Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arjen ensi viikot
Tähdenlento33
22.11.2021 |
Saako ääneen sanoa, etten osaa nauttia vastatyntyneen kanssa arjesta? Tietenkin on hetkiä vauvan kanssa joista nautin ja tunnen rakkautta.
Mutta kukaan ei kertonut, että ensi viikot vauvan kanssa on näinkin rajoittavat. Hän syö melkein tunnin välein (joka kyllä hyvä juttu), nyt 3 viikkoisena hän ei osaa nukkua enää samallalailla päiväunia. Nukkuu vaan 0,5-1h päikkäreitä eli en kerkeä siinä välissä hirveästi tekemään mitään. Ja herättyä pitää saada ruoka heti.
Uskon, että kun vauva kasvaa ja alkaa enemmän kommunikoida niin osaan nauttia enemmän.
Onko muilla samallasia tuntemuksia? Vai olenko jotenkin tunnevajaa huono äiti? Kyseessä siis esikoinen.
Kommentit (6)
Ihan tutulta kuulostaa. Ensimmäisen lapsen kanssa nuo eka viikot olivat ennenmuuta suuren väsymyksen ja hämmennyksen aikaa. Toisen kanssa asiat sujui jo sitten omalla painollaan. Kyllä se vauvasta nauttiminenkin sieltä vielä tulee, usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aloin todella nauttia vauvastani vasta kun häneen sai yhteyden ja hän alkoi kommunikoida.
Tuo alkuaika on lopulta lyhyt. :) Sinnittele!
Omasta puolestani voin sanoa, että oikeastaan koko vauvavuosi oli kamala. Rakastin vauvaa alusta asti, mutta jatkuvasti tuli uusi, eri tavalla rasittava vaihe ja ongelmat. Vauva ei myöskään viihtynyt yksin missään, piti kantaa rintarepussa tunteja kerrallaan.
Minulle pahin aika oli se, kun vauva oppi kiipeämään ja kävelemään, mutta minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei ollut. Kuljin vauvan perässä koko ajan vahtimassa ettei putoa, jätä sormia ovien ja laatikoiden väliin, ei kaadu takan kulmaan tms.
Koin myös erittäin rasittavana sen, että kun jokin päivärytmi vakiintui, niin parin kuukauden jälkeen se alkoi taas muuttua. Ensin oli kolmet pitkät päiväunet, sitten kahdet, ja lopulta yhdet, mikä tarkoitti että oli koko ajan vähemmän aikaa levätä ja olla rauhassa.
No, siitä selvittiin, mutta kyllä ajatus vauva-ajasta nostaa vieläkin kylmän hien otsalle.
Olihan tuo outoa aikaa. Nykyään hymyllä muistelen. Toisaalta hymyilen esikoisen toisen ja kolmannen kuukaudenkin muistoja nyt, vaikka olikin koliikki. Se on loppujen lopuksi lyhyt aika. Muistan hyvät biitit.
Mun vauvani ei myöskään nukkunut kunnon päiväunia ekojen viikkojen jälkeen ennen kuin vasta sitten paljon isompana, kun siirtyi yksiin päiväuniin. (Ne olivatkin sitten yhtäkkiä 2-3 tuntia pitkät.)
Se oli tosi raastavaa, kun koskaan et pystynyt mitään kunnollista tekemään vauvan päiväunien aikana. 20 minuuttia oli tälle vauvalle jo tosi hyvät unet, joskus jäi viiteen minuuttiin.
Kateellisena seurasin niitä vauvoja, jotka vetelivät unia tuntikausia. Mutta toisaalta mun vauvani nukkui yöllä hyvin ja kaikki näistä eivät.
Kyllä se ihan alku voi olla vaikeaa ja aivan epätodellista.
Voimia. Jo muutaman kuukauden kuluttua olosi voi olla aivan toinen.