Miksi koulut järjestävät avoimien ovien päiviä ja tapahtumia juuri nyt?
Kuin koronaa ei olisikaan? Kaikki luokat samaan saliin katsomaan esiintyjää. Harvalla on enää maskiakaan, kun ei erikseen suositella, mutta saa käyttää kuitenkin. Opettajat ovat myös luopuneet maskeistaan.
Kouluun on tulossa avoimien ovien päivä tulevana lauantaina. Vierailijoilta vaaditaan maskit ja että tuntee olonsa terveeksi. Hirveä ruuhka, kun oppilailla on lauantaikoulupäivä ja sitten vielä vieraita ja koulun esittelyä! Kenen älynväläys tämäkin?
Vanhempainiltaa ei järjestetty etänä. Eipä menty sitten ollenkaan. Jälkeenpäin saatiin kyllä katsottavaksi yhteenveto.
Nämä Uudellamaalla
Kommentit (3)
Missä koulussa järjestetään tapahtumia ja avoimien ovien päiviä?
Suurin osa peruskouluista on joutunut perumaan muun muassa oppilaiden luokkaretket, kevätretket ja muut koulun tapahtumat. Lukioissa on peruttu muun muassa koulun tutustumispäivät, penkkarit, vanhojen tanssit ja ylioppilasjuhlat. Ammatillisissa oppilaitoksissa koulun tutustumispäiviä, tapahtumia ja juhlia on peruttu ja opiskelijoiden työharjoittelujen järjestämisessä on ollut suuria vaikeuksia.
Kodin ja Koulun päivää ja avoimien ovien päivää ei ole vietetty. Koulun joulujuhliin ja kevätjuhliin ei ole kutsuttu oppilaan vanhempia ja sisaruksia. Koulun vanhempainiltoja on järjestetty etäyhteydellä. Myös vanhempainyhdistystoiminta on ollut koronatilanteen takia pienimuotoista tai kokonaan tauolla.
Uudellamaalla yhdessä väkiluvultaan suuressa ja toisessa pienemmässä kunnassa. Täällä on heikkenevä koronatilanne.
ap
Missä näin? Täällä ainakin on kaikki seremoniat peruttu.