Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko muista, että elää näin talvisin vain "puolikasta elämää"?
24.11.2021 |
En jaksa tätä pimeyttä ikkunan takana. Tuntuu kuin olisin tippunut pulloon, josta ei pääse pois.
Harrastan kyllä liikuntaa ja ulkoilen, mutta kaikki on jotenkin väkinäistä, ei kiinnostaisi yhtään. Koko elämä käy jollain lailla puoliteholla. Mistään ei nauti ja tuntuu, että elämä on pelkkä harmaa lakana.
Haluan kuulla lintujen laulun ja tuntea auringon lämmön kasvoillani.
Kohtalotovereiden ajatuksia elämästä?
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Ehkä sanoisin että 1/4 -elämää itelläni.
Päivä kerrallaan raahaudutaan. Koitan hyväksyä, että paskaa on elämä eikä sille voi mitään.
Mutta jos vielä tästäkin talvesta selviää, niin kevät koittaa, ja elämä palaa. Katellaas miten käy.
Tämä on ollut jotenkin rankka syksy, ja olen huomannut, että iltojen pimetessä jää mielellään kotiin. Ei tule hirveästi lähdettyä lenkkeilemään, eikä lapsetkaan kaipaa ulos päiväkotipäivän jälkeen. Edellisinä vuosina en ole huomannut näin selvästi muutosta.
Minulle talvi on latautumisaikaa. On niin paljon vähemmän tekemistä - asun maalla, omakotitalossa, ja kasvatan aika paljon syömistämme kasviksista tuossa kasvimaalla ja kasvihuoneissa (jep. monikossa. oma moka). Tähän aikaan KAIKKI on tehty, puut pinottu, perunat nostettu, marjat keitetty hilloksi tai pakastettu. Enää on vain jokapäiväiset työt, koiran lenkitys, takan lämmitys, ruuanlaitto, joululahjojen puuhaaminen. Päivän valoisa aika menee töissä, joten iltaisin ei pystyisi oikeastaan mitään hyödyllistä enää tekemäänkään pihalla.
Keväällä alkaa taas kaikki rumba, nautin tästä pimeästä rauhasta niin kauan kuin se kestää - minusta nämä koronatalvet ovat ihania....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin tuntuu! Se horros tulee pikkuhiljaa syksyn edetessä. Sitten sen vasta kunnolla tajuaa miten puoliteholla on mennyt koko pimeän vuodenajan kun keväällä aurinko alkaa taas paistaa.
Tämä! Viime keväänä olin melkein kuin maaninen siinä vaiheessa, kun alkoi taas vihdoin olla valoa. Oli sellainen ”näin mahtavaltako tuntuukin olla elossa?!” -olo koko ajan.
Joo. Etenkin nyt korona-aikana elämä on ollut tauolla. Alkaa jo käydä psyyken päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Nyt on niin pimeää, että päivää tuntuu olevan ohi jo viiden aikaan. Työpäivän jälkeen ei meinaa jaksaa mitään, vaikka kesällä tuntuu että päivä vasta alkaa kun pääsee työpäivän jälkeen esimerkiksi uimaan tai lenkille.
Tämä aina vain jatkuva koronapaska kaikkine lieveilmiöineen vielä lisää ahdinkoa entisestään. Tuntuu, ettei elämä palaa enää koskaan entiselleen.
Menetin vasta myös rakkaan eläinystäväni ja tuntuu senkin takia, että nyt on elämä vielä tavallistakin enemmän perseestä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä aina vain jatkuva koronapaska kaikkine lieveilmiöineen vielä lisää ahdinkoa entisestään. Tuntuu, ettei elämä palaa enää koskaan entiselleen.
Menetin vasta myös rakkaan eläinystäväni ja tuntuu senkin takia, että nyt on elämä vielä tavallistakin enemmän perseestä.Ap
Otan osaa, ap. Kurja tilanne.
Mut oikeesti, pari kuukautta enää ja sitten jo vähän helpottaa. Pitää vaan jatkaa ja muistaa että "this too shall pass."
Minä taas tykkään talvesta! Kun pakkaset tulee, lumi tulee, on ihanan kylmää ja pirteää. Pimeys ja valot tuovat oman tunnelmansa, on joulun odotusta. Lumi narskuj jalkojen alla. Ihanaa kun asuu maalla ja saa oikeasti nauttia luonnosta, kaupunkien katuvalot ovat poissa häiritsemästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tunnu, elän ainoastaan talvella kunnolla! Minulla on vaikea siitepölyallergia, johon ei siedätys edes ole auttanut, syön seitsemää eri lääkettä helmikuun lopusta lokakuun loppuun. Heti, kun lopetan lääkkeet, tunnen taas eläväni. Rakastan talvea!! Jouluvalot tuovat hyvää mieltä!
Talvi aika on perseestä! Todellakin olen kesä ihminen, alan jo syyskuussa oottaan kevättä, kesää. On ihan erilaista olo ja elo kun on lämmintä ja valoisaa. Onneksi se tieto lohduttaa että aina se kesä sieltä tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihaan kesää, sillä kesällä on yleensä aina liian kuuma. Olen hoikka, 43 kg/159 cm, mutta silti minulle tulee aina kuuma. Rakastan talvea, kun on aivan mahtavat ulkoilukelit! Pimeys on mukavan rentouttavaa!
Mä inhoan kesää, ötököitä, kuumaa, siitepölyä, paahtavan kuumaa asuntoa kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Talvella tunnen olevani elossa, ainoastaan talvella. Tämä 2017 rakennettu talo kuumenee jo huhtikuussa 25-asteiseksi, lauhtuu syyskuun puolivälissä.
En. Vaikka selvästi en toimi täydellä teholla talvisin, ja nytkin päivät menee nukkuessa, ei se ole huonompaa tai puutteellisempaa elämää kuin keväällä tai kesällä. Jotenkin kauhea ajatus, että pitäisi koko aika olla akut ladattuina maailmaa ihastelemassa ja aikataulut täynnä kaikkea hommaa, ihan kuin elämää pitäisi jatkuvasti suorittaa.
Ap, ymmärrän tunnelmasi hyvinkin ja kuinka rakkaan eläinystävän menettäminen sattuu. Tämä pimeys painaa välillä raskaasti ja ahdistuksen ja turvattomuuden tunteet ovat näinä aikoina tuttuja. Lämpimiä halauksia sekä voimia kaikille pimeyden keskelle! Jotenkin tästä taas raahaudutaan valon puolelle. Jaksetaan vielä hetki.
Minusta tuntuu kesällä siltä, että en pysty elämään. Perussairauteni ei pysy yhtään hanskassa jos on liian lämmintä, mutta talvella voin todella hyvin! Saan nukuttua ja lämpö ja polttava aurinko ei estä ulkoilua. Minua ei haittaisi, vaikka talvi kestäisi pidempäänkin, mutta ymmärrän kyllä olevani vähemmistössä.
Silloin tuntuu kurjalta, jos kesä on ollut sateinen ja kylmä. Mutta viime kesän pätsin jälkeen pimeys ja kylmyys tuntuu vain hyvältä.
Todellakin tuntuu! Se horros tulee pikkuhiljaa syksyn edetessä. Sitten sen vasta kunnolla tajuaa miten puoliteholla on mennyt koko pimeän vuodenajan kun keväällä aurinko alkaa taas paistaa.