Oletko kurittanut lastasi fyysisesti? Miten ja missä tilanteessa?
Kommentit (7)
Jos lapsi on vaan räpättänyt, huutanut ja haukkunut... viimeksi hermo meni tällaisessa tilanteessa, kun ei rauhoittunut, eikä kuunnellut lainkaan...
Niinpä häpeällisesti tartuin hermostuksissani tukkaan, kun ajattelin että en enää kestä..
Aiemminkin olen toiminut samalla tavalla. Tosin siitä taitaa olla vuosi aikaa, mutta kumminkin:((((
Yleensä puheyhteys kunnossa ja asiat selviävät siis ilman tällaista sekoilua.
vauva oli lattialla. Kiskaisin isovelin hiuksista kiinnipitäen siitä vauvan päältä pois. En ole ylpeä teostani, mutta kyse oli hengenvaarallisesta tilanteesta.
Joskua vahingossa on käynyt niin että olen joutunut lapsen kädet irrottamaan kurkustani ja hän on kaatunutkin yllättärn lattialle, samoin lapsi on kiukutellut ensin ja kiivennyt riehakkaana ja suutuspäissään päälleni ja "pudonnut" siitä kun en ole pitänyt kiinni, ja kolauttanut päänsä. Mutta en lasken näitä kurituksiksi, vahinkoja, koskaan en ole vielä tarkoituksella vahingoittanut.
Joskus olen saattanut riuhtaista isoveljen liiankin rajusti irti pikkuveljen kimpusta tai pukenut uhmaikäisen aamulla kiireessä turhan rajuin ottein.
Olin nuori äiti ja hermot herkässä. Lapseni kiukutteli kun ei saanut kaupasta tikkaria.
5v kova uho päällä. Melkein koko kotimatkan raahasin häntä tietä pitkin koska heittäytyi maahan lötköksi.
Hermostuin tilanteeseen nin että laskeudun hänen tasolleen ja kysyin: "mikä nyt on?" "Mennään nyt kotia niin äiti tekee ruokaa"
Poika räkäsi suoraan silmilleni ja alkoi nauramaan. Menetin täysin malttini ja keräsin alkulimat nielustani sylkeäkseni takasin. Olipa limainen räkäklimppi-
Poika pillahti itkuun muutaman sekunnin hiljaisuuden päätteeksi. Naama räässä me rämmittiin loskaista tietä kohti kotia.
Myöhemmin illalla tein sovinnon hänen kanssaan. Tämä oli ainut kerta elämässä kun jouduin turvautumaan väkivaltaan.
Pukenut väkisin päälle vaatteet. Pessyt hampaat väkisin. Laittanut sänkyyn väkisin. Taluttanut huutavaa lasta väkisin.
Tietenkin olen yrittänyt tehdä nämä kaikki niin että lapseen ei sattuisi.
Tosin pakottaminen ei taida olla kurittamista, vaikka se onkin se viimeinen keino, kun muu ei auta.
En hyväksy asiaa ja kadun joka kertaa. Kyse on ollut tilanteista, joissa lapset ovat kiusanneet toisiaan, eivätkä ole lopettaneet. Sellainen halpamaisuus on katkaissut äidin pinnan.
Onneksi lapsetkin ovat nyt isompia ja tilanne on rauhoittunut. Uhmaikä houkuttaa aikuisessakin "mörön" pinnalle...