En aio tänä vuonna muistaa lasteni opettajia
sillä täällä olen oppinut, ettei opettajien mieltä lämmitä kuin arabian/iittalan/villeroyn tuotteet, laatuviinit ja käsin tehdyt suklaat.
Joka vuosi saa lukea listaa mitä opet haluaa ja mitä ne inhoaa. Inhokkeihin kuuluu yleisesti se, mitä suurin osa muksuista opeilleen tuo; suklaata, kynttilöitä, tuikukippoja, kukkia....
Kansankynttilät saa työstään palkkaa ihan niin kuin muutkin työssäkäyvät ja kaikki muu muistaminen on extraa jota opet ei näköjään osaa arvostaa.
Olkoon siis ilman mitättömiä lahjojani sillä en halua kuluttaa huikeita summia 4 lapsemme opettajien lahjoihin vaan haluan panostaa lasteni lajhjoihin. Opettajaa muistaisin lähinnä merkiksi, että arvostan hänen työtään. Mutta ei tunnu kelpaavan jos lahja ei ole tarpeeksi arvokas....
Kommentit (23)
Musta oli aivan ihanaa, kun äiti sai ennen jouluna paljon suklaalahjoja. Parhaana vuonna hän sai 9 suklaarasiaa. Meillä ei ollut kotona karkkia kuin harvakseltaan, joten se joulu todella oli Joulu lapselle. Ja ne kukat oli kans aivan ihania. Siihen maailman aikaan ihmiset ostivat hyasinttejä ja joulutähtiä.
Sitä todella odotettiin, että äiti tulee paketteineen joulu- tai kevätjuhlasta kotiin. Sitten katsottiin, kun äiti luki saamiaan kortteja ja avasi paketteja.
Kukkia ja suklaarasioita annettiin myös tuttaville tervehdyksinä. Äti kyllä sanoi, että "tämäkin on oppilaaltani", ja kyllähän tutut sen tiesivätkin. Joskus erityisesti kukkia oli vähän "liikaa".
Minä ainakin laitan lapseni mukaan jouluna paketin opettajalle. Ei haittaa, vaikka ope muistaisikin minun tuomalla kukallani vaikka omaa naapuriaan jouluna.
(kielenope) sanoi, että vähiten tykkää koriste-esinelahjoista ja eniten kaikesta kuluvasta, kuten suklaa ja kukat. Tosin tykkää myös merkkituotteista, siis juuri iittala yms. (Niihin vaan ei juuri ole varaa monellakaan satsata.)
Itse olen opettaja ja en ole IKINÄ kuullut että joku kollega olisi arvostellut saamiaan lahjoja. Toisaalta, olen kyllä yläkoulussa ja siellä lahjoja tulee paljon vähemmän kuin alakoulussa. Joinain vuosina ei tule mitään.
T: ope jonka mieltä eniten lämmittäisi kortti, jossa oppilaan /vanhemman hyvän joulun toivotus
Mun mies on ope ja usko tai älä, niin hän on ollut mielissään joka ikisestä lahjasta, mitä on nyt 25 vuoden aikana oppilailtaan saanut. Monenlaista on tullut eikä mikään ole mennyt roskiin eikä yksikään suklaarasia jäänyt syömättä. Ne on nää nuoret nirppanokkaopet, joille ei mikään kelpaa.
Itse olen opettaja ja en ole IKINÄ kuullut että joku kollega olisi arvostellut saamiaan lahjoja. Toisaalta, olen kyllä yläkoulussa ja siellä lahjoja tulee paljon vähemmän kuin alakoulussa. Joinain vuosina ei tule mitään.
T: ope jonka mieltä eniten lämmittäisi kortti, jossa oppilaan /vanhemman hyvän joulun toivotus
että täällä palstalla on niin helppo esiintyä opettajana ja väittää ettei lahjat kelpaa. Joillain tuntuu olevan elämäntehtävänä mollata ja mustamaalata opettajia joka käänteessä.
tätä palstaa kovinkaan kauan?
Joka vuosi on jouluna ja keväällä pitkä ketju missä opettajat puivat mitä haluavat ja mitä eivät halua lahjaksi.
Itse olen opettaja ja en ole IKINÄ kuullut että joku kollega olisi arvostellut saamiaan lahjoja. Toisaalta, olen kyllä yläkoulussa ja siellä lahjoja tulee paljon vähemmän kuin alakoulussa. Joinain vuosina ei tule mitään.
T: ope jonka mieltä eniten lämmittäisi kortti, jossa oppilaan /vanhemman hyvän joulun toivotus
Yhden ketjun muistan erityisesti; siinä ap kysyi mitä te muut opet saitte lahjaksi ja olitteko tyytyväisiä.
Ketjut ovat niin pitkiä, ettei ne kaikki millään laskuopilla ole feikki-opeja....
vastaan lapsen ja/tai vnhemman itsensä sanoman (vilpittömän) kiitoksen lukukaudesta (, jos siis kiitoksen aihetta perheen mielestä on...).
En halua enkä tarvitse kotiini enää ylimääräistä tavaraa. En, vaikka ne olisivat Iittalaa tai Pentikkiä. Suklaista suuri osa menee eteenpäin lahjoiksi, koska en halua lihottaa itseäni monella kilolla suklaata. Maustekahvit ja -teet eivät ole makuuni, tavallinen kahvi kyllä kelpaa.
