TE: Vapaaehtoisille on asennettu tällä viikolla mikrosiruja Helsingissä – Tukholmassa sirun on saanut jo 500 ihmistä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/te-vapaaehtoisille-on-asennettu-tal…
Sanonpa vain, että tämäkin (koronarokotteen tavoin) tulee olemaan ensin vapaaehtoinen, mutta pikku hiljaa ilman sitä ei pysty osallistumaan enää yhteiskuntaan.
Menemme kohti lopun aikoja, joista profetoitiin Raamatussa noin 2000 vuotta sitten. Ne, jotka eivät merkkiä tule ottamaan joutuvat vainon kohteiksi. Parempi kuitenkin tässä elämässä olla vainottu kuin viettää ikuisuus kadotuksessa.
Ilm.13:16-17 " Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku."
Kommentit (56)
Aivan sairasta touhua, että osa ihmisistä menee ja ottaa tuon sirun vapaaehtoisesti...Hullu maailma
Ruotsin rikollisjengit sieppaavat kuitenkin näitä sirutettuja ja pääsevät jumppasalille ja matkustamaan junalla jonkun dorkan piikkiin.
Yhteiskuntaa kyllä valmistellaan pedon merkille. Nyt pandemian ajalla ollaan jo flirttailtu vahvasti totalitarismin kanssa ja katsottu, mitä keskivertokansalainen on valmis sietämään. Käteisestä yritetään aktiivisesti rahoitusaloilla päästä eroon jne. Nyt jo rokottamattomien ja rokotettujen kahtiajaolla nähdään, miten jokin yksi täysin normaali ihmisryhmä saadaan epäinhimillistettyä ja osassa maissa jo suunnitellaan jo rokottamattomien laittamista vankilaan enemmistön hyväksynnällä.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin rikollisjengit sieppaavat kuitenkin näitä sirutettuja ja pääsevät jumppasalille ja matkustamaan junalla jonkun dorkan piikkiin.
Kuka sen muka tietää, kellä on siru ja kellä ei.
Ei semmonen ulospäin näy.
Aina on ollut ja tulee olemaan ihmisiä, jotka haluavat olla ensimmäisten joukossa kokeilemassa uusi asioita ja haastavat itsensä uusiin tilanteisiin.
Ilman heitä maailma ei kehittyisi eikä menisi eteenpäin.
Koronarokotettakaan ei olisi, jos tuhannet vapaaehtoiset ihmiset eivät sitä olisi lähteneet testaamaan vuosi sitten.
Vasta testaamisen jälkeen rokotteet saivat myyntiluvan.
Vierailija kirjoitti:
Elämme lopun aikoja.
Ei.
Elämme uuden aikakauden kynnyksellä ja olemma astumassa kovaa vauhtia digimaailmaan ja robotiikkaan.
Jo nyt robotit leikkaavat sairaaloissa ihmisiä ja kehitys kehittyy yhä vaan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta touhua, että osa ihmisistä menee ja ottaa tuon sirun vapaaehtoisesti...Hullu maailma
Heh heh. Nuo sirut ovat olleet jo pitkään käytössä jo monissa jutuissa kokeiluluonteisesti, eri aloilla.
Nyt niitä vaan ottavat aivan tavallisetkin ihmiset julkisesti, koska haluavat kokeilla, että mitä hyötyä tuollaisesta on.

Joo, kiitos paljon nyt tästä kehityksestä.
Jos ihmiset alkavat tämän ottaa, pian se tulee pakolliseksi kaikille
Mikä suomessa on aluksi vapaaehtoista, niin siitä tulee jossakin vaiheessa pakollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämme lopun aikoja.
Ei.
Elämme uuden aikakauden kynnyksellä ja olemma astumassa kovaa vauhtia digimaailmaan ja robotiikkaan.
Jo nyt robotit leikkaavat sairaaloissa ihmisiä ja kehitys kehittyy yhä vaan lisää.
Bäää

Itse aion olla historian oikealla puolella ja vastustaa tuota loppuun saakka. Ennenkin ollaan "kehityksen nimissä" tehty kamalia asioita.
Ykniäiisiä susia on hankala halllita.
En huoli ikäpäivänä mitään sirua kehooni. Kieltäydyn tästä sirusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta touhua, että osa ihmisistä menee ja ottaa tuon sirun vapaaehtoisesti...Hullu maailma
Heh heh. Nuo sirut ovat olleet jo pitkään käytössä jo monissa jutuissa kokeiluluonteisesti, eri aloilla.
Nyt niitä vaan ottavat aivan tavallisetkin ihmiset julkisesti, koska haluavat kokeilla, että mitä hyötyä tuollaisesta on.
Tiedän. Tämä uutinen on vuodelta 2015.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maailman-ensimmainen-rahansiirto-ihm…
-Ap
Näinpä. Suurin osa tulee merkin ottamaan, mutta ainakin teitä on varoitettu.