Huoltajuus

Tällä hetkellähän hän matkustaa tuon matkan joka toinen vkonloppu.

Otsikkona oli huoltajuus mutta tapaamisoikeudesta näkyy olevan kyse.

Mikäs siinä jos molemmille osapuolille sopii.

Miksi haluatte laajentaa tapaamisia juuri kun isä on muuttamassa (pidemmälle?)?

Tai miksi haluatte muutenkaan muuttaa jo totuttua kuviota? Kaikki tuntemani 50/50 tapaamiset ovat vaatineet erittäin hyviä henkilösuhteita ja nimenomaan läheistä asumista onnistuakseen, ja siltikin niistä on luovuttu yleensä silloin kun lapsi menee eskariin tai kouluun. Sen ikäisellä kun on yleensä kaverit ja alkaa olla muutkin omat ympyrät, eikä elämä enää pyöri vain kodin ja vanhempien välittömässä läheisyydessä. Isommat lapset (6+) alkavat yleensä itse kokea raskaaksi kahdessa paikassa asumisen, ja toinen koti vakiintuu sitten lähi- toinen etäkodiksi...Ja tämä siis tapauksissa, missä asutaan samassa kaupungissa!

Eihän lapsi nyt voi mitenkään käydä kahdella eri paikkakunnalla esikoulussa tai koulussa! Ja jo saman kaupungin sisällä koulu- ja tarhamatkat käyvät vaikeiksi tuossa 50/50 järjestelyssä, jos ei asuta ihan samassa kaupunginosassa. Samoin lapsen harrastuksissa käynti, kyläily kavereiden luona, entäs se kun lapsi alkaa kulkea itse koulumatkoja...



En näe nyt kyllä, anteeksi vaan, mitään järkeä tuon ikäisen lapsen totuttamisessa 50/50 tapaamisiin. Mitä tekisitte vuoden päästä, kun lapsi aloittaa eskarin? Eskaripaikka molemmissa kaupungeissa, kaverit molemmissa kaupungeissa? Ei todellakaan hyvä lapselle!

koska sitten alkaa eskari ja tietenkään se ei enää onnistu.



Siksi tätä aloin toden teolla miettimään, että teemmekö hallaa lapselle? Jos hän ei enää tiedä kumman luona asuu.

voi ilmoittautua kahdeksi viikoksi kuukaudesta. Ja onhan se nyt ihan järjetön ajatus muutenkin. Koulunkäynnin aloittaminen ja koulun käyminen vaatii muutenkin lapselta sopeutumista; oma opettaja ja luokkakaverit ovat erittäin tärkeitä pienelle koululaiselle. Ja miten sitten, jos lapsi haluaa harrastaa jotain (kuten koululaisilla on tapana). Ilmoitatteko hänen jalkapallpkouluun kummallakin paikkakunnalla (jolloin hän silloinkin tipahtaa aina toisen paikkaunnan treeneistä kärryiltä), vai eikö hän voi osallistua mihinkään säännölliseen harrastukseen?



Vai totutatteko nyt lapsen tapaamaan isäänsä 50% ja sitten taas vuoden tai kahden päästä riuhtaisette joka toiseen viikonloppuun ne tapaamiset.



Unohtakaa koko juttu, ja jatkakaa entiseen malliin!

Siis miksi ihmeessä edes harkitsette moista muutosta, kun kerran tajuatte, että kyse olisi vain vuodesta???



Lapsi on siis tottunut tapaamaan isäänsä joka toinen viikonloppu ja lomilla. Nyt ajattelitte sitten totuttaa hänet muunlaiseen järjestelyyn (IIIISO muutos, jos lapsi on juuri eron jäljiltä tottunut etä- ja lähikotijärjestelyyn) vain totuttaaksenne hänet taas pelkästään viikonlopputapaamisiin taas vuoden päästä. Jolloin hänellä muuten muutenkin tulee elämässään eteen isoja muutoksia ja sopeutumista koulutien alkaessa...Eihän tossa voi olla MITÄÄN järkeä!

usein isojen muutosten myötä. Tuo mantra on aika kulunut klisee, jolla muuten aikuiset usein puolustelevat omia itsekkäitä päätöksiään tai yrittävät saada itselleen paremman omantunnon. Kaikki ammatti-ihmiset ovat sitä mieltä, että rutiinit ja vakaus ovat lapselle ehdottoman tärkeitä ja isoja elämänmuutoksia tulee harkita ja pohjustaa. Jos lapsi on kokenut vanhempien eron, on hyvä vakiinnuttaa uusi kuvio mahdollisimman pian.



Tietysti jotkut lapset sopeutuvat mutkattomammin, mutta toiset taas reagoivat erittäin voimakkaasti elämänmuutoksiin. Ei niitä nyt ainakaan ihan ehdoin tahdoin kannata lapselle järjestää, siis ilman todella pätevää syytä. Ihmetyttää, mikä olisi ap:n ja hänen ex-miehensä motiivi tässä tapaamismuutoksessa näissä olosuhteissa.

Tästä viisastuimme varmasti. Ja osaamme tehdä oikeat päätökset.



Ap