on eroja. Sosiopaatti on erilainen kuin riippuvainen persoonallisuus. Läheisriippuvainen ja riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ovat taas erilaisia ja läheisriippuvaisen käytös voi päällisin puolin olla jopa täysin päinvastaista kuin riippuvaisen. Koska läheisriippuvuus on käyttökelpoinen lähestymistapa yleisiin mielenterveysongelmiin, harmittaa, että se sekoitetaan riippuvaiseen persoonallisuuteen ja sen todellinen ydin jää ihmisille epäselväksi. Läheisriippuvuus-sana jo tuntuu tuovan aika halveksuntaa herättäviä mielikuvia muissa roikkumisesta, kun siinä ei ole siitä kyse.

olisi tarvetta käsitellä läheisriippuvuusteen liittyvää tunteiden kuoletusta ja monia muita asioita. Mutta kun ihmiset kuulee sanan läheisriippuvuus, ne ajattelee että juu ei koske minua, minähän en riipu kenessäkään enkä tarvi mitään enkä ketään ja olen ihan omassa varassani. Juuri nämä ihmiset tarvis sitä tietoa ihan yhtä paljon kuin läheisissään roikkuvat.

oli just tuo että roikuin tosi pitkään huonossa miehessä ja etsin koko ajan parempaa..erottiin ja palattiin monta kertaa yhteen..kun viimein pääsin miehestä irti,minulla oli monta "varamiestä" joitten kanssa esim.tekstailin paljon..tunsin ettei tarvii olla ihan yksin...

Nykyään olen hyvässä ja tasapainoisessa suhteessa,enkä pelkää vaikka ero tulisi,myöskään millekkään "varamiehille"ei ole tarvetta=)

Itse pelkäsin yksinoloa ihan hirveesti ja myös sitä ettei kukaan enää koskaan huoli minua...

voisitko vielä selventää, mitä muita tekijöitä tuohon läheisriippuvuuteen liittyy ja miten se eroaa riippuvaisesta - miksi jostain tulee riippuvainen luonne? tai läheisriippuvainen? Onko kummallakin turvaton kiintymyssuhde? kumpi on "vakavampi" asia vai voiko niin jaotella noita riippuvuuksia? Onko jompi kumpi varhaisempaa perua ihmisen kehityshistoriasta (vauvaiän kokemukset - varhaislapsuus yleensä jne).



Miten kummassakin ihminen kokee ihmisten väliset "rajat" - onko kummallakin niissä ongemia vai vain läheisriippuvaisella?