Ja itse kuulun siihen osaan opettajia, jotka mielellään ottavat vastaan viinipulloja...
t. luokanope
että osa esiintyy feikkiopeina. En ole missään koskaan törmännyt opeihin, jotka arvostelisivat lahjojaan. ja tunnen opettajia paljon.
Itse ilahdun aivan kaikesta. Muistaminen tuntuu kivalta. On törkeää, jos joku oikea ope odottaa lahjoja. me olemme koulussa töissä. Muistaminen (kortti, sulkaarasia) tuntuu oikein kivalta. Ajatus on tärkein. Omien lasteni opeille vien tänä vuona pienen pussukan erikoissuklaata sekä nätin itsetehdyn kotin.
yhdellekään hoitajalle tai opettajalle.
Miksi ihmeessä pitäisi?
yhdellekään hoitajalle tai opettajalle.
Miksi ihmeessä pitäisi?
Minusta on nätti tapa viedä lahja. Hoitajat ja opet ovat kuitenkin ison osan päivästä vastuussa lapsistamme, ovat siis meille ja lapsille tärkeitä ihmisiä.
yhdellekään hoitajalle tai opettajalle.
Miksi ihmeessä pitäisi?Minusta on nätti tapa viedä lahja. Hoitajat ja opet ovat kuitenkin ison osan päivästä vastuussa lapsistamme, ovat siis meille ja lapsille tärkeitä ihmisiä.
Työtään ne vaan tekee.
Ja saavat muuten siitä palkan!
ammatinvalintakysymys tämäkin.Itse olen sitä mieltä, että osoitan hoitajille/ohjaajille/opeille arvostusta tärkeästä työstä, jota tekevät törkeän huonolla palkalla.
ammatinvalintakysymys tämäkin.Itse olen sitä mieltä, että osoitan hoitajille/ohjaajille/opeille arvostusta tärkeästä työstä, jota tekevät törkeän huonolla palkalla.
En ole koskaan pitänyt perseennuolemisesta. En harrasta sitä itse enkä ole perseennuolemisella ostettavissa.
Siitähän tuossa loppuviimeksi on kyse: nuoleskellaan ja yritetään miellyttää, että omat kersat saisivat jotain erityishuomiota.
en ole lahjoja opelle vienyt koskaan,lapsia 3 kpl..
ja lapselleni on todella tärkeää, että hän saa ojentaa tärkeille ihmisilleen jotain.
Haluan opettaa lapseni antamaan ja kiittämään, ja kun lapsi mielellään haluaa muistaa opeaan, miksi en rohkaisisi siihen?
mutta todella usein ne lapset, jotka eivät mitään tuo (sitä korttiakaan), ovat sellaisista perheistä, joissa ei liiemmin piitata lapsista tai koulunkäynnistä yleensäkään. Ja harmillista on nähdä, miten lapsi häpeää tilannetta, varsinkin luokissa, joissa suurin osa tuo jotain. Opena vaatii tarkkaa huomiokykyä noteerata päättäjäispäivän huiskeessa erityisesti tällaiset lapset.
nro 7 on hyvillään kiitoksista mutta suklaa lihottaa, pentikkiä ja arabiaa ei kaipaa mutta viini kelpaa kyllä...
Minun lapset ei ole alkoholikuskeja eikä alaikäinen muista opeaan alkoholilla joten se siitä.
Saavat palkan, tekevät työnsä. Hyvä niin.
t; ap
itse muistan niitä kansankynttilöitä koko vuoden: vittuilen, ahdistelen ja kiusaan...sitähän mun lapsenikin saavat siellä ottaa vastaan :)
sillä täällä olen oppinut, ettei opettajien mieltä lämmitä kuin arabian/iittalan/villeroyn tuotteet, laatuviinit ja käsin tehdyt suklaat.
Joka vuosi saa lukea listaa mitä opet haluaa ja mitä ne inhoaa. Inhokkeihin kuuluu yleisesti se, mitä suurin osa muksuista opeilleen tuo; suklaata, kynttilöitä, tuikukippoja, kukkia....
Kansankynttilät saa työstään palkkaa ihan niin kuin muutkin työssäkäyvät ja kaikki muu muistaminen on extraa jota opet ei näköjään osaa arvostaa.
Olkoon siis ilman mitättömiä lahjojani sillä en halua kuluttaa huikeita summia 4 lapsemme opettajien lahjoihin vaan haluan panostaa lasteni lajhjoihin. Opettajaa muistaisin lähinnä merkiksi, että arvostan hänen työtään. Mutta ei tunnu kelpaavan jos lahja ei ole tarpeeksi arvokas....
mutta todella usein ne lapset, jotka eivät mitään tuo (sitä korttiakaan), ovat sellaisista perheistä, joissa ei liiemmin piitata lapsista tai koulunkäynnistä yleensäkään. Ja harmillista on nähdä, miten lapsi häpeää tilannetta, varsinkin luokissa, joissa suurin osa tuo jotain. Opena vaatii tarkkaa huomiokykyä noteerata päättäjäispäivän huiskeessa erityisesti tällaiset lapset.
Olemme läheistenkin aikuisten kanssa sopineet, että emme osta keskenämme lahjoja tm. Ja pian sitten pitäisi ruveta muistamaan lähes vieraita vain sen takia, että lastemme ei tarvitsisi hävetä.
mutta takuuvarmasti tiedän, että mun lasten opettajat ilahtuisivat kaikkien eniten itse tehdyistä, kestävistä lahjoista! Suunnitelmissa onkin kuusenkoristeita tms. En _minä niitä opeja muista, vaan mun lapset, oppilaat!