En varsinaisesti elä, vaan selviydyn. Elämäni ei ole "flowta" vaan jatkuvaa taistelua, ennakointia, väistelyä ja välttelyä.
Jatkuvaa selviytymistä ja suoriutumista. Ei iloista, kevyttä tai täyttä elämää. Pelkoa, häpeää ja ahdistusta.
Kommentit (10)
Niinpä. Joskus elämässä voi olla VUOSIA kestävä vastoinkäymisten sarja. Mulla on tällaista ollut useamman vuoden. Kohta joku tulee sanomaan että positiivinen ajattelu! Mutta ei auta, sitä olen koko ajan pitänyt yllä ja ajttelen toiveikkaasti.
Jotkut on sitä mieltä että 7 vuoden jaksoissa maksetaan karmaa vaikeuksien muodossa. Tiedä onko totta vai ei.
Jaa. Minusta elämä on ihan mukavaa, välillä toki vaikeampia jaksoja.
Samoja tuntoja täällä. Jos saisi lopettaa työt ja jäädä kotiin puuhastelemaan itselle mieluisia juttuja, elämän laatu paranisi ratkaisevasti. / Eri
Onko sinulla ihmisiä, kenelle jakaa tuota taakkaa? Puhuminen ja asioiden käsittely toisten kanssa auttaa, vaikkei se heti siltä tunnu. Ja sitten jossain kohtaa huomaa, että pahin vaihe katkeaa..
Vaikeinakin aikoina pitäisi raivata itselle aikaa johonkin hyvään/ nautintoon/ intoa tuo vaan asiaan, sen ei tarvitse olla iso juttu, mutta säännöllinen asia, joka ihan itsenään on sinulle tärkeä ja tuo siinä hetkessä ilon tunteen. Huolehdi, että sellainen asia sinullakin on!
Parempia aikoja toivotan❤️
Samaa se on kaikkien alimpien tukiaisluokkien elämä. Eli jatkuvasti saa laskeskella mihin on varaa ja muuhun ei sitten ole. Tää ei siis tarkoita sitä että valittaisi mennäänkö tässä kuussa kanarialle vai thaimaaseen vaan esim. ostaako housut rikkoutuvien tilalle vai ehkä kahvinkeittimen kun sekin on loppuunkäytetty. Joinain kuukausina ei ole varaa kumpaankaan.
Huonolla tuurilla tulevaisuudessakaan ei ole näkyvissä helpotusta kun töitä ei ole eikä ikinä tulekaan, siis palkkaa maksavaa. Velkaa tuntuu tulevan valtiolle siihen tahtiin että tulevat sukupolvet makselee sitä korkeina veroina pitkään vaikka olisi täystyöllisyyskin ja sitäkään ei ole nyt pariinkymmeneen vuoteen luvassa ainakaan.
Sellaista se elämä on. Vasta- ja myötämäkiä.
Minulla oli pari vuotta aivan helvetillinen elämäntilanne: toinen vanhempi kuoli, toinen sai syövän, kaksi muuta läheistä nuorta kuoli, oma lapsi yritti itsemurhaa ja vammautui… kop kop kop… mitään kauheaa ei ole tapahtunut viime aikoina.
Oletko sinäkin ap siis pienten lasten vanhempi? Kuulostaa niin tutulta! En saa nukkua tarpeeksi, joka aamu v*tuttaa herätä lasten mölinään, koko ajan saa olla erotuomarina, päivät on yhtä varautumista ja ennakointia. Joka ilta huokaisen helpotuksesta kun lapset lopulta nukahtaa.
Kenenkään elämä ei ole kevyttä ja ketterää. Jostain pitää saada iloa ja lohtua.