Kun tajuaa pitkässä parisuhteessa olevansa ainoa, joka yrittää ja rakastaa
niin se on aivan mielettömän raastavaa. Ja vaikka itse erosta oonkin päässy yli, niin pettymyksestä en tunnu pääsevän millään. Se ettei rakkauteni riittänyt pitämään ydinperhettä koossa on edelleen musertavaa. Milloin tämä helpottaa?
Kommentit (8)
Se on raastavaa ja repii sisuskaluissa.
En silti ole saanut päästettyä irti vaan roikutaan kuolleen rakkauden alttarilla toisissamme kiinni.
Oma kokemukseni, mutta se on vain minun kokemukseni: ero.
Olin kaikin puolin eksää parempi, ja hän parhaansa mukaan yritti latistaa minua.
Vielä erottua tuo onneton paskiainen kiusasi, vähät välittäen siitä, että se haittasi myös erittäin paljon yhteisiä lapsiamme.
Ollaan jo erottu.
Elämäni on hyvää kun ei tarvitse yrittää miellyttää ja joustaa koko ajan. Mutta pettymys ja vi***s siitä että tulin niin pitkään hyväksikäytetyksi, koska yritin vain pitää perhettä kasassa. Suostuin vaikka mihin. Eikä perhe siltikään pysynyt kasassa. Kaikki uhraukset oli turhia. Siitä on vaikea päästä yli.
Erosin, kun jo vuosia yritin yksin suhteessa. Ex-miehellä oli rakkaus loppunut tai ainakin siten käyttäytyi. Puhumaan tuo ei suostunut eikä mihinkään mitä ehdotin. Lopulta pyysin häntä sanomaa, että rakastaa minua. Kieltäytyi. Asia oli selvä.
Pettymyksen tunteita ei ole ollut. Uusi rakas minulla on. Ex nykyisin ihan inhottaa, kun lapsiakin kohtelee välinpitämättömästi.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni, mutta se on vain minun kokemukseni: ero.
Olin kaikin puolin eksää parempi, ja hän parhaansa mukaan yritti latistaa minua.
Vielä erottua tuo onneton paskiainen kiusasi, vähät välittäen siitä, että se haittasi myös erittäin paljon yhteisiä lapsiamme.
Missä lajissa olit kaikin puolin eksää parempi? Kuviokellunnassa? Rakastamisessa ja puolison kunnioittamisessa?
Älä vaan sano, että urheasti hajotit perheesi, koska "rakkautesi oli niin suurta".
Olen pahoillani. Kukaan ei kuitenkaan pysty pitämään liittoa kasassa yksin. Aika parantaa, omalla kohdalla muutamassa vuodessa. Nyt se on jo historiaa, ei enää tunteellista